maanantai 12. maaliskuuta 2012

Ja lisää syvällisiä ajatuksia - blogimainonnasta tälläkertaa

Luin erinomaisen mielipidekirjoituksen blogimainonnasta Auroran sekä Inanaan blogeista!

Tämä kirvoittikin mieleni ja päätin näin masentavan maanantain kunniaksi ruotia sitten tämänkin aiheen täällä blogin puolella. ;)

Blogimainonnasta on puhuttu viime aikoina paljon ja siitä ollaan montaa mieltä. Osa hyväksyy lähes kaiken mainonnan, jopa ne "super ihqu"-suositukset, joista paistaa pahasti läpi teennäisyys. Osa taas jättää mainonnan oman onnensa nojaan, siihen mitään kantaa ottamatta ja loput hermostuvat pienestäkin suosituksesta tai vinkistä ja pitävät sitä moraalittomana tekona.

Itse hyväksyn täysin blogimainonnan ja vertaankin sitä lehdissä esiintyviin mainoksiin.
Mutta erotuksena sanottakoon, että lehdissä esiintyvä mainonta on selkeästi kaupallista ja hyötysuhde on molemmilla osapuolilla. Lukijana tiedän tämän ja suhtaudun asiaan sen mukaisesti. En siis usko vilpittömästi kaikkea lukemaani, edes tuotetestailujen ja kirjoittajan omakohtaisten suositusten verhoilemia juttuja. :)

Blogeissa tämä onkin epäselvää, mikä on mainos ja mikä on "mainos". Suositteleeko ja esitteleekö bloggaaja tuotetta vilpittömästi (sai siitä jonkin korvauksen tai ei) vai onko postaus tehty vain ja ainoastaan ilmaisen tavaran tai klikki-perusteisen rahallisen korvauksen tähden? Tätä on vaikea tietää, oikeastaan mahdotonta.

Tämä osuus oli kirjoitettu yleisellä tasolla ja tarkoitus on ainoastaan herätellä ajatuksia....

___________________________________________

Sitten omaan mainostamiseeni... :)

Yhteistyöpyyntöjä on sadellut tasaiseen vauhtiin viimeiset 4 kuukautta ja suurimmalle osalle olen vastannut kieltävästi. Monet yhteyttä ottaneista ovat edustaneet tuotteita, jotka eivät millään osa-alueella liity blogini aiheeseen. On siis luonnollista minulta olla ottamatta osaa tälläiseen yhteistöprojektiin.

Olen myöskin jättänyt väliin muutaman blogiini sopivan tuotteen mainostamisen, koska olen itse ollut tyytymätön kyseisen yrityksen tuotteisiin tai palveluihin. En tahdo suositella mitään sellaista, jota en itse arvosta. Se olisi moraaliton ja hävytön teko.

Itse olen virallisesti mainostanut neljää eri yritystä blogissani. Jokaisessa yhteistyönä toteutetussa mainoksessa / mainostamispostauksessa on selkeästi kerrottu postauksen olevan yhteistyöpostaus. Kaikissa näistä tapauksissa mainontaan on myös kuulunut oleellisena osana arvonta, josta on hyötynyt myös se onnekas arvonnan voittaja. =D

Olen itse pyytänyt arvontamahdollisuutta kolmessa tapauksessa ja se on ollut yhteistyön edellytys. Tykkään osallistua blogiarvontoihin ja sen vuoksi tahdon tarjota tälläisiä kivoja mahdollisuuksia myös omille lukijoilleni.
Myös lisäalennuksia olen järjestänyt lukijoilleni kovalla neuvottelulla. =D 
Voisikin siis sanoa, että olen todella nähnyt vaivaa sen eteen, että lukijat hyötyisivät mainoksistani.
Minulle itselleni se suurin hyöty on saada tuottaa sisältörikkaampia postauksia, jolla saan tietysti ja toivon mukaan niitä uusia lukijoita. <3

Raha on minulle tällä hetkellä toisarvoinen asia, tosin olisi tekopyhää väittää että tahtoisin mielummin maksaa design-radiosta 200 euroa, kuin että saisin sen ilmaiseksi. Olisihan se tosin hienoa, jos saisi kaikki ostoslistalla olevat tuotteet for free... Jäisi rahaa sitten muuhunkin, kuin sisustamiseen... =D

