maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kuvien luvattomasta lainaamisesta....

Nyt on ollut pitempään tapetilla esim Pinterestin kuvapalvelu ja kuvien lainaaminen yleensä. Ajattelin itsekin ottaa kantaa tähän luvattomaan kuvien lainaamiseen.

Pinterest on Amerikkalainen kuvapalvelu, joka on laajentunut parin vuoden sisällä maailmanlaajuiseksi ilmiöksi, saavuttaen yli 10 miljoonaa käyttäjää. Erittäin suosituksi Pinterest on noussut bloggaajien keskuudessa ja monet ovatkin linkkaileet sieltä kuvia omaan blogiinsa.

Pinterestin ongelma on se, että kun "pinnaat" omaan Pinterest-tiliisi kuvan netistä, annat Pinterestille luvan käyttää ja myydä kuvaa eteenpäin. Ristiriita syntyykin siitä, että vaikka kuva ei ole omasi, valtuutat pinnauksellasi kuvalle käyttöoikeuden muissa medioissa (Pinterest on myynyt kuvia mainoksiin ja lehtiin).
Valtuutustahan et kuitenkaan Suomen lakien mukaan voi antaa toisen omistamaan omaisuuteen. Vaikea yhtälö siis. Myös korvaukset kuvan luvattomasta käytöstä maksat SINÄ, ei Pinterest eikä mikään muukaan taho, VAIN SINÄ!

Kuinka moni jaksaa alkaa selvittelemään kuka on "pinnannut" oman kuvansa alunperin tuohon palveluun ja alkaa nostaa juttua siitä, en minä ainakaan... Tosin itseäni ei haittaa omien kuvien "pinnaaminen" tai lainaaminen muutenkaan. :)

Täytyy myös muistaa se seikka, että Suomessa on paljon tiukemmat tekijänoikeuslait kuin esim Amerikassa. Ja koska elämme maassa maan tavalla, on meidän noudatettava Suomen lainsäädäntöä.

Ruotsalaista bloggaajaa vastaan on ilmeisesti nostettu syyte kuvien luvattomasta jakamisesta blogissaan. Tämä on hyvin surullista, jos bloggaaja on tavallinen pieni ihminen, joka ei elantoaan blogillaan tienaa. :´( Jos taasen päätyönä on nimenomaan bloggaaminen, on kuvien lainaaminen kyseenalaista.


Itse vedänkin oman henkilökohtaisen rajan siihen, että kuviani saa vapaasti lainata ja jakaa, jos kyse ei ole kaupallisesta toiminnasta. Kuvistani ei siis tule rahaa muille (yritykset) eikä bloggaaja rakenna elantoaan toisten kuvien varaan. Silloinhan ei muutenkaan ole kyse enää omasta blogista, jos blogissa pääasiallisesti esiintyy näitä "inspiraatiokuvia".

En tiedä mitä tuleman pitää, kiristetäänkö lakeja ja oikeuksia entuudestaan vai mennäänkö jenkki-tyyliin, jossa kaikki on melkolailla vapaata riistaa. Se on kuitenkin itsestään selvää, että jos nettiin laitat kuvia, ne saattavat päätyä ties minne ja ties mitä kautta. Näin on ollut aina ja todennäköisesti tulee olemaankin. Siksi onkin syytä miettiä, mitä kuvia haluat netissä julkaista ja mitä et. Mitkään vesileimat tai muut kuvatekstit eivät poista käyttömahdollisuutta. Ne kun saa helposti poistettua kuvankäsittelyohjelmalla.

Summa summarum, olen lainannut sisustuskuvia netistä linkkien kera ei-kaupallisessa mielessä. Nyt en enää uskalla tehdä sitä, vaikka Pinterestistä ei olekaan minun tapauksessani kyse. Jatkossa näettekin kuvia vain meidän kotoa. =D

Mukavaa maanataita kaikille, tästä raskaasta aiheesta huolimatta. <3 <3 <3

51 kommenttia:

  1. Kiitos että selvensit tyhmälle mikä toi Pinterest on :D Kävin eilen sitä pikaisesti katsomassa mutta koska aikani ei riittänyt sen enempää tutkimaan koko sivustoa niin jäi vähän hämyiseksi sivuston tarkoitus. Musta on tosi kurjaa että kuvia lainaillaan ilman lupaa (joskin jos joku mun kamalia kuvia haluu levittää niin antaa palaa) mutta tiedän monta ketkä eivät halua kuviansa minne sattuu. Kurjaa tällainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi: Itselläni ei ole Pinterest-tiliä eikä tämän kohun jälkeen tulekaan. :( Kuvien lainaaminen on monista ikävää, itsestäni tosin ei. Olen jo ennen blogini aloitusta huomioinut sen tosiseikan, että KAIKKI nettiin laitetut kuvat ja tekstit lähtevät jakoon kuin ohjus. Tämän riskin siis tiedostan ja sillä mentaliteetillä bloggaankin ettei haittaa vaikka omat kuvat keikkuvat Pinterestissä yms. :) Ymmärrän kylläkin heitä, jotka valokuvaavat työkseen eivätkä sitten saa myytyä omia kuvia esim lehdille, koska netistä löytyy vaikka mitä. Mutta ymmärtääkseni ennen vanhaankin (ennen nettiä) oli niin, että kuvat myytiin vain kerran. Kuvan ostaja ja julkaisija vastaa kuvasta jatkossa. Nämä on vaikeita aiheita kerta kaikkiaan. Enemminkin taitaa olla moraalinen asia tämä blogeihin tehdyt kuvalainaukset, tällä hetkellä. Varaudun kuitenkin siihen, että jatkossa asia saattaa saada vakavammat mittasuhteet ja siksi en enää tee mitään kuvalainauksia ilman virallista ja kirjallista todistusta luvan saamisesta. Eli heippa kaikki ihanat inspiraatiokuvat, harmittaa kovasti, mutta ei voi mittään... :(

