Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaatteet ja kengät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaatteet ja kengät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. syyskuuta 2012

Pikainen yöpostaus :)

Tänään oli ihana päivä! ♥ Näin piiiiitkästä aikaa rakkaan ihmisen ja hänen suloisen tyttärensä, joka oli ehtinyt jo kunnioitettavaan 1v8kk ikään. :)

Meidän tyttöset leikkivät keskenään ja heidän toilailuja oli ihan mahtava seurata, "minun se on, eiii ota toi ite, se on minun, tule tähän viekkuun istumaan, voi sinuu vauva tule tänne, eiku tyttö, mennään yhdessä". :)

Saimme Avan kanssa myös kauniin ruusukimpun tuliaisiksi, valkoiset ruusut minulle ja pieni suloinen vaaleanpunainen ruusu Avalle! <3 <3

Kuva näpsäisty salamalla hetki sitten! <3


Paljastan teille myös uusimman ostokseni, jonka onnistuin sattuman kautta löytämään edullisesti käytettynä:

Michael Korsin konjakinruskea pieni Charlton Cross Body laukku kultaisilla yksityiskohdilla.




Tätä veskaa kuolasin aikoinaan Stockmannilla, mutta en ehtinyt sitä ostamaan, ennen kuin se oli loppuunmyyty. Nyt käsväsky on kuitenkin hankittu ja saapuneen loppuviikosta minulle. :)


Nyt nautiskelen kupillisen lemppariteetäni Forest Fruittia ja herkuttelen yhden sokeripommi-munkin. NAM! <3 Sitten voin hyvällä mielellä ja suukki makeana mennä untenmaille. :)

Huomenna luvassa järjestyksenvaihtoa ja paaaljon kuvia! ÖITÄ! ZZZzzzzzz




torstai 30. elokuuta 2012

Ava 2-v asupostaus ja uudet kenkulit Pikkujalasta ♥

Avalla jalka tosiaan on kasvanut kahdella numerolla viime syksystä ja uusille menomonoille oli huutava pula. Jokin aika sitten tilansinkin Pikkujalat.fi-nettikaupasta karvavuorelliset nahkasaappaat sekä perinteiset mustat kumisaapaat.

Sain kunnian osallistua CASA Blogien kanssa tehtävään yhteistyöhön Pikkujalat.fi kanssa ja valikoin Avalle vielä kolmannetkin kengät. :)

Meiltä jäi viime tilauksesta uupumaan karvavuorelliset talvikumisaappaat, koska meidän koko oli loppunut. Nyt saappaita oli kuitenkin saatu lisää ja päätös oli harvinaisen helppo. Tiesin siis heti, millaiset popottimet yhteistyökampanjan merkeissä Avalle valikoin. :)

(Lisätietoa: Klikkaa yllä olevaa linkkiä!)






Ja kuten kuva kertoneen, myös reilu 2-vuotias neiti osaa itse ottaa kengät pois jaloistaan. :)



(Lisätietoa: Klikkaa yllä olevaa linkkiä!)





Pikkutarkka neiti löysi lattialta pientäkin pienemmän roskan kuvaushetken lomassa. :)
Se piti heti poimia ja viedä roskiin. 





Ava itsekkin ihasteli kumppareitaan kovasti, ja jos totta puhutaan, hän mennä viipottaa näillä kumppareillaan täällä sisällä joka päivä. :) 
Välillä ei ole kuin teepaita ja pikkupöksyt jalassa, niin ja tietty kumpparit. HIH :)


Ja yhteiskuva molemmista. 
Ruskeat talvikumpparit ovat kokoa 25, kasvunvaraa kengässä on 2cm.
Mustat ohuemmat kumpparit ovat kokoa 24 ja niihin mahtuu tällä hetkellä paksu villasukka tosi hyvin. Eli kasvunvaraa noin 1,5cm verran. 



Kuva paksusta karvavuoresta:



Ja ohuesta puuvillavuoresta:



Rakastan tuota konjakinruskeaa mokkanahkaista Bisgaardin logoa. <3 Tälläiset kumpparit kelpaisivat itsellenikin... Hmmm, olisikohan heillä kokoa. :)



Pikkujalan laajaan valikoimaan pääset tutustumaan alla olevasta linkistä:



Lämpimät kiitokset vielä Pikkujalkojen ihanalle henkilökunnalle avusta, jonka sain kenkien kokovalintaan!!