Blogissani esiintyy paljon "vinkki-postauksia", kuten esim Askon mattopäivä-postaus hetki sitten. Näistä omista mainoksistani en saa mitään korvauksia, eikä ole tarkoituskaan. Ainoa syy niille on vinkkiä teille muille sisustuksesta kiinnostuneille hyviä ostopaikkoja sekä edullisia hintoja. Kaikki vinkkimäni tuotteet ovat sellaisia, jotka olen itse ostanut tai voisin ostaa. Ne kuuluvat siis merkittävänä osana blogiini. Näiden vinkkien tarkoitus ei ole se, että kaikkien lukijoiden pitäisi hyökätä haukkana ostoksille... vaan ainoastaan olla hyötynä heille, joilla kyseinen tuote on jo muutenkin hankintalistallaan. :)

Bannerimainonta on sellainen asia, jota en omaan blogiini huoli. Ymmärrän kyllä heitä, jotka mainoksia lisäävät blogiinsa. Jokainen lantti on kotiin päin ja miksei sitä tahtoisi rakkaasta harratuksestaan hyötyä. Oma tyylini on kuitenkin melko vähäeleinen, niin sisustuksen kuin blogini ulkonäönkin suhteen ja bannerimainonta ei sovi siihen sitten yhtään. ;) Tahdon pitää blogini simppelinä, selkeänä ja siistinä, silläkin uhalla että menetän satoja euroja. =D


Plaah, eiköhän siinä ollut syvällisyyttä kerrassaan yhteen blogiin. ;) Postailen myöhemmin illalla mun uusista Pony-kupeista. Saadaan sitä sisustus-sisältöä tännekin. =D

20 kommenttia:

  1. Mun oma mielipiteeni on sellainen, että onko sillä mitään merkitystä minkätyyyppistä mainonta on? Pitääkö siitä tosiaan mainita lukijalle erikseen onko kyse maksetusta mainoksesta vai ei? Esim tuo sinun Asko-postauksesi, ihan päivän selväähän se oli itselle ainakin, ettei siinä ole raha vaihtanut omistajaa. Vaikka olisit siitä rahaa saanutkin, olisin silti hakenut eilen 3 mattoa makkariin sieltä! Eli kiitos vinkistä, oli mennyt tuollainen kamppis täysin ohi meiltä vaikka Askon ilmoittelua seurataankin. Mutta vielä yksinkertaisuudessaan mainonnasta, onko sillä väliä minkätyyppistä se on? Lukijathan kuitenkin päättävät itse klikkaavatko jotain linkkiä, lukevatko tekstiä tai tulevatko ylipäätään uudestaan.

    Teen päivätyökseni mainontaa, reilu 10v tehnyt. En siis kiinnitä juurikaan huomiota mainoksiin, tai siis nykyäänhän on vaikea löytää paikkaa jossa ei olisi mainoksia. ;)

    VastaaPoista
  2. Petteri: Monille lukijoille sillä on merkitystä ja olen itsekin saanut mooonta kommenttia aiheesta. Ne eivät todellakaan ole olleet positiivia tai ymmärtäväisiä. ;) Itse olen markkinoinnin parissa myös ja siksi mainonta onkin itselleni täysin normaalia ja päivän selvää. Lukijat ovat toivoneet, että postauksiin merkattaisi selkeästi mikä on maksettu mainos ja mikä taas mun oma ilmaismainos. Siksi siis postauksen loppuun on ilmestynyt huvittava "tämä ei ole maksettu mainos"-teksti. =D Ota se huumorilla, jookos kookos? ;) Hyvä että vinkistä oli hyötyä, siellä oli nimittäin aika tuntuvat tarjoukset ja hyvä valikoima. Harmi etten itse nyt päässyt ostoksille kun hassasin rahani huutonettiin. *hih* =D

    VastaaPoista
  3. Onpas erikoista ;) Itse aloin miettimään, että jos sisutusblogia kirjoittaa, pitäisi olla kyllä joka käänteessä mainitsemassa ettei ole mainos. Vilahteleehan tekstissä valmistajien ja tuotteiden nimiä hyvinkin usein. Jos kerron ostaneeni Anttilasta Iittalan KoKo-sarjan astioita, voisi tuota joku pitää mainoksena :) Joko Anttilan tai Iittalan ;)