      Poista
  2. Miia kiitos tästä tärkeästä kirjoituksesta! Olen pitänyt omaa pientä blogiani niillä opeilla, että teen kaiken rehellisesti ja lain mukaan niin hyvin kuin osaan. En tietenkään tunne kaikkia lakipykäliä, mutta perusasiat ovat melko lailla hallussa.

    Koska tiedän, ettei mistään voi lainata luvatta toisten kuvia, minulla ei blogissani sellaisia ole. Käytän vain luvallisia kuvia: pääasiassa otan ne itse.

    Olen niin tarkka, etten käytä edes blogiarpajaislinkityksissä toisten kuvia, jos arpojalla ei ole mainintaa, että kuvaa saa käyttää. Jos huomaan, että arpajaislinkkikuvaksi tarjotaan netistä varastettua kuvaa, en linkitä sitä vaan teen pelkän tekstilinkin arpajaisiin. Tekstilinkitykseen päädyn myös silloin, jos ei ole mainintaa, että jotakin kuvaa saa käyttää linkitykseen.

    Yleensä kysyn arpojalta, mistä kuva on peräisin ja saako sitä käyttää, jos mainintaa kuvan käytön luvallisuudesta ei ole. Toimin näin, koska haluan tietoisesti välttää kaikkia tekijänoikeussotkuja. Pahin pelkoni on joutua sellaiseen sotkuun osalliseksi vahingossa!

    Kerran näin sellaisen kuvan arpajaislinkkiin, jossa arpoja sanoi, ettei hän muista, mistä nettisivulta kuvan kopioi! On olemassa sivustoja, joista saa lainata kuvia ei-kaupalliseen käyttöön, mutta aikani etsittyäni, löysin kuvan netistä ja se kuva ei ollut peräisin sellaiselta sivulta. En enää muista, kenen blogissa se oli. Tilanne pisti aikoinaan miettimään, miten varomattomia jotkut bloggarit ovat. Itseään ei voi liikaa suojella näissä asioissa, koska tosiaan on mahdollista, että joutuu johonkin sotkuun mukaan vahingossa vaikkapa juuri linkittäjänä. Eikö olekin hurjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valua Kuvasa: Tahdoin kirjoittaa asiasta, koska itsekin olen tehnyt kuvalainauksia (tosin en Pinterestistä). Tämä on vaikea aihe, raja on niin häilyvä sen suhteen mikä on väärin ja mikä ei. Ja vaikka laki on laki, siitäkin löytyy monta kohtaa joita voi kiertää.

      En halua ylihysteriaa aiheuttaa, mutta tällä postauksella toivottavasti moni jättää Pinterestistä kuvien jakamisen blogeihinsa ja välttyy vakavammilta ongelmilta. <3 Ongelmia pystyy kehittämään lähes mistä tahansa, mutta tietoisesti niiden välttäminen on MAAILMAN FIKSUIN TEKO! :) Hatun nosto siis sinulle!

      Itse selvittelin lakimiehen kautta kuvien lainaamisen laista ja ainakaan kovin pahasti en ole itse rikkonut sitä. Riskiä en kuitenkaan tahdo ottaa tämän enempää ja siksi jätänkin inspiraatiokuvat pois blogistani tästä hetkestä alkaen. Harmittaa tosin kovasti, koska yksi syy blogini perustamiseen oli juurikin omien inspiskuvien laittaminen virtuaaliseen muistikirjaan. Se osa jää nyt kokonaan pois. :´( Omasta kodista ei löydy ihan niin paljon postailtavaakaan, joten laajannanko sitten aihepiiriä vai postailenko harvemmin.... en tiedä. Säkin voisit tehdä aiheesta jutun sun blogiin niin saataisi mahdollisimman monta ihmistä tavoitettua ja minimoitua riskit joutua ongelmiin. En halua kenellekkään bloggaajalle ongelmia Pinterestin tms takia ja tuo ruotsin esimerkki on pelottava. Kohta suomessakin lakimiehet juoksee bloggaajien perässä kanteita ja haasteita toimittaen... hope not! :(

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Marja: Inspiraatiokuvat ovat itselleni todellä tärkeitä! Nehän ovat tavallaan "lähdekuvia" mun omaan sisustukseen. Monista kuvista olen saanut ideoita omaan sisustukseen ja sehän on päivän selvää, että kovin moni ei pysty uusia asioita enää keksimään kun kaikki on jo keksitty. =D

      Nyt on ollut tapetilla myös esim omatekemien Tilda- / maileg-tyylisten pupujen ja hiirien myynti. Saako niitä tehdä myytäväksi vai ei. Rikkooko se tekijänoikeuksia? Minusta ei, mutta itsehän en sitä asiaa voi päättää...

