Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kylpyhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kylpyhuone. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Juhannukseen valmistautumista kerrostalokodissa

Monet suuntavat juhannuksen viettoon mökille, mutta meidän perhe juhlistaa jussia tänä vuonna ihan vaan kotosalla.

Aikomuksena on grillailla, saunoa, laiskotella ja kipittää meren rannalle katsomaan kokkoa hieman ennen puoltayötä. <3

Eilen Stockmannilla käydessäni löysin saunaosaston valikoimasta kuivatun koivuvihdan sekä löylytuoksuja. Näillä saa pienen ripauksen juhannustunnelmaa tänne kaupunkikotiinkin.... :)




Bongasin hyllystä myös paljon kehutun Sinin ruuvittoman kulmahyllyn kylpyhuoneeseen. Uteliaisuuttani nappasin yhden kappaleen mukaan ja laitoin sen seinäänkin jo eilen illalla. 
Toistaiseksi on pysynyt tukevasti kiinni. :)


Tuollainen viritelmä!
Jos hylly lunastaa suuret odotukseni ja pysyy seinässä vielä viikonkin päästä, ajattelin hankkia niitä muutaman lisää. 



Millaisia suunnitelmia teillä on juhannuksen varalle? :)

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Sauna on valmis

Sutasin tänään päivällä toisen kerroksen Tikkurilan Supi-saunavahaa (sävy Hiili). Kameran salama korostaa kuvissa saumoja ja kolosia, jotka kuultavat ikävästi vaaleampina. Livenä sauna on kuitenkin tosi siisti ja tasaisen tumman harmaa. :)




Kuvanlaatu on jostain syystä hirmuisen huono. Räpelsin kamerasta kaikki asetukset sekaisin, enkä saanut niitä korjatuksi. Linssi tarkentaa miten sattuu ja kuvat on söhröiset, pahoittelut tästä. 

Toivottavasti saatte kumminkin hieman osviittaa tuosta sävystä. Yritän kuvailla uudestaan, kun saan miehen säätämään kameran kuntoon. :)

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille! <3

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Saunan sävytys Tikkurila Supi-saunavahalla sävy Hiili

Eilen illalla laitoin yhden kerroksen hiilen sävyistä saunavahaa saunaamme. Märkänä se oli aika tumma, lähes musta. Nyt kuivuttuaan kunnolla, väri on muutamia asteita vaalentunut ja paikoitellen vaalea puu kuultaa läpi häiritsevästi. Huomenna teemme uuden käsittelyn ja toivottavasti kolmatta kerrosta ei tarvitsisi laittaa. 


Vaikka luulisi homman olevan tosi simppeli, kunhan vaan sudit väriä kaikkialle, meni eiliseen nysväämiseen aikaa kolme tuntia. Aine on ihan litkua ja valuu sekä roiskuu helposti. Tikkurilalla on oma vaahtomuovinen "sivellin", joka hajosi jo ennenkuin olimme saaneet kattoakaan laitettua. Loppu homma sujuikin sitten käsi tököttipurkissa pienen sienenjämän kanssa. Sieni oli lopulta hajonnut lähes olemattomiin, oli meinaan pienempi kuin meikkisieni. :)


Lattia kannattaa suojata todella hyvin, muovilla tai vaikkapa foliolla kuten me tehtiin. Sanomalehdestä tuo aine menee läpi ja värjää laattasaumat. Jos kuitenkin ainetta roiskuu lattialle, sen saa tuoreeltaan aika hyvin pois Universal Stonella tai kaapimalla esim tiskiharjan muovisella kärjellä. 


Nyt ei ole jakaa teille kuin yksi kuva, mutta teen sitten suuremman postauksen kun sauna on kokonaan valmis ja somistettu. Tummaan saunaan ajattelin laittaa valkoiset peppualustat ja muutamia saunasomisteita, kuten suihkulähteen kiukaalle.


Kuva otettu salaman kanssa, joka vaalensi vielä hieman tuota todellista väriä. 

Saunan oven ulkokarmit ovat vielä alkuperäisen väriset. Ne maalaataan valkoisella, kuten kylpyhuoneen kattokin. 

Nyt äkkiä ulos nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä!

Huomiseen! <3

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Tervetuloa saunomaan :)

Ollaan mietitty jo tovi saunan lauteiden, seinien ja katon sävytystä. Värivalinta on aika vaikea, vaihtoehtoina kuultovalkoinen, hopeanharmaa, harmaan-ruskea, mustanpuhuva... 


