Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnustus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Haaste: Kivaa kuvastosta by Ikea

Sain Sisusta Siis-blogin Enneltä hauskan haasteen, jossa minun kuuluu kerätä Ikean kuvastosta Top 3-tuotteet, jotka tahtoisin omaan kotiini. Lisäextrana valittavaksi tulee neljäs tuote, jonka uskon olevan tuleva hitti. :)

Alla vielä säännöt:
- Valitse kolme tuotetta, mitkä haluaisit itsellesi Ikean uudesta 2012-2013 kuvastosta
- Lisäksi valitse yksi lisätuote, jonka uskot olevan tuleva The Hitti
- Jaa haaste kolmelle blogille eteenpäin

Tässä omat valintani:

Malm Apupöytä valkoisena
- sängyn päälle, datailua varten mitä molemmat miehen kanssa teemme :)




Malm lipasto peilipintaisena, 3-laatikolla
- Tätä ajattelin eteiseen, kunhan ensin pääsemme isosta jääkaapista ja pakastimesta eroon. :)



Tirup löhötuoli valkoista nahkaa
- Pitkäaikainen haaveni <3
- Tälle olisi paikka valmiina olohuoneessa, mutta ainakaan toistaiseksi en ole ryntäämässä sitä ostamaan. :)



Villinä veikkauksena arvioisin tulevan hittituotteen olevan suurta ihailua osakseen saaneen Ikea PS-malliston helmi, moderni Lepotuoli <3
- sopii niin sisään kuin ulos
- kevyen ilmeensä vuoksi sopii myös pieniin ja ahtaisiin tiloihin
- muotoilu on todella onnistunut ja kansainvälinen kädenjälki muistuttaa minusta italialaista designia. <3




Tämän haasteen jaan eteenpäin seuraaville ihanille blogeille:




Mukavaa päivää kaikille!

Ps. Muistakaa osallistua Habitare messujen lippuarvontaan:

perjantai 17. elokuuta 2012

Hyvää mieltä ja I ♡ Your Blog

Sain Move - Live - Enjoy-blogin Joanilta hyvänmielen haasteen, jossa kuuluu listata 10 asiaa, jotka ilahduttavat ja tuovat hyvää mieltä. Tässä omani sekalaisessa järjestyksessä.

- Pitkät ja makoista unet. Päivällä tai yöllä. Zzzzzzzzz :)
- Auringon paiste ja lintujen laulu
- Täydellinen sisustuslöytö. Tämä saa minut hyyyyyvin iloiseksi. =D
- Oman tytön halaus ja pusuttelu. Ja hänen hassujen juttujen seuraaminen. Oikeastaan kaikki mikä liittyy omaan pirpanaan on aika ihanaa (paitsi uhma, kiukku ja tinttarointi ;))
- Rakkaan ystävän puhelut. Päivän parhautta. <3
- Kun mies on kokkaillut ja tulee kysymään, että maistuisiko huikopala. :)
- Sateen ropina ikkunaan ja kynttilän tuoma kaunis valo. <3
- Kun koira tulee nuuskuttamaan niskaa / korvaa.... <3
- Hyvä musiikki, fiiliksen mukaan.
- Tanssiminen, aina ja kaikkialla.
- Puhtaan pyykin tuoksu

Oho, siinä olikin jo 11. Ihania asioita on vaikka kuinka paljon ja niistä saisi vaikka kuinka pitkän listan aikaiseksi. :)


Lisäksi Outi Hyypiön Elämää-blogista muisti minua I LOVE YOUR BLOG-tunnustuksella.


Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Kiitos siis ihanalle Outille tunnustuksesta! <3

Jaan tämän itse eteenpäin seuraaville blogeille:

Päiville Kupla Tuplaan

Caritalle Sweet Life By Caritaan

Pöppikselle Pöppiksen Uuteen Kotiin

Jennille Keski.-blogiin

Katjalle Tässä ja Nyt, Unelmien Kera-blogiin

Ihanaa perrrrjantaita! <3

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Haaste - Iittalan suosikit

Sain ihanalta Imagelta IMAGE Black & White-blogista haasteen, jossa kuuluu rakentaa kollaasi kaikista omistamistaan Iittalan tuotteista. Myös tulevaisuuden haavehankinnat listataan tähän postaukseen. :)


Meiltä löytyy nämä Iittalat:

Erityisesti Alvar Aallon suunnitelema Aalto-kokoelma on omaa sydäntäni lähellä. Sen muotoilu on mielestäni hyvin kaunis ja suomalainen, järvien keskellä kun asumme. :)

Pidän myös kovasti Iittalan pelkistetyistä lasiesineistä, kuten Vitriinistä ja Kartiosta, kirkkaana mieluisin.

Tulevaisuudessa voisin kuvitella omistavani täydellisen sarjan Iittalan Essence-sarjan jalallisia laseja <3



Kaunis kiitos Imagelle kivasta haasteesta! Itse haastan mukaan seuraavat bloggaajat:

Padmerine - Coconut White

Marja - Vaaleanpunainen Hirsitalo

Johanna - SisustusUnelmia

M - Vastarintama


Aurinkoista päivää kaikille! <3

perjantai 18. toukokuuta 2012

Kysymyshaaste - 22 vastausta


Sain White & Fresh-blogin Irinalta sekä IMAGE black & White-blogin Imagelta haasteen, jossa pitää vastata haasteen lähettäjien keksimiin, yhteensä 22 kysymykseen. 
Tämän jälkeen on keksittävä itse seuraavat 11 kysymystä ja lähetettävä ne eteenpäin valitsemilleen blogeille. 


1. Miten muuttopakkaisit kengät? Olettaen, että kaikille kengille ei ole laatikoita.
Pakkaisin ne pieniin muovipusseihin ja laittaisin joko banaani- / muuttolaatikkoon tai jätesäkkiin.

2. Viisi lempi tv-ohjelmaa
Katson todella vähän telkkaria, joten lemppareita ei tv-sarja puolella juurikaan ole. 
CSI:t ovat sellaisia, joita katson jos muistan ja kerkeän. Samoin Kostoa olen katsonut muutaman jakson.

3. Kolme huonoa tapaa, jotka omaat.
Olen aika malttamaton ja tahdon usein asioiden tapahtuvan heti. 
Syön kynsiäni, varsinkin jos keskityn johonkin tärkeään tai olen muutoin hermostunut.
En syö aamupalaa lainkaan, en ole koskaan syönyt. Tätä olen yrittänyt muuttaa, mutta aamuisin ei yksinkertaisesti maistu mikään ja muutun väsyneeksi, jos syön väkisin.


4. Kolme väriä sisustuksessa
Valkoinen, valkoinen, valkoinen ;)

5. 1-5 tavaraa/asiaa, jotka ovat ostoslistallasi.
Uusi koti, Valannin iso neliönmuotoinen ruokapöytä (sitten joskus) ja Burberryn trenssi.

6. Tarttuisitko tilaisuuteen tienata blogillasi, jos sellaista mahdollisuutta sinulle tarjottaisiin?
No ilman muuta. Sehän olisi ihan mainiota, jos kivasta harrastuksesta (jota tekisi enivei) saisi lisätienestiä. :)

7. Mikä on lempilintusi?
Ei ole lempilintua, tai siis, en tiedä linnuista oikein mitään. ;)

8. Mitä teet työksesi?
Myynti- ja markkinointihommia, myynninedistämistä ja myymäläketjuun kuuluvan liikkeen visuaalisesta ilmeestä huolehtimista.

9. Juotko kahvia? Jos juot, paljonko kuluu päivän aikana?
Juon, todellakin! päivässä kuluu noin 6 kupillista, joskus enemmänkin. 