      Samoin on ollut keskustelua siitäkin, että saako jotakin tiettyä neulostapaa kutoa villasukkaan ja myydä niitä sukkia sitten myyjäisissä. Tälläinen menee jo mielestäni naurettavuuden puolelle ja pilkun viilaukseksi, mutta niimpä vaan tuolla on ihmisiä jotka hirmuisella kiihkolla suhtautuvat asiaan kieltävästi.

      Nämä lainausasiat on niin monimutkaisia, ettei lakimiehetkään osaa sanoa missä raja kulkee. Mikä on kaupallista ja mikä ei. Onko mun blogi esim kaupallinen, koska olen tehnyt kolme yhteistyöarvontaa? Mielestäni ei, mutta joku muu voi olla erimieltä tästäkin.

      Minusta asioita yritetään liikaa rajoittaa, kaikkeen pitäisi olla lupa. Miksi asioista täytyy tehdä niin hirveän vaikeita?

      Olen myös miettinyt paljon näitä gradu ja väitöskirja asioita, joissa joutuu pakostakin lainaamaan jo tehtyjä tutkielmia. Jos valo on jo keksitty, niin miksi se pitäisi keksiä uudestaan? =D kaikissa tutkielmissa nimittäin lainataan edeltäjiä, tietysti lähde mainitaan. Miksei siis voisi kuviakin lainata jos löytää sen alkuperäisen lähteen ja linkkaa sen juttuun?

      Tälläisiä "kuvat lainattu Pinterestistä, we heart it, yms. kuvapalveluista" pitäisikin välttää koska alkuperäinen lähde ei tule ilmi. Itse olenkin nykyään kaivanut inspiskuvista sen alk.per.lähteen ja linkannut suoraan sinne. Mutta en tosiaan taida uskaltaa enää sitäkään tehdä. :)

      Poista
    4. Laitoin juuri postauksessa menemään varoituksen tästä. Jos blogistani tulee paljon liikennettä sinun blogiisi, se johtuu siitä, että linkitin tähän postaukseen. Täällä on valmis teksti asiaan, joten en nähnyt järkeä ruveta kirjoittamaan samaa asiaa toiseen kertaan. Pääasia, että sana leviää niidenkin tietoon, ketkä eivät tajua joutuvansa vaaraan linkittämällä luvattomia kuvia blogeihinsa. Laittakaa muutkin omiin blogeihinne juttua tästä, jotta mahdollisimman moni tietäisi asiasta.

      Teillä on ihana koti ja kyllä siinä postailemista riittää. Luen heti, kun olet vaikka siirtänyt huonekalujen järjestystä!:) Eihän joka postauksessa tarvitse olla mitään järkyttäviä jättimuutoksia. Toki aihepiiriäkin voi laajentaa, jos tuntuu, ettet löydä tarpeeksi sisustukseen liittyvää postaamista.

      Poista
    5. Totta, pitänee aina kaivaa se oikea lähde esille! Minä kyllä taidan jatkaa inspiskuvien laittamista todellisten lähteiden kera, luotan tuohon saamaani tietoon. Mutta Pinterestiä pitänee tutkailla tarkemmin, ja olla kuulolla mihin suuntaan keskustelu kehittyy. Mutta siis summa summarum, oon niin samoilla fiiliksillä!

      Poista
    6. Valua Kuvasa: Toivottavasti mahdollisimman moni lukee sen. =D Tuo Pinterest on kyllä pulmallinen tapaus. Luulen että keksin postailtavaa kyllä, kunhan vähän jäsentelen ajatuksia ensin. Pääpainon tahdon pitää ehdottomasti sisustuksessa, mutta ehkä aihepiiriä voisi laajentaa ajankanssa ja pikkuhiljaa... kentietää. ;)

      Poista
    7. Marja: Monet blogit ainakin antavat mielellään luvan kuviensa julkaisuun linkin kera, joten ulkomaisista blogeista kannattaa sähköpostilla kysyä rohkeasti lupaa. Silloin ei kukaan voi syyttää väärinkäytöstä. =D

      Poista
  3. Ja itsekin hiljattain pyysin kutsun Pinterestiin. Kun sain sen tutustuin käyttäjäehtoihin ja sääntöihin sillä seurauksella, että jätin liittymättä. Tuntui olevan liian julkista kaikki eikä yksittäiselle käyttäjälle jää juurikaan mahdollisuutta kontrolloida kuvien jakoa sen aloitettuaan.. Ja ilmeisesti myös oma profiilisi (facebook/twitter) tulee sen kautta julkiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J: Minä kävin myös kurkkamassa Pintsun ehdot ja jätin väliin. Tosin en kerennyt ajatuksella pureutumaan ehtoihin, mutta ensisilmäyksellä jo vakuutuin ettei ole mun juttu se.