*Postaus toteutettu yhteistyössä Pikkujalat.fi kanssa*

torstai 23. elokuuta 2012

Kun ulkona hämärtää, on aika sytyttää valot

Tänään on synkkä ja sumuinen päivä. Aamusta asti on palanut lampuissa valot ja tunnelma on kuin talven pimeällä. Höh.

Tunnelmavalo onneksi on kaunistakin kauniimpi, varsinkin makuuhuoneessa, joka on suosikkihuoneeni. <3


Lakanat ovat edelleen samaiset Casa Stockmannin percale-puuvillaiset peruslakanat. 
Pesussa ovat olleet jo pariinkin kertaan, mutta tykkään niistä niin kovasti, että laitan ne heti pesun ja kuivauksen jälkeen takaisin sänkyyn. :)

Viime pesukerran jälkeen rytistin ne kuivana ja laitoin hetkeksi odottamaan. Niistä tuli ihan pellavalakanan näköiset, kodikkaat ja ryppyiset <3


Paljettityynystä on pyydetty lähikuvaa, joten tässä olkaa hyvät. Ihan peruspaljettia on tuo päällinen, valossa kimaltaa kauniisti. :)


Samoin katossa roikkuvasta kristallivalaisimesta on kyselty. Eli tämä on Anttilasta ostamani Lamp Gustafin Princess-riippuvalaisin. 
Alunperin tämä huone oli tytön ja valaisin valittiin pikkuprinsessalle sopivaksi. Huoneet kun vaihtuivat päittäin, jätimme kuitenkin valaisimet vaihtamatta. Liian iso homma olisi ollut. :)



Kuvasin teille myös oman vaatekaappini ja tältä näyttää sisältö nyt. :)


Ylärivillä paitoja ja toppeja, sekä kaksi jakkua housuineen, joita harvemmin tulee käytettyä. 
Alarivillä alusvaate-sukka-asustekori ja housupino.


Tangolla roikkuu takit, paitapuserot, mekot sekä hameet. 


Ja alimmalla hyllyllä korkokenkäni. <3


Viereisessä matalassa Bestå-kaapissa säilytämme miehen sekä minun käyttökenkiä, on juoksulenkkaria, kumisaapasta, talvisaapasta, tennaria....


Ja loppuun vielä kaunis kuva keittiön katossa olevista kristalliplafondeista 
(Lamp Gustaf Glamour ymp. 35cm). <3


Tunnelmallista torstaita! <3

maanantai 13. elokuuta 2012

Kolmet uudet kengät ♥

Lupasin esitellä teille eteisen tänään, mutta saamattomuus ja laiskuus vei voiton, enkä saanut sitä siivottua kuvauskuntoon. :)

Käväisin kuitenkin pikareissulla postissa noutamassa viime viikolla tilaamani kengät, kahdet Avalle ja yhdet itselleni.

Avan molemmat kenkulit Pikkujalat.fi







Ja omat arkikäyttöön hankitut kiiltonahkaiset korkokopottimet Stockmannilta.






Sisustusrintamalla on hieman laiskan puoleinen meno ollut viime päivinä. Tämä korjaantunee itsestään loppuviikkoon mennessä, sillä lauantaina meillä vietetään Perfect Home-sisustuskutsuja. :)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! <3

tiistai 7. elokuuta 2012

Asupostaus vol.2 ja kampaaja-aika varattu :)

Eilisestä asukuvailusta innostuneena päätin vetäistä niskaani hieman juhlavaa vermettä ja korkkarit. Ja opetella ottamaan edes kohtuullisesti onnistuneita otoksia, joita kehtaisi tänne bloginkin puolelle laittaa näytille. :)

En vaan tullut huomioineeksi, että termiitti-ikäinen pikkuneitimme innostuisi tavattoman paljon vaatteiden sovittelusta ja peilin edessä keikistelystä. HIH HII :)
Hänellekin piti baletti-tossukat sujauttaa jalkaan (ne kun kopisevat kivasti parketilla).