10. Kolme asiaa, jotka haluaisit itsessä henkisesti tai fyysisesti muuttaa/kunnostaa/parantaa?
Tahtoisin olla yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa kuin 15-18-vuotiaana kilpaurheilua harrastaessa. 
Tahtoisin kasvattaa kärsivällisyyttäni ja oppia olemaan hieman rauhallisempi ihminen. :)

11. Lempparibändi/artisti
Bon Jovi, Skid Row, Linkin Park, Whitney Houston, Madonna (ennen vanhaan), Michael Jackson, Lara Fabian, Adele, Christina Perri.... Tosi paljon on hyviä laulajia / bändejä. Tässä vain joitain esimerkkejä niistä...

12. Isoin unelmasi?
Elää onnellista ja tervettä elämää rakkaiden ympäröimänä.

13. Paras luonteenpiirre itsessäsi?
Iloisuus ja avoimuus.

14. Lempi valaisimesi?
Eero Aarnion TuplaKupla

15. Inhokki väri sisustuksessa?
Varmaankin viininpunainen tai oranssinruskea. 
En varsinaisesti vihaa mitään väriä, kyse on enemmänkin siitä miten värejä yhdistelee keskenään.

16. Mitä pelkäät?
Hämähäkkejä, kuolemaa, vakavia sairauksia

17. Ketä ihailet?
Omaa äitiä ja molempia siskojani. Heistä huokuu tietynlaista varmuutta ja rauhallisuutta, joka minusta puuttuu. Itse olen tosi rönsyilevä ihminen. ;)

18. Miksi aloitit bloggaamisen?
Tahdoin kerätä sisustamiseen liittyvät kuvat, inspiraatiot ja asiat yksien kansien väliin. 
Sähköisessä muodossa pidetty muistikirja alias blogi on helppokäyttöinen ja luonnollinen jatke päiväkirjoilleni sekä leikekansioilleni.

19. Tekisitkö blogia työksesi, jos olisi mahdollista?
Ilman muuta. Se ei varsinaisesti ole suurin työhön liittyvä unelmani, mutta mikäs sen mukavampaa, kuin saada elantonsa asioista joita rakastaa. :)

20. Mitä mieltä olet blogimainoksista?
Ei mitään pahaa sanottavaa. Luonnolinen osa blogikulttuuria ja minullakin niitä on. Toki kohtuus kaikessa, mutta ei siis haittaa minua yhtään.

21. Mikä tekee blogista hyvän ja miksi seuraat tiettyjä blogeja?
Sisältö ja kerrontatyyli. Tykkään aidon oloisista ja iloisista blogeista. Sisustusaihe on ehdotonta plussaa sekä hyvälaatuiset ja suuret kuvat.

22. Unelma autosi?
Minulla ei ole ajokorttia. Omaa autoa en ole edes ajatellut hankkia, mutta tykkään Ferrareista, mustasta Toyotan Rav4-mallin katumaasturista sekä lähes kaikista avoautoista.


Haasteeseen vastaaminen vei tovin verran aikaa, enkä ehdi nyt keksimään uusia kysymyksiä. En siis jaa tätä haastetta eteenpäin tälläkertaa, mutta voitte toki vapaasti ottaa tämän haasteen kysymyksineen mukaanne, jos tahdotte! :)

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Hyvän mielen haaste

Sain ihanasta Life & Decoration-blogista HYVÄN MIELEN HAASTEEN, jossa kuuluu mainita 10 itseään ilahduttavaa asiaa. :)
Nämä ovat sekalaisessa järjestyksessä.