      Itseäni harmittaa kovasti, että monet asiat ovat kovin ehdottomia. Kuvienlainaukset, siteeraukset, väitöskirjojenkin lainaukset lähdelinkkeineen. Toisten mielestä niitä saa tehdä jos lähde on selkeästi merkitty, eikä yritetä esittää tekstiä tai kuvia ominaan, mutta toiset taas kieltävät nämä kokonaan kaikissa yhteyksissä. Miten sitten tälläinen tavallinen pulliainen kuten minä, tietää mikä on ok ja mikä ei. Tekeekö samoin kuin valtavirta vai ottaako varman päälle eikä lainaa ketään eikä mitään koskaan.... Enemmistön mukana on helppo uida, mutta itse taidan kyllä nyt lopettaa kaikki lainailut kerta heitolla. En kaipaa yhtään ongelmia ja tahdon pitää bloggaamisen kivana harrastuksena ja elämänilona. =D

      Poista
    2. Mie liityin joku aika sitte Pinterestiin :) En siis jaa siellä omia kuvia ainakaan vielä vaan tutustun vasta siihen :) Mullekki vielä hieman outo mutta miehen luettua käyttäjäohjeet ja säännöt, ei ollu sen kummempaa mulle niin päätin liittyä sitte :)
      Sehän ois hyvä jos/kun lainailee kuvia että kysyy luvan, sitte saa varmoin mielin julkasta ku on lupa :) Ei ainakaan tarvi pelätä silloin :)

      Poista
    3. Jäi vielä laittamatta että onkohan varma että tuo on oikea juttu ettei oo kilpailevan sivuston tekemä mollausyritys Pinterestiä kohtaan :) Siis tuo lehtijuttu :)
      Sitten, mie en ymmärrä, miksi joku tulistuu siittä, jos jonku sisustuskuva tai tuunaus tai käsityökuva tms on jossaki muualla ko omassa blogissa...mie ainaki oisin ylpeä jos minun kodista ois kuvia josaki isossa yhteisössä tai minun tekemä tuunausjuttu ois esim. Pinterestissä, en ymmärrä mitä haittaa siittä mulle ois muutako positiivista :) Tai sitte en vaan tajua näitten kuvienlainausten päälle mittään :) Eri asia jos ihmisten kuva on mutta sisustus tai tuunaus tai käsityö...? Mutta makuasia :)

      Poista
    4. Meän Satu: Se onkin ihan luvallista toimintaa jos kysyy ensin luvan lainaamiinsa kuviin. Itse olen kuitenkin suurimmalti osin jättänyt luvat kysymättä. Voi toki olla kilpailevan sivuston aikaan saama juttu, mutta tottahan se on, etti toisten kuvia saa miten tahansa lainailla. Itsekin koen sen kohteliaisuutena, jos jokin taho tahtoo lainata kuviani. Sehän on samalla sitä mainosta myös minulle. =D Joukossamme on kuitenkin heitä, jotka eivät tätä hyväksy lainkaan ja sitä pitäisi pystyä kunnioittamaan. Kysymättä on vaikea tietää ketkä eivät tahdo kuviaan esille, oli linkitys tai ei. Siksi pitäsikin ryhdistäytyä ja yrittää hankkia se lupa ensin. :)

      Meidän kuvia löytyy vähän joka puolelta, on Pinterestiä, we heart ittiä, on muita blogeja niin suomessa kuin ulkomailla, joista olen löytänyt. Itseäni se ei haittaa lainkaan ja kuviani saa lainailla jatkossakin ihan vapaasti. <3

      Kaipa tuolla tuunauskopioinnin pelolla on tekemistä sen asian kanssa, ettei sitten kuitenkaan tahdota jakaa niitä vinkkejä ja ideoita, ainakaan muuta kautta.

      Poista
    5. Ymmärrän niitä jotka ei halua kuvia mihinkään ja kunnioitanki niitä :) Silti jos omia kuvia ois josaki niin oishan se hienoa :) Mutta en ookkaan ammattikuvaaja enkä saa elantoa eli en myy niitä eli kaippa se ois sitte eri asia niitten kuvilla ku ei tuukkaan maksua..en tiä..hullua hysteriaa kyllä..ymmärrän sen ettei toisten blogeista saa ottaa iliman luppaa mutta muista paikoista, eikö saa..emmie taija halutakkaan laittaa ommaa blogia ikinä ku on niin vaikiaa tämä :D

      Ai niin, oonhan kertonu että ootan olkapääleikkaukseen aikaa..mulla on nyt aika ens viikolla :D Jeeee! Ku olkapää leikattu ja kuntoutunu niin saan ruveta elämään normaalielämää eli sisustaan urakalla, maalamaan katot ja seinät, tapetoimaan, maalaamaan huonekaluja ja hiomaan ja tuunamaan (iso vihko diy-tehtäviä) ja pihatöitä tekkeen jne jne :D Jippii :D

      Poista
    6. Meän Satu: Ihana että saat olkapään kuntoon. Paraneminen vie varmasti oman aikansa, mutta nopeasti se aika siinä vaiheessa kuluu kun tietää että pääsee taas tauon jälkeen puuhailemaan kaikkea kivaa! <3 <3 <3 <3

      Nuo kuvalainaukset on oikiasti aika vaikeita juttuja, vaikka säännöt on säännöt ja niitä tulisi aina mukisematta noudattaa. En kuitenkaan itse tahdo kerjätä verta nenästäni ja itkeä sitten kun joudun ongelmiin. =D

      Aion lainailla nettikauppojen tuotekuvia kuten tähänkin asti, ainoastaan inspiraatiokuvat jätän pois niiltä osin, kun en olen lupaa saanut. Luvan aion jatkossa kysyä ja ne joilta luvan saan kuvan lainaamiseen päätyvät blogiini. Tämä on taas tälläinen uusi asia ja tapa mikä pitää opetella, mutta enköhän mie siihenkin sopeudu, niinkuin muihinkin muutoksiin elämässä. ;)

      Poista
  4. Täyttyy myöntää, että mä en ole ikinä kuullutkaan mistään pinterestistä :)
    Onneks..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanvaiva: Hyvä vaan! :) Se tuottaa nyt monelle ongelmia... :(

      Poista
  5. Sama juttu, en taida viitsiä enää julkaista edes yirtysten katalogi- tai tuotekuvia, sillä jokuhan nekin kuvat on ottanut, vaikka yrityksen sivuilla ovat julkisesti nähtävillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anne: Niin, tuokin on kyllä tietyllä tapaa ongelma... Kaupathan tietysti rakastaa sitä että niitä mainostaa ja tahtovatkin näkyvyyttä blogeihin. Siinä taasen onkin mietittävää että saako esim verrkokaupan sivuilla olevaa tuotteenkuvaa julkaista niin, että linkki on verkkokauppaan eikä tuotteen valmistajan sivuille (jos siis kuva alunperin valmistajalta verkkokaupan sivulle ilmestynyt).