    Hyviä pohdintoja kuitenkin :) En itse pidä mainoksista postauksien välissä, tarkoitan siis bannereita. Näitä näkee nykyään vähän turhan paljon. Mikäli bannereille on oma paikkansa, vaikka se perinteinen oma palsta reunassa niin olkoon siellä, ei minun tarvitse niitä lukea tai klikkailla. Kunhan ei ole ensimmäisenä ja viemässä tilaa niiltä sivuston valikoilta ym. :)

    VastaaPoista
  4. Petteri: Luulen, että se raja menee juurikin siinä, että nämä vinkkipostaukset mitä olen tehnyt on selkeästi mainoksia. Postauksessa ei siis esiinny omia kuviani joissa on mainittu ostopaikka. Minua on esim sähköpostitse lähestytty tästä mainosasiasta useaankin otteeseen ja muutama lukija onkin lopettanut lukemisen "jatkuvan mainostamisen" vuoksi. :)

    Minua ei bannerit häiritse muiden blogeja lukiessa, mutta oman blogini ulkoasu on tärkeä säilyttää kevyenä. En tahtoisi sinne kuuna päivänä Flash-mainosta kieppumaan, ihan siis ulkonäkö syistä. Muuten kyllä, sillä kyllähän lisärahalle käyttöä olisi. :)

    Yritän kuitenkin pitää kynsin hampain kiinni periaatteistani ja päätöksistä joita blogin aloittaessani tein. Koskaan en kuitenkaan sano koskaan... =D

    VastaaPoista
  5. Hyviä pointteja täälläkin. Itselläni tosiaan on mainosbannereita, mutta nykyään yritän pitää ne tuolla sivupalkissa mahdollisimman alhaalla. Lukuunottamatta tietysti isoa banneria blogisivuni alussa, mutta se välähtää silmien eteen vain kerran, ei esimerkiksi jokaisen postauksen edessä. Tietyin väliajoin kuitenkin tarkastelen mainontabannereitani tarkemmin ja pohdin, onko tietyt mainokset enää ajankohtaisia. Mainostaessaan täytyy pitää huolta myös mainonnan sisällöstä eikä länttäillä sivuilleen mitä tahansa bannereita.

    Tulipa jotenkin sekava kommentti, mutta se johtuu vain siitä että onnistuin uittamaan hihani kahvikupissa ja märkä hiha tuntuu inhottavalta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inanaa: Mainonnan sisältö olisikin minusta paljon tärkeämpi asia miettiä, kuin mainoksien määrä. Sinulla on hyviä ja blogisi sisältöön sopivia mainosbannereita, mutta sä oletkin toooosi tarkka näistä jutuista! =D

      Toivottavasti ehti märkä hiha jo kuivahtamaan.... ;)

      Poista
  6. Jep, puhut asiaa. Mua ei mainostaminen haittaa, kuhan nyt tietäisi mikä on mainos ettei mee sille linjalle että ihania tuotteita nää ja ostin nää, ja sit sit se oliskin mainostavaraa...vois mainita suoraan että on tehny yhteistyötä ko. firman kaa.
    Ha mä oon aina ihmetelly miten niitä yhteistyöehotuksii oikeen saa, mulla on melkee 300 lukijaa mikä on musta paljon eikä kukaan oo ehotettu koskaa mitään mun blogiin mainostettavaks. No mun koti onkin karvahattu-koti eli sellanen normaali lapsperheen koti eikä mikään design-koti, siinä varmaan se vissi ero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi: Huijaaminen on nounou, mutta mainokset ja mainostavat postaukset on minusta jeesjees. :)

      En tiedä mistä kaikkialta yritykset bongailevat blogeja, mutta blogilista ainakin on ollut käytetty. Sitä kautta on minuun oltu yhteydessä muutaman kerran. :)

      Ota itse rohkeasti yhteyttä sellaisiin yrityksiin, joiden tuotteita tahtoisit esitellä laajemmiltikin. Puhelua ja sähköpostia vaan menemään. Kerrot lyhyesti omasta blogista ja mitä se käsittelee ja laitat tilastotietoja mukaan. Lähes kaikki yritykset tahtovat virallista tilastotietoa yksilöidyistä kävijämääristä ja Google analytics on välttämätön (tai joku muu tilasto-ohjelma). Mä olen itse neuvotellut kaikki arvonnat ja edut, ne ei automaattisesti ole tulleet. Tosin arvontaan yritykset lähtevät helposti mukaan. =D Nyt vaan listaa tekemään, mistä kaikesta voisit olla kiinnostunut ja sitten viestiä menemään <3