1. Kaunis ja siivottu koti, jossa tuoksuu hyvältä.
2. Omat rakkaat ja ihanat ystävät.
3. Iloiset ja hyväntuuliset ihmiset
4. Auringon paiste ja linnun viserrys
5. Herkullinen ruoka, kuten fetasalaatti tai mozzarellapizza. 
6. Tytön hölpötys ja pölpötys. Voiko söpömpää ollakkaan, kuin pikkuneiti jolla on hirmuisesti asiaa! :)
7. Vaakalukema, joka on edelleen laskusuhdanteessa. ;)
8. Pitkät yöunet, vähintään 7 tuntia.
9. Aamukahvi ja päivän uutiset.
10. Oma blogi, sen lukijat ja ihanat kommentit, joita minulle kirjoittelette! <3 <3 <3 <3 <3




Millaiset asiat ilahduttavat teidän päiväänne?

      

perjantai 4. toukokuuta 2012

Naisia kauniita ihanaisia - haaste vastaanotettu :)

Sain White & Fresh-blogin Inanaalta haasteen, jossa kuuluu kertoa kuvin, keneltä tahtoisin näyttää aamulla kun herään. :)


Tykkään kovasti tyttömäisyydesta ja luonnollisuudesta. Otsahiuksia rakastan ylikaiken ja sellaiset minulla on ollut itselläni AINA! <3


Tässä minusta unelman kauniita naisia... *huokaus* ;)


Megan Fox
- kauneimmillaan mahdollisimman luonnollisena ja raikkaana





Nelly Furtado 
- Vain otsahiuksilla, ei ilman!
- Tykkään tuollaisesta pikkutyttömäisestä ja kohtalokkaan salaperäisestä tukkatyylistä. 
- Otsatukka korostaa silmiä, tykkään!!!!!!!


Camilla Belle
- Vain otsahiuksilla
- Sama perustelu kuin edellisen kanssa.




Vaaleaa naiskauneutta edustakoon tällä kertaa 
Jessica Simpson
- Ihanan raikas ja tyttömäinen
- Tykkään kovasti hänen luonnollisesta lookista
- MTV-musiikkikanavan Newlyweds-sarjassa hän oli hykerryttävän suloinen luonnonlapsi.





Pienet "kauneusvirheet" on omasta mielestäni aivan ihania. Ne tekevät ihmisestä persoonallisen ja siitä tykkään kovasti. Minusta on kaunista, jos isosti hymyillessä näkyy "ei niin täydellinen" purukalusto. Jessicaahan on haukuttu esim majavaksi yms. koska hänellä on isot etuhampaat. Minusta hän on suloinen ja kaunis. <3 <3 <3 <3


Kauniita naisia on maailma pullollaan, hyvänä esimerkkinä kaikki Victoria´s Secretin mallit. Nämä olivat vain pintaraapaisu, eli ensimmäisiä, jotka tulivat mieleeni. <3


Tämä haaste on pyörinyt jo monessa blogissa, joten en jaa tällä kertaa tätä eteenpäin kenellekkään tietylle bloggaajalle. 


Paitsi hei, Sisusta Siis...-blogin Enne, 
haastan sinut kertomaan 
KENEN KAUNIIN NAISEN VIERESTÄ SINÄ TAHTOISIT HERÄTÄ! ;) 
*sori sori, perjantain kunniaksi mun oli vaan pakko, hiihhiii hii* =D


Kivaa viikonloppua kaikille!

torstai 26. huhtikuuta 2012

The Versatile Blogger Award

Sain Unelmäkämpän Jenniltä kivan tunnustuksen, kaunis kiitos sinulle Jenni!!! <3


Tunnustuksen säännöt tulevat tässä:


1. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
2. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa
5. Ja kerro heille tunnustuksesta! :)


Olen aika avoimesti kertoillut itsestäni, joten menee kyllä vaikeaksi keksiä 7 uutta paljastusta, mutta yritetään... ;)

1. Minua ällöttää jos sukassa on reikä ja iho tursuaa siitä ulos. Se saa minut vaivaantuneeksi, eikä ole väliä onko reikä omassa vai toisen ihmisen sukassa. Olen monesti ostanut esim. työpäivän aikana uudet sukat, jos olen huomannut reiän omissa sukissani. En osaa eritellä mikä tuossa on niin kuvottavaa ja kamalaa, mutta se vaivaa minua. :)

2. Olemme Avan kanssa kuin kaksi marjaa. Olin lähes identtisen näköisen saman ikäisenä, mutta vaan tummempi. Syntyessäni minulla oli musta tukka, joka vaaleni ensin punaiseksi ja tummui siitä tummaksi punaruskeaksi. 