      Ja jos oikein syvälliseksi mennään, niin kenellä sitten on oikeus vaikkapa Pappelinan mattoon? jos ostan nettikaupasta maton, niin on luonnollista laittaa blogiin linkki mistä sen ostin. Sitä kysytään kuitenkin. Mattokin on minun joten saan esitellä sitä vapaasti blogissani niin paljon kuin tahdon. Mutta merkki nyt kuitenkin sitten on Pappelina ja nimenkäyttöoikeutta minulla ei ole. Saanko postailla Pappelina-matosta vai vaan matosta yleisesti ilman nimeä? ;)

      Vaikeita juttuja.... ihmiset alkaa päivä päivältä enemmän "elämään" netin kautta virtuaalisesti. Elämä muuttuu väkisinkin kuviksi, omiksi ja muiden. Kyllä tulee olemaan hankalaa yhteensovittaa alati laajeneva nettikäyttäytyminen ja vanhat säädökset. :)

      Poista
    2. Ilmaista mainostahan se tuotemerkille on, kun niitä tulee mainittua. Samoin mistä on kyseisen tavaran hommannut- mutta eipä sitä oikein voisi kirjoitella enää mistään jos kukaan ei tiedä mistä kirjoittaa tai ei ainakaan olisi lukijoita. :/ Vaikea asia, mutta en usko nimen mainitseminen johtaa mihinkään toki siinäkin voisi käyttää tuotemerkin symbolia ®

      Poista
    3. anne: Niin on ja nettikauppoja sekä yrityksiä aion mainostaa ja suositella jatkossakin, ihan erillistä lupaa. =D Tuota symbolimerrkiä on kyllä alettu käyttämään myös blogeissa, sitä voisi tietysti harkita jos alkaa tulemaan julkisuuteen jotain laajempia väärinkäyttöongelmia. Tuo Pinterest on vaan tuollainen pintaraapaisu ja toivottavasti siihen jääkin. ;)

      Poista
  6. Tuo mattojuttu... nyt ei kannata alkaa näitä näin kääntelemään koska tässähän joku voi vielä totena ottaa moiset höpönlöpöt ;) Tuossa ei ollut päätä eikä häntää järkeä. Totta kai saat kertoa nimen ja mistä ostit ja kuvata sitä vaikka kuinka paljon ja julkaista vaikka logon siitä jos kuvaat sellaisen. Ei saa sekoittaa asioita.

    Yleisesti käyttöehdoista, lukekaapa kaikkien palveluiden käyttöehdot tarkemmin.. Facebookissa tykkäämällä jostain hassusta kuvasta, jaat sen kuvan omalla seinälläsi taas eteenpäin. Kukaan ei tule lähestämään sinua laskulla, että olet luvatta "julkaissut" kuvan seinälläsi tykkäämällä siitä tai kommentoimalla. ;)

    Jokainen toki tekee miten itse näkee parhaaksi. Mikäli tosiaan tälle tielle olet lähtemässä (että et lainaa mistään kuvia) niin kyllähän sitten nämä kaikki vanhat jo lainatut pitäisi poistaa blogista.

    Mielestäni tässä asiassa ei nyt ole mitään uutta, näinhän se on ollut aina. Tuskin kukaan ei-kaupallisesti blogia kirjoittava suomalainen ole näistä kuva-asioista joutunut maksumieheksi. On toki muistettava, että mikäli lainaat kuvan jostain kuvatoimistosta, joka myy kuvia, on se jo aika härskiä ja siitä voikin laskua tulla perään. Se on jo hyvinkin luvatonta käyttöä, eikä siinä auta lähteen mainitseminenkaan enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petteri: Ei ollut tarkoitus sekoittaa asioita, mutta valitettavsti tuosta aiheesta löytyy keskusteluja myöskin. Toivottavasti mun lukijat on niin fiksuja, että ottavat höpönlöpönä tuon tekstin. ;)

      Olen miettinyt lainattujen kuvien poistamista ja saatan sen tehdä. Ikävä asia minulle, koska ne ovat osa blogiani ja yksi syy blogini perustamiselle. Siksi olo onkin nyt hieman sellainen, kuin olisi matto vedetty jalkojen alta tämän alkaneen Pinterest-kohun myötä. Asioilla on kuitenkin tapana laajentua ja yksi syyttää yhtä ja toinen toista ja kohta kaikki syyttää kaikkia... en tahdo olla osana tuollaista (jos nyt koskaan noin tulee tapahtumaankaan). =D