      Poista
  7. No mä oon yrittänytkin olla tarkka, koska mä oon tämmönen perfektionisti. ;) Ja se hiha mitään kuivunut, piti vaihtaa paita. Kaikkee mäki onnistun sähläämään. Mut oikeesti, onko mitään inhottavampaa kuin märkä hiha joka kastelee kaikki paikat ja tuntuu iholla märältä. Yhhyh! (<-- tämä ei ollut maksettu mainos muuten!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inanaa: Hyvä että täsmensit, ettei kyseessä ole maksettu mainos. Olisin voinut muuten kuvitella kommenttiasi piilomainontana ja kahvin mainostuksena.... vai kupin... no molempien sitten. ;)

      Mä inhoan märkiä hihoja ja puntteja, yööööök. En olisi pystynyt olemaan sen kanssa, vaan paita olisi mennyt vaihtoon asap. :)

      Poista
  8. Mä olen lakannut lukemasta joitain blogeja sen takia, että niissä mainostus on mennyt oikeasti överiksi. Tosi inhottavaa lukea mainospostauksia, jossa "postisetä kiikuttaa paketin ovelle" ja sieltä ilmestynyt tuote on jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa, vaikka lopulta onkin sellainen tuote, että ilman sitä tulee kyllä toimeen! Lisäksi noista mainospostauksista tulee sellainen tunne, että ne on lähinnä väkisin väännetty, jotta bloggaaja saa tuotteen ilmaiseksi kokeiluun/itselleen. En mä tiedä, jostain syystä mulla on ihan kamala ääripäälinja tässä mainoshommassa.
    Esimerkiks, mä en tykkää osallistua blogiarvontoihin, koska niihin osallistuu sellasetkin, jotka eivät oikeasti välttämättä edes blogia lue, kunhan osallistuvat. Lisäks mä skippaan kaikki sellaset blogitekstit automaattisesti, jos bloggaaja kertoo saaneensa yhteistyön merkeissä esim. liinavaatteita, ja postaa sitten niistä liinavaatteiden ihanuudesta. Lisäks ärsytti esim. noissa Jumpineissa, kun niitä jaeltiin monelle bloggaajalle. Ei siinä mitään, mut OIKEESTI ykskin bloggaaja niihin aikoihin laitteli postausta, kuinka niin haluaisi sellaisen ja sellaisen jumpinin. Sitten ykskaks muutaman viikon päästä sille bloggaajalle ilmestyy yhteistyön merkeissä Jumpin. C'mon!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi: Tälläisiä överi ihquja mainospostauksia kun ilmestyy liian tiheään, on yliannostus taattu. Itse pidän välillä taukoa paristakin blogista liiallisen mainostuksen vuoksi, mutta palaan kuitenkin aina takaisin pienen huilitauon jälkeen. ;)

      Mä olen hyvin suvaitsevainen mainonnan suhteen itse, mutta tarkka olen ja kunnioitan myös omia lukijoitani, jotka ajattelevat asiasta paljon tiukemmin kuin minä. Siksi en lähde jokaiseen mainostukseen mukaan. Olen ronkeli ja mainostan vain harvoja ja valittuja ja omilla ehdoillani. Rajaan tuotteet koskemaan vain ja ainoastaan sisustusta, tosin siivoushulluna voisin testailla monistakin blogeista jo tuttua Attitude-merkin pesuaineita.

      Mainontaan on hirrrrrrveen helppo sortua, koska tarjontaa riittää. Ja kaikelle löytyy aina käyttöä. Helposti voisin mainostaa lähes mitä hyvänsä, jos en välittäisi lainkaan lukijoistani tai blogini linjasta. :) Se olisi sitten sellainen Miian oma mainosblogi. Voisi olla kyllä hauskaa päästä itsekin testailemaan kaikkea uutta kivaa maan ja taivaan väliltä. ;) Ruisleipä maistuu, aikuisten potkupuku voisi olla mukava ja karkkikin houkuttelee (tosin olen tiukalla dieetillä). Mutta kieltäydyn kuitenkin kunniasta, koska tahdon pitää alkuperäisestä punaisesta langastani kiinni ja välttää luomasta kuvaa mainosblogista.

