maanantai 6. elokuuta 2012

Meillä on KUKKA ja ensimmäinen "asupostaus" :)

Ostin vihdoin ja viimein Riviera Maisonin shampanjacooleriin sen orkidean, josta olen jo puolivuotta höpöttänyt. Eikös ole nopsaa toimintaa vai mitä??? :)

Ja samalla nappasin mukaani kolme kimppua kermanvalkoisia ruusuja. Olisin ottanut vitivalkoisia, mutta niitä ei kuulemma tässä vaiheessa sesonkia saa. Höh, mie en mitään tiedä kukkasista, paitsi että onnistun ne aina jotenkin kuolettamaan, vaikka kuinka yritän hoitaa ohjeiden mukaan. :)






Ja seuraavaksi esittelyvuoroon eilen ostamani Zaran pöksyt ja paita:
(kengät ja vyö ovat rekvisiittaa ;))


Valkoiset TODELLA joustavat pillifarkut, joissa kultaiset vetoketjut lahkeissa. Nämä ovat tosi mukavat päällä ja olo on kuin aerobic-tunnilla olisi. :)
Paita on ohutta ja läpikuultavaa shifongin tyylistä materiaalia. Plussana kultaiset niitit olkapäillä sekä kultaiset napit hihansuissa.


Mun rakkaat suosikkipoponi! <3 Ostettu Zarasta muutama vuosi takaperin. 
Korot ovat hurjan näköiset, mutta päkiän alla oleva platoo-pohja tekee koroista "matalammat" kuin miltä ne näyttävät. :)
Erinomaiset ovat käytössä ja askelluskin on jo normaalin näköistä, ei enää sellaista varovaista köpöttelyä pylly pitkällä, mitä oli vielä hetki sitten. =D




Ja sitten hurjan jännä juttu, minun eka virallinen "asupostaus". :)


Pakko on nostaa hattua ja kilistää maljaa kaikille muotibloggaajille, jotka onnistuvat ottamaan itsestään kivuttoman näköisiä ja luonnollisia räpsyjä. Ei meinaan ole mikään helppo homma kuvata kamera kädessä itseään peilin kautta. :)


Omista otoksistani epäonnistui kaikki, nämä kaksi kuvaa olivat sellaiset, että niistä sai sentään jotain selvää eikä tullut pökerryttävää oloa kuvan vinouden takia. :)

Harjoitus tekee mestarin, joten ehkä näette tälläisiä asupostaus-räpellyksiä joskus toistekkin. ;)


18 kommenttia:

  1. Kauniit kukat ja upea asukokonaisuus. Pakko varmaan käydä Zarassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krisse: Kiitos kaunis! <3 Zarassa oli aika vähän vielä uutuuksia, mutta eiköhän niitä ala ensi viikolla jo tulemaan. :) Myymälä oli lähes tyhjä, joten alennusmyynti on tainnut käydä kuumana. :)

      Poista
  2. Noi kengät <3 Eikä vaatteissakaan mitään vikaa ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonanna: Tiedän! <3 <3 :) Rakastan niitä edelleen, vielä vuosienkin jälkeen. :)

      Poista
  3. Minäkin rakastan valkoisia orkideoja & ruusuja! Orkideaa on helppo hoitaa, se pitää vaan upottaa kerran viikossa veteen noin puoleksi tunniksi.
    Hieno asu postaus :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku hiiri: Kiitos miljoonasti vinkistä orkidean kasteluun! :) Myyjätär vaan sanoi, että kastele kerran viikossa ja that´s it. Olisin muuten kastellut sen ihan vaan perinteiseen tapaan. ;) Ja eiköhän olisi kahdessa viikossa kuolla kupsahtanut.... luulisin. =D

      Poista
  4. Ihana asu! Farkut alkoivat houkuttelemaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia: Nuo farkut on tosi mukavat päällä. Suosittelen siis. :) Ja ne näyttää kuitenkin läheltäkin katsottuna tavallisilta farkuilta, eikä miltään joustopöksyiltä. :)
      Väreinä oli ainakin sininen, musta ja valkoinen. Ja jos en väärin muista niin jonkin sortin rusehtava myös.

      Housut venähtää käytössä aika paljon, koska niissä on niin paljon lycraa mukana. Osta sellaiset nippanappa jalkaan mahtuva-koko. Niin pieni kuin vaan mahdollista. :) Muuten putoo housut jalasta kesken päivän. =D

      Poista
  5. Tosi kiva ja raikas asu, konjakin väri on niin kaunis! Hauska idea laittaa kukka tuohon cooleriin :) Ja tuo teidän koti, se vaan on niin uskomattoman kaunis! <3 Miten hei tuo Pappeliina toimii pöydän alla, onko tuoleja hankala liikuttaa sen päällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -I-: Keksin tuolle coolerille tuon kukkavaasina käytön jo ennen kuin sen ostin (tai mies sen kyllä yllärinä minulle osti). Koska kuohuvaa meillä juodaan ehkä kerran vuodessa, olisi tylsää jos sille ei olisi mitään käyttöä muutoin. =D Pappelina on yllätys kyllä ihmeen tukeva tuossa pöydän alla eikä tuolien veto liikuta mattoa juuri lainkaan. Ajattelin kuitenkin varmuuden vuoksi laittaa tuolinjalkoihin sellaiset karvatassut (ne pyöreät valkoiset huopatarrat), ettei vaan mene maton kuteet poikki. :)

      Poista
  6. Ilman muuta lisää asupostauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sandy: Selevä pyykkönen. :) Arkisin mennä viipotan useimmiten collareissa tai verkkareissa (tyylikästä, I know, hih =D) joten kovin usein ei asupostauksia ilmesty. Jos vaikka kerran kuussa saisi jotain asupakettia kasaan, se olisi jo saavutus itselleni. :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. jenna: Kiitoksia! <3 <3 Housut jätin päälle ja käyttöön ja on tosi hyvät ja mukavat. harkitsin juuri, että taidan ehkä kipaista hakemaan samanlaiset mustana syksylle. :)

      Poista
  8. Ihanainen oot, lisää asupostauksia <3
    Kauniita kukkia, ihan miun maun mukaan taas kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuisku: Kiitos murunen! <3 Asuja tulloo aina silloin tällöin, jos jotain kivaa teille keksin. :) Ihan perus verkkarit / legginsit ja toppi-osastosta ei oikein saa inspiroivaa kokoneisuutta aikaan. HIH :)

      Poista
  9. Ihania kukkasia ja nätti asu :) Vinkki: orkidean juuret tarvitsevat valoa, siksi se kannattaa laittaa mielummin läpinäkyvään lasimaljaan/ruukkuun ettei heti ala lakastua, ne kun ovat muutenkin vähän hankalahoitoisia. Kiva glogi sinulla! -Heinukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nipsu: Miljoonasti kiitos vinkistä orkidean hoitoon. <3 Täytyykin katsoa uutta ruukkua kukalle. :)

      Orkidea ei ole kuulemma ole kovin ystävällinen ja kiltti kukka. Olen kuullut, että se tykkää kiukutella ja käyttäytyy välillä arvaamattomasti. =D
      Just sopiva tälläiselle vasta-alkajalle, joka onnistuu ohjeista huolimatta aina tuhoamaan kukan kuin kukan hengiltä. :)

      Poista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.