      Ei varmasti yleisellä tasolla ollutkaan mitään uutta, mutta TODELLA monet ovat lisäilleet toisten kuvia omalle Pintsu-tililleen ja mahdollisesti myös jakaneet kuvia julkisesti omassa blogissaan. Tämähän on ihan väärin ja ehtojenkin mukaan (joita kukaan ei lue) muiden kuvia sinne ei saisi Pinnata. Tahdoin valottaa tätä aihetta hyvissä ajoin, jotta Suomesta ei tarvitse lukea samoja uutisia kuin ruotsin bloggaajasta nyt. Kaikki eivät kuitenkaan lue aamulehteä... :)

      Poista
    2. Tuo ruotsin case oli kyllä aika selkeä ja aika hölmökin ;) Siinähän käyttäjä oli lehden kuvia varmasti vähän enemmänkin lisännyt sinne. Toki periaatteessa kuva kuin kuva, mutta tässä kaupallisen tahon kuvia lainailtu.. eroahan näille ei tosiaan teoriassa ole, mutta varmasti vaikuttaa siihen että tämä kyseinen lehti tästä oikeusjutun teki.

      Poista
    3. Petteri: Niin on, mutta hyvä esimerkki kuitenkin. Jos kuva ei ole oma, niin parempi olla jakamatta. Harvoin yksityinen henkilö alkaa mitään syytteitä nostamaankaan, mutta onhan se riski silti olemassa. Varovaisuutta ja harkintaa toivoisin ja itsekin noudatan jatkossa. :)

      Poista
    4. On vain ajan kysymys, että asia laajenee. Kun ihmiset huomaavat, että heidän kuviaan on varastettu ja sillä olisi mahdollisuus saada rahaa eli korvauksia oikeuden kautta, niin ihan varmasti tulee niitä, jotka keräävät kuljeskelevat eurot taskuunsa.

      Poista
    5. Valua Kuvasa: Tätä hieman pelkäänkin. Ja aina löytyy joku, joka ei olekaan niin ymmärtäväinen kuvien lainaamisen suhteen ja alkaa penätä oikeuksiaan, joka siis on ihan ymmärrettävääkin.

      Poista
  7. Suomessa valokuvalla on tekijänoikeussuoja laissa määrätyt vuosikymmenet. Jos kuva katsotaan taideteokseksi, sen suoja on laajempi kuin tavallisella valokuvalla. Vaikka edellä jotkut väittävät, että kenen tahansa kuvia saisi julkaista ilman lupaa vain lähteen mainitsemalla, se ei pidä paikkaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valua Kuvasa: Oikeassa olet. Luvatta ei saisi, mutta valtaosa bloggaajista ympäri maailman niin tekee. Miljoonia ihmisiä ei voida alkaa millään syyttämään kuvien jaosta, mutta tälläisiä ruotsin tyylisiä ennakkotapauksia voi tulla meillekin. Itse en tahdo olla sellainen ja siksi en jatkossa julkaise lainattuja kuvia. Voi olla että poistan kaikki jo julkaistut inspiraatikuvatkin, tosin sitä en mielleläni tekisi... :(

      Poista
    2. Täysin totta. Mutta, mikään taho ei ikinä tule pystymään valvomaan tehokkaasti näitä väärinkäytöksiä, ei Suomessa, eikä Ruotsissakaan. Itse kuvaan vähän työkseni myös, minun mielestä tällaiset blogeissa pyörivät kuvat ja niiden lainaus ei-kaupalliseen blogiin on ihan ok, en näe siinä ongelmaa. Näitähän ei ikinä voida kitkeä pois. Mielestäni on taas ihan eri asia jos lainataankin vaikka kuvatoimistossa myynnissä olevaa kuvaa ei-kaupalliseen blogiin. Siinä mennään jo taas toisen rajan yli ja tuota en itsekään hyväksy vaikka teoriassa tuolla ei ole mitään merkitystä, mistä lähtöisin jos luvatta otettu.

      On ehkä tosiaan jo vakiintunut käytäntö mainita lähde mistä kuva on lähtöisin, hyvän tavan mukaista ainakin vaikkei luvallista olekaan.

      Poista
    3. Petteri: Itsekään en näe ongelmana sitä että lainaa kuvia blogiinsa linkityksen kanssa. Ohjaahan se kuitenkin liikennettä alkuperäiseen lähteeseenkin ja on siis hyvä juttu. :) Ongelma onkin se, että onko johonkin sivustoon laitettu kuva jo kopioitu kertaalleen maksullisesta kuvapankista. Monissa ulkomaisissa blogeissa nimittäin esitellään kuvia ilman linkkejä. Näitä en ole itsekään uskaltanut blogiini laittaa, vaikka aivan ihania juttuja ja ideoita olenkin niistä kuvista itse saanut.