Minun ei pitänyt näitä kuvia julkaista lainkaan, mutta tulin toisiin aatoksiin. Miksipäs ei?
Pikkulapsi-perheessä ei monestikaan ole sitä kuuluisaa omaa aikaa, ellei toinen vanhemmista ole viihdyttämässä sillä aikaa. Asukuvani tulevatkin suurella todennäköisyydellä pysymään B-luokassa; huonoja kuvakulmia, heiluva kamera ja se jälkikasvu kuikkimassa siellä kuvan reunassa. =D

Elämä ei ole täydellistä, eikä kaikkia kuviakaan voi aina "lavastaa". ;) Tässä teille hieman erilaisia asupostauksia, olkaahan hyvät! <3





 Kyseessähän on blogissakin usein vilahtaneet luottoasukokonaisuuteni osat, musta kynähame ja valkoinen paitis. :)
Tässä yhtälössä tunnen oloni mukavaksi ja rennoksi ja voin keskittyä olennaiseen, eli illanviettoon tai työpalaveriin. Mekkoja rakastan kyllä, mutta usein huomaan miettiväni, että "onko helma liian lyhyt / pitkä, onko rintamus piilossa vai vilkkuuko jotain jostain...". Siksi tämä ajaton hame ja pusero-combo toimii itselläni tilanteessa kuin tilanteessa. :)

Ajattelin vielä shokeerata teitä muutamia lukijoita, jotka olette ehkä minut nähneet livenä. :)

Olen soutanut ja huovannut oman hiusmalli-ongelmani kanssa pitkän aikaa. Olen miettinyt pitkää ja pätkää, polkkaa ja raitaa, tummaa ja tuuheaa...

Nyt päätin, että repäisen kertaheitolla sitten ja pistän koko kuontaloni uusiksi. =D
Varasin perjantaille ajan kampaajan tuoliin ja mukaan lähtee muutama inspiraatiokuva, sekä värin, että mallin puolesta:




Kiitos Gwen Stefanille inspiraation löytämisestä (ja eräälle ihanalle J:lle, jolla kuolattavan kauniit vaaleat hiukset <3).

Että ei kannata vannoa "Ei Koskaan Enää Vaalennettuja Hiuksia Minulle T: Miia". :)

Ihanaa päivää kaikille! <3

maanantai 6. elokuuta 2012

Meillä on KUKKA ja ensimmäinen "asupostaus" :)

Ostin vihdoin ja viimein Riviera Maisonin shampanjacooleriin sen orkidean, josta olen jo puolivuotta höpöttänyt. Eikös ole nopsaa toimintaa vai mitä??? :)

Ja samalla nappasin mukaani kolme kimppua kermanvalkoisia ruusuja. Olisin ottanut vitivalkoisia, mutta niitä ei kuulemma tässä vaiheessa sesonkia saa. Höh, mie en mitään tiedä kukkasista, paitsi että onnistun ne aina jotenkin kuolettamaan, vaikka kuinka yritän hoitaa ohjeiden mukaan. :)






Ja seuraavaksi esittelyvuoroon eilen ostamani Zaran pöksyt ja paita:
(kengät ja vyö ovat rekvisiittaa ;))


Valkoiset TODELLA joustavat pillifarkut, joissa kultaiset vetoketjut lahkeissa. Nämä ovat tosi mukavat päällä ja olo on kuin aerobic-tunnilla olisi. :)
Paita on ohutta ja läpikuultavaa shifongin tyylistä materiaalia. Plussana kultaiset niitit olkapäillä sekä kultaiset napit hihansuissa.


Mun rakkaat suosikkipoponi! <3 Ostettu Zarasta muutama vuosi takaperin. 
Korot ovat hurjan näköiset, mutta päkiän alla oleva platoo-pohja tekee koroista "matalammat" kuin miltä ne näyttävät. :)
Erinomaiset ovat käytössä ja askelluskin on jo normaalin näköistä, ei enää sellaista varovaista köpöttelyä pylly pitkällä, mitä oli vielä hetki sitten. =D




Ja sitten hurjan jännä juttu, minun eka virallinen "asupostaus". :)


Pakko on nostaa hattua ja kilistää maljaa kaikille muotibloggaajille, jotka onnistuvat ottamaan itsestään kivuttoman näköisiä ja luonnollisia räpsyjä. Ei meinaan ole mikään helppo homma kuvata kamera kädessä itseään peilin kautta. :)


Omista otoksistani epäonnistui kaikki, nämä kaksi kuvaa olivat sellaiset, että niistä sai sentään jotain selvää eikä tullut pökerryttävää oloa kuvan vinouden takia. :)

Harjoitus tekee mestarin, joten ehkä näette tälläisiä asupostaus-räpellyksiä joskus toistekkin. ;)