      Myöskään massamainontaan en lähde mukaan, vaikka tuotteena olisi maailman ihanimmat ja halutuimmat keittiön tuolit. Kun jokainen blogi puskee ulos samoja kamoja, tulee hylkyreaktio. Itse en enää näe syytä käydä esim Nellyn sivuilla, koska blogeista käy kyllä heti selville mitä siellä on tarjolla. ;) Juhlamekkoooooo, korkkariiiiii, biksuiiii.... =D (elkää nellyläiset suuttuko, vitsi vitsinä ;))

      Ja yksi sisään yksi ulos- taktiikkaani on aika vaikea sovittaa postisedän solkenaan kantamiin ilmaislahjoihin. ;)

      Poista
  9. Tämähän oli minusta (lue että uudesta bloggaajasta) mielenkiintoista luettavaa, en ole koskaan erityisemmin noihin mainoksiin, yms. kiinnittänyt sen suurempaa huomiota. En edes tiennyt kaikkea näin 'kattavasti' kuin nyt ja aloinkin ajatella että kiinnitän kyllä jatkossa enempi huomiota omiin teksteihin :D (kukaan ei siis koskaan ole mitään mistään mainoksesta tarjonnut) Sillä olenhan joitain tuotteita ja liikkeitä 'mainostanut' siellä.. hmn. Pikku hiljaa alan päästä jyvälle (jonku verran) tästä bloggailusta.
    En siis ole vielä liian vanha oppimaan uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tellu: Tuo mainostaminen on aikalailla bloggaajan oma moraalinen asia. jos voi seistä omien sanojensa takana niin kaikki on ihan okei silloin. :) Kun aloitin bloggaamisen, oli aivan itsestään selvää, että kaikki "mainokset" on mun omia juttuja eivätkä siis maksullisia. Nyt kun mukaan on astunut myös se maksettu mainos, koen tärkeäksi mainita lukijoille, mikä on yhteistyömainontaa ja mikä mun omaa. =D

      Poista
    2. Tässä yritin löytää niistä mainonnan asetuksista kohdan josta voisin itse rajailla mitä mainoksia sinne tulee ja kun sitä ei heti löytynyt niin poistin koko homman. Tää oli ihan hyvä pointti kun otit puheeksi, aloin katsella et minkälaisia mainoksia mulla oikein siellä on, niin siellä oli joku deitti mainos!! Aaarg.. Ei ihan minua :)
      Huh, heti helpotti, eipä tarvii miettiä enää moista.

      Poista
  10. Mie en kanskaan välitä onko blogissa mainoksia vai ei, ei se oo multa pois, enkä mie niitä ees huomaakkaan aina, niitä mainoksia :) Jos jotaki tuotetta mitä en tarvi mainostettaan niin emmie sitä klikkaa. Ja mulle on ihan sama mitä mainoksia on :) Ja en todellakkaan poistu hyvästä, ihanasta sisustuksesta kertovasta blogista mainosten takia, muut saa sen tehä mutten mie. Mie oonki aika suvaitsevainen tiettyihin asioihin, hoitoalalla oleva ku ei voi olla tiukkis :) Vaikkei hoitoala ja mainos nyt periaatteessa kuulukkaan yhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meän Satu: Minuakaan ei mainokset haittaa, kunhan koko blogin sisältö ei muutu mainostukseksi. :) Haluan kuitenkin kunnioittaa enemmistön mielipiteitä, jotka tahtovat mainonnasta kerrottavan rehellisesti ja asianmukaisesti. =D Suomessa blogimaailma on vielä kovin tuore ja vuosien sisällä uskon mainonnan muuttuvan enemmän säännöksi kuin poikkeudeksi. Ja jos ihan totta puhutaan, tarpeeksi hyvän yhteistyödiilin osuessa kohdalle, olen valmis harkitsemaan myös sivupalkkibannereitakin. kaikki onkin siis suhteellista, itse tahdon oman blogini säilyttävän mun oman tyylin ja edustavan sitä mikä on itselleni tärkeää. <3

      Poista
  11. Tästä kirjoituksesta on tovi näköjään aikaa mutta aihe ei ole hävinnyt minnekään! Aihe on hyvin ajankohtainen ja siitä kiistellään joka blogissa. näin ainakin itse olen huomannut! Pidin kirjoituksessasi siitä että totesit että jos markkinoit jotain tuotetta niin myös sen ilmoitat erikseen. Ja tottakai on hyvä antaa mainostajille tilaa ja varsinkin jos itse pitää/suosittelee tuotettta vilpittömästi!

    Kiva kirjoitus, herätti paljon ajatuksia:)

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.