      Tämä aihe on tälläinen "teetkö jos et jää kiinni"-tyyppinen, oma vastaus on tekisin mutta en voi ottaa kiinnijäämisen riskiä. =D

      Poista
  8. paljon kiinnostavampia on ne blogit joissa esitellään bloggaajan OMIA kuvia.
    kyllähän kuka tahansa voi etsiä kuvia valkoisista kodeista ympäri maailmaa.
    Hyvä, että keskityt omaan kotiin blogissasi, kannatan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi: Itse tykkään kovasti katsella kuvia mistä hyvänsä, bloggaajan omasta kotoa tai esim ulkomaalaisesta sisustussivustolta. Kaikki ne yleensä ovat jonkun koteja. =D Ja ei ole ihan kauhean helppoa löytää kauniita koteja, joiden kuvat olisivat julkaisukuntoisia (siis ettei pikselit ole söhröisiä). Kyllä mulla on mennyt tunteja tunteja niiden kuvvien etsimiseen ja löytämiseen. ;) Mutta omasta kodista siis vaan jatkossa, toivottavasti siellä on paaljon lukijoita jotka jaksaa katsella meitin kotia vaan... *hih* ;)

      Poista
  9. Vielä yksi pointti ;) Mielestäni tässäkin on iso ero, onko blogi kaupallinen vai ei. Kun se on kaupallinen, kirjoittaja saa jotain korvausta siitä. Jos samaa kuvaa lainataan kaupalliseen ja ei-kaupalliseen blogiin, on siinä vähän jo eroa. Aika monetkin kotimaiset kaupalliset blogit lainaavat kuvia ilman minkään näköistä lähde mainintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petteri: Sillä on eroa ilman muuta. Oma blogini on ei-kaupallinen, mutta entäs sitten jos alan bloggaamaan kaupallisessa merkityksessä? Pitääkö poistaa kaikki vanhat kuvalainaukset, koska blogista on tullut selvää rahallista hyötyä? Tämäkin on aika kinkkinen kysymys, koska onhan silloin ne lainaukset tehty ei-kaupalliseen aikaan....

      Kyllähän sitä voi lainata ja julkaista mitä hyvänsä, mutta siitä voi joutua sitten vastuuseen... tai sitten ei. Riippuu mistä lainaa ja miten. Tiedän erään bloggaajan joka raivostuisi toden teolla, jos hänen kuviaan joku menisi julkaisemaan ilman lupaa, oli linkki tai ei. Siitä ei hyvää seuraisi. :)

      Poista
    2. Mielestäni ero kaupallisen ja ei-kaupallisen välillä on jo mainoksien mukana oleminen, sellaisten joista saa euronkin ;) Se kun on jo tulonhankkimista :)

      Poista
    3. Petteri: olet oikeassa. Olen saanut Tivoli audion radion kertakorvauksena, joten käytännössä myös minun blogini on kaupallinen. Mutta mutta, itse en kuitenkaan sitä kaupalliseksi miellä. Kaupallisuuden raja itselleni on se, kuinka säännöllistä rahallista hyötyä blogillaan saa, satunnaista extraa vai kuukausitasolla... Mutta juu, olet kylläkin nyt aivan oikeassa tässä kaupallisuus asiassa... =D

      Poista
  10. Marjalle: Kiitos!!!! Ei kannatakaan. =D Ovat kyllä aivan oikeassa joten mitään suurta huolta ei todellakaan ole. Tuo Pinterest nyt hieman närästää... ;) Itse kyllä meinaan varoa jatkossa, sillä onhan kuitenkin kuvien omistajilla oikeudet olemassa. Olen nimittäin itse lainannut kuvia esim. ulkomaalaiselta sisustussuunnittelua tekevältä yritykseltä ja toivon todella etteivät he ole loukkaantuneet. En tahtoisi poistaa niitä kuvia blogistani... :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos, että kirjoitit tärkeästä aiheesta. Olen vähän aikaa sitten perustanut blogin ja olen pohtinut kerran jos toisenkin, että uskaltaako esim. Pinterestistä tai jostain muualta lainata (ja kertoa tietysti lähde) inspiraatiokuvia omaan blogiin. Pinterestissä itsekkin huomasin sen, että kuvan alkuperää on usein vaikea saada selville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AnnaS: Nämä kuvien lainaus jutut on vaikeita. Oikeastihan niitä ei saisi lainata lainkaan luvatta, mutta kuvia on maailma pullolaan ja kaikki bloggaajat ympärimaailmaa niitä lainailevat joissain määrin. :) Itse en taida enää uskaltaa kuva lainauksiin, mutta jos alkuperäisen lähteen mainitsee linkin kanssa, en sinällään näe siinä edelleenkään ongelmaa. Ongelmaksi se muodostuukin vasta siinä vaiheessa, jos kuvan alkuperäinen omistaja tahtoo korvauksia kuvan lainauksesta. ;)

      Poista
  12. Itse toivon, että ihmiset olisivat varovaisia ja huolellisia kuvien lainauksen suhteen, muistaisivat lähdelinkit ja mahdolliset lupien kysymiset tarpeen vaatiessa. Pinterest on ongelmallinen tosiaan, kyseinen palvelu on ollut uutisissa jo parisen viikkoa. Itse en Pinterestiä käytä ja blogissanikin harvemmin on inspiraatiopostauksia. Aion jatkossakin lainailla kuvia, lähdelinkeillä ja luvilla. Tämä on äärettömän tärkeä asia, mutta hieman pelkään että tässä varomisessa mennään vielä liiallisuuksiin. Kohta keksitään, että ei voi ottaa omasta vuokra-asunnosta kuvia, kun se ei ele omassa omistuksessa. Tuo siis vaan esimerkkinä liilallisuudesta mihin tämän pelkään menevän, jos vatvominen jatkuu tässä mittakaavassa.

    Did anyone get my point vai menikö ihan yli hilseen? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inanaa: Luvan kanssa kuvien lainailu on täysin sallittua. Kysymyksessä onkin luvaton lainaaminen, jota myönnän itsekin harrastaneeni. Tuskin kukaan on edes huomannut miun pienessä suomalaisessa blogissa olleita kuvia, saati sitten hermostunut luvattomasta lainaamisestani. Sitä ei kuitenkaan voi kiistää, ettenkö olisi toiminut väärin näin tehdessäni.