3. Olen syntynyt 2,5kk liian aikaisin, keskosena. Äitiltäni irtosi istukka ja näin alkoi hurja matkani maailmaan. Olimme vähällä molemmat kuolla, mutta sisukas luonteemme ja rakas isosiskoni pelastivat. Sisko soitti meille apua ja viittelöi eksyneen ambulanssin oikeaan osoitteeseen. Ilman isosiskoa en olisi tässä. <3 <3

4. Isosiskoni on minua 11-vuotta vanhempi ja pikkusiskoni 6-vuotta nuorempi. Lisäksi minulla on kaksi isoveljeä.

5. Aion ottaa kesällä ripsienpidennyksen, ensimmäistä kertaa koskaan. Kiitos ihanien bloggaajien, jotka ovat niitä esitelleet ja suositelleet. <3

6. Olen pudottanut painoa lyhyen ajan sisällä aika runsaasti ja alkuperäinen tavoitepainoni putosi alaspäin. 
Olen lyhyehkö (159cm) ja tavoitepainoni on nyt 49kg. Sinne on vielä vähän matkaa, mutta aion onnistua!!! :)

7. Viimeinen, ompas vaikiaa... :) 
Ostin itselleni vielä edellisten Conversen-tennareiden lisäksi yhdet uudet, tummansiniset. Ja jotta pääsen häpeilemään Conssu-hulluuttani ihan huolella, myönnän että tilasin Avalle kolmet Converset kevät-kesä ja syyskengiksi. Converse-holisti ilmoittautuu! Vertaistukea saa tarjota kommenttiboksissa. :)

Huh, rankka aivonystyröiden iltajumppa, kun yritti keksiä juttuja mitä ette ehkä vielä tiedä. :)

Jaan tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville ihanille bloggaajille:

Mirella (http://ajattelesuuriamuttanautipienista.blogspot.com/)

Sannis (http://afterastorm-sannis.blogspot.com/)

CristiinaM (http://cristiinam.blogspot.com/)

HeLiNä-83 (http://onneaunelmaa.blogspot.com/)

Minna (http://liveeverymoment-minna.blogspot.com/)

Janica (http://ihanankarmea.blogspot.com/)

Inanaa (http://whitefresh.blogspot.com/)

Jonna (http://kaksitassua.blogspot.com/)

Mabn (http://breakofthedawn.blogspot.com/)

Valua Kuvasa (http://valuakuvasa.blogspot.com/)

Mustikka (http://mustikka-ihanaelama.blogspot.com/)

Johanna (http://talojajatoiveita.blogspot.com/)

Suvi (http://suvisvilla.blogspot.com/)

Cride (http://kristallinhohtoa.blogspot.com/)

Enne (http://sisustasiis.blogspot.com/)


Kauniita unia kaikille! <3



maanantai 2. huhtikuuta 2012

Haasteita ja tunnustuksia

Sain Sisusta Siis-blogin Enneltä kivan haasteen: 


VIPPAA 500 EUROA ;)


Mies / nainen / mummo / ystävä / lotto pitää sinusta ja antaa sinulle viisisataa euroa käyttövaraa, ehtona käyttää se sisustamiseen. Mitä hankit?