      Liiallisuuksiin ei missään nimessä kannata mennä, eikä tarvitsekaan. Kuten johonkin aikaisempaankin kommenttiin jo kirjoitin, maailmassa on miljoona blogia, joista 90% on luvattomasti lainattuja kuvia. Kyllä olisi virkamiehillä työtä, jos kaikille alettaisi lätkimään sanktioita siitä. =D

      Tämän postauksen pääasia oli nimenomaan Pinterest ja sen käyttöehdot, sekä pieni raapaisu aiheesta kuvien luvaton lainaaminen muista nettisaiteista. Itseäni tämä asia koskee ja olen huolestunut suunnasta johon olemme mahdollisesti menossa. halusin ottaa asian esille, jotta muutkin blogistit olisivat tietoisia mahdollisista riskeistä. Se on sitten jokaisen oma asia, miten toimii oman bloginsa suhteen. Itse en enää luvattomasti kuvia julkaise. :)

      Poista
  13. Eilen muuten kanssa tutkailin tuota Pinterestiä (joka ihan uusi minulle) kun tästä aiheesta oli Mustikkamäen blogissa ja hän oli erittäin harmissaan, että hänen kuviaan oli siellä. Laitoin sinnekin tiedoksi, että pinterestissä on myös tällainen ohje jos ei halua, että kuviaan pinnataan:"What if I don't want images from my site to be pinned?
    We have a small piece of code you can add to the head of any page on your site:
    VALITETTAVASTI EN VOI TÄHÄN KIRJOITTAA HTML-KOODIA KUN KOMMENTTIBOKSI EI SITÄ HYVÄKSY ,MUTTA LÖYTYY P:N SIVUILTA. When a user tries to pin from your site, they will see this message:"This site doesn't allow pinning to Pinterest. Please contact the owner with any questions. Thanks for visiting!" Tämä ei tietysti takaa etteikö kuvia silti pinnattaisi, mutta ainakin tekijä tekee sen silloin tietoisena, että kuvia ei saisi pinnata. Itselläni ei ole kyllä mitään haittaa vaikka kuviani pinnattaisiin, mutta kaikki eivät taas halua kuviaan tuonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cride: Jotkut harmistuvat kovasti löytäessään omia kuviaan muista sivustoista. Toki se on ihan ymmärrettävää, mutta onhan se myöskin aivan päivän selvää, että kaikki nettiin laitettu lähtee kiertoon ja nopeasti.

      Tuo Pinterest on vaan yksi monista, esim We heart it-sivusto toimii samalla tyylillä. Ja vaikka laittaisi pinnaus-eston, on mahdollista että kuva löytyy muualta netistä ja sitä kautta päätyy pinnattavaksi.

      Siksi kannattaakin mieluummin miettiä sitä, mitä itse nettiin laittaa eikä sitä mistä niitä löytyy. Itseäni ei haittaa lainkaan, kun löydän kuviani muista blogeista tai sivustoilta. Se on minulle kohteliaisuus, että joku on saanut inspiraatiota ja tykkää ottamastani fotosta. =D

      Poista
  14. Mun blogi ei ole millään tavalla kaupallinen, joten ehkä uskallan sinne linkittää inspiraatiokuvia. Tähän asti tosiaan olen vain maininnut, että kuvat lainattuja, mutta pitää olla nyt niiden kanssa todella tarkka. Pitää nyt sitten nähdä se vaiva, että etsii ja etsii kuvan oikean lähteen ja linkkaa sen heti kuvan perään.
    Mun mielestä kuitenkin, että kun kuvia nettiin laittaa, on ne tarkoitus jakaa - kunhan mainitsee, että kuva ei ole oma ja ilmoittaa lähteen. Vaikka ei se kyllä ihan näin ole :D Jos joku lainaa mun blogista kuvia, ei haittaa, kunhan mainitsee, että kuva on mun blogista. Nyt vain pistää miettimään, että kun mä olen laittanut melko paljon Eelistä kuvia. Pitää sitä alkaa rajoittamaan.

    Mutta tuo Pinterest. TODELLA kiero!!! Juuri tuollaisten takia kaikki kärsivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi: Jokainen tekee linjavetonsa itse ja omasta mielestä vähintä mitä voi tehdä, on linkittää kuvan alkuperäinen lähde postaukseen, jossa lainatut kuvat ovat. Toki linkatessa, myös se alkuperäinen omistaja saa tietää kuvien olevan jossakin, jos hän seuraa tilastoja ja omia liikenteen lähteitään. Kävijöitä linkkien kautta kulkee aika paljon ja linkin alkuperä näkyy sitten tosiaan siellä tilastossa. :)

      Ei taas ajatus juokse, kun uni painaa silmiä niin pahasti. =D Itse en enää luvatta lainaa yksityisiä kuvia. Yritysten tuotekuvia taasen lainaan jatkossakin ihan kuin tähänkin asti. :)

      Poista
  15. Tässä linkki muun muassa siihen, miten Kopiostossa Pinterestiin ja luvattomaan kuvien lainailuun suhtaudutaan: http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/alkuvuoden-kuumin-nettitrendi-on-laiton-rikotko-sinakin-suosikkisivustolla-lakia

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.