4 kpl valkoisia Magisson teekuppeja 
(19,90 euroa kpl / Stockmann)




2 kpl valkoisia Menu-pannunalusia 
(17,90 euroa kpl / Stockmann)




2 Kpl Korkeakiiltovalkoisia Lack-seinähyllyjä 
(17,90 euroa kpl / IKEA)


Moccamaster-kahvinkeitin valkoinen 
(149 euroa / Gigantti)



Georg Jensenin suola- ja pippurimyllyt 
(yhteensä 132 euroa / Länna Möbler)



Eva Solon valkoinen 1L termoskannu 
(55 euroa / Lånna Möbler)


Koko satsi yhteensä 487,20 euroa. :)

___________________________________________

Lisäksi sain tunnustuksen ihanalta Mabnilta:


Tässä omat vastaukseni mukana tulleisiin kysymyksiin:


1. Koska aloitit blogin?

Heinäkuussa 2011 pitkällisen miettimisen jälkeen hetkellisenä päähänpistona. :)


2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?

Sisustuksesta pääasiallisesti, mutta joukkoon on viimeaikoina eksynyt hieman useammin muotia ja muutakin.


3. Mikä tekee blogistasi erityisen muihin verrattuna?

Vaikea kysymys, ehkäpä kirjoitustyylini, jolla ilmaisen itseäni????
Ja vaikka kotimme on trendikäs"blogi-valkoinen", on meillä myös paljon hauskoja ja mielenkiintoisia, normeista poikkeavia juttuja... :)

4. Mikä sai sinut aloittamaan kirjoittamisen?

Olen kirjoitellut aina päiväkirjoja ja koonnut leikekansioita. Blogi on luonnollinen jatkumo sähköisessä muodossa ja oiva keino kasata  leikekirjaa kiinnostuksen kohteistani.


5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Ulkonäköön en ole edellekään tyytyväinen ja kaipaisin myös lisää toiminnallisuutta blogiini. Tätä työstän jo ja toivottavasti saan muutoksia aikaan. ;)


Ja lisää kysymyksiä...

1. Lempiväri: Valkoinen tietty! <3

2. Lempieläin: Koira

3. Lempinumero: 1 tai 10, ehkä...

4. Paras alkoholiton juoma: Vesi

5. Facebook vai Twitter?: Facebook

6. Intohimosi: Sisustaminen, laulaminen, tanssiminen...

7. Lahjojen antaminen vai saaminen?: Antaminen on kivempaa.

8. Mieleisin kuvio tai muoto: Ehkäpä se tähti =D

9. Paras päivä viikossa: Riippuu päivästä ja päivän tapahtumista. Ennen lempparini oli perjantai tai lauantai.

10. Lempikukka: Valkoinen ruusu ja valkoiset tulppaanit


♡



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ankeasta ulkoilmasta huolimatta! :)




EDIT:


Huomenna alkaa uusi arvonta! 
Luvassa jotakin kivaa ja valkoista... ;)



sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sisustuskuvahaaste - lipasto / taso

Kaivelin vanhoja kuvia ja löysin monta kivaa otosta Bestå-kaapeista, jotka toimittavat meillä myös lipastojen virkaa. :)






Viettäkäähän kiva sunnuntai! Itse aion tänään laiskotella ihan luvan kanssa... =D


torstai 22. maaliskuuta 2012

Sisustuskuvahaaste - astia

Vuorossa astia-haaste ja kaksi kuvaa astianpesukoneesta, jossa täytteenä puhtaaksi pestyt astiat. :)




Kivaa torstai-iltaa kaikille!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Sisustuskuvahaaste - viimeisin ostos Vågö-tuolit

Kaksi kärpästä yhdellä kertaa.... 
Sisustuskuvahaasteen muodossa postailua uusista parveketuoleistamme.


Maailman mahtavin Herra H käväisi eilen Ikeassa ja nappasi meille sieltä kaksi valkoista Vågö-tuolia. <3 <3 <3


Tässä meidän uudet hammas-tuolimme!




Mies ei jaksanut millään siirtyä kuvanottoalueelta, joten herran fiitit pääsivät sitten mukaan otokseen. =D


Kivaa päivää kaikille ja kaunis kiitos ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen! Lov ya! <3 <3