Olin aamutuimaan tosi energisellä tuulella ja pesin saunan oikein perusteellisesti. Puhdasta saunaa on kiva esitellä, joten tässä kuveja teille! :)




Kyseessä siis aivan tavallinen perussauna, jonne mahtuu neljä henkeä tiiviisti samaan aikaan istuksimaan. :)

Sauna käsitellään Tikkurilan Supi-saunavahalla, joka sävytetään.



Alla hyviä värivaihtoja, joista kaksi on nyt kärkisijoilla:




Nyt olisi vartti aikaa päättää otammeko Mustamarjan vai tuon lähes mustan Hiilen. 
APUVA!

Kohta matka käypi maaliostoksille siis...

Mukavaa lauantaita teille kaikille! <3 <3

Edit klo 21.18: Päädyimme Hiileen ja voi että siitä tuli ihana!!!! <3 Kolme tuntia on mennyt vaahtomuovi-tuputtimen (joka oli ensin varrellinen, mutta varsi irtosi) kanssa. Huomenna kuveja uudistetusta saunasta. :)


torstai 15. syyskuuta 2011

Kylpyhuone

Tervetuloa visiitille kylppäriimme. :)


Asunnon kokoon nähden meillä on suurehko kylpyhuone. Asuntoa ostaessamme kriteerinä oli ehdottomasti oltava sauna. Sitä en erikseen kuvannut, sellainen perussauna se on. Tosin mies meinasi laittaa valaistuksen uusiksi... :) Sopii mulle! Led-kuituja kehiin vaan. :)



Seinälaatta on sellaista röpelöistä mattavalkoista, melko suurta (20 x 25cm). Lisäksi vaakatasoon on asennettu harmaat "raidat". Lattialla on peruskokoinen, eläväpintainen vaaleahkon harmaa laatta. Röpöpintainen sekin. Suihkuja vain 1, yhyyy..... Ja huonossa kunnossa oleva suihkuseinä, jonka tilalle olen kaavaillut kirkasta lasia olevaa suihkunurkkaa (ilman pohja-allasta). Ostoslistalla sijalla heti keittiörempan jälkeen.



Säilytystilaa on mielestäni tosi kivasti. Kaikki tarpeellinen mahtuu ja vielä jää tilaakin. Vasemmalla puolella olevassa yläkaapissa on vielä alkuperäinen metallinen nuppivedin. Ruuvin kierteet ovat niin pahasti pyöristyneet, etten ole saanut sitä irti vaihtaakseni uuden nupin tilalle. 
ÄÄÄRGGGGGGH! Kyllä sen vielä irti saan, jos en muuten niin pyhällä raivolla, HIH :).
Taso on hirveä tummanharmaa laminaatti ja ajattelinkin vetäistä siihen päälle kiiltävän valkoista DC-Fixiä (kaluste-kontaktimuovia). 
Muutama vuosi takaperin taiteilin siihen pähkinänvärisen DC-Fixin. Siitä tuli ihan kiva. :) Sitten kyllästyin ja nappasin muovit pois. Ei ollut mitään ongelmia irroituksen kanssa eikä jäänyt liimaakaan tason pintaan. Suosittelenkin siis kaikille "tee-se-itse-naisille" DC-fix kalvon kanssa kikkailua, kun tahtoo edullisesti pieniä (ja isompiakin) muutoksia. :D


Ja tässä sitten se tänään Postista haettu Villa Stockmann-sarjan lasimalja. Keräsin siihen miehen tuoksut ja muutaman deodorantin, hän on meillä se joka tykkää tuoksua hyvältä, HIH HIH :). Omasta mielestäni tuo on aika onnistunut idea. Tuo sitä pientä "jotakin" muuten tylsään kylppäriin. En nimittäin tykkää yhtään jos tasot ovat täynnä erilaisia (ja -erivärisiä) purkkeja ja purtiloita. Ne jemmaan suosiolla kaappeihin ja laatikoihin. :)


Ja tässä sitten tuon korkean kaapin sisältö - valkoisia pyyhkeitä! :) On ihanaa, kun voi ottaa puhtaan pyyhkeen suihkun jälkeen suoraan kaapista ja kääriytyä siihen. Aikoinaan, kun säilytimme pyyhkeitä (ja liinavaatteita noin yleensäkin) eteisen kaapissa, unohtui monesti ottaa puhdas pyyhe mukaan suihkuun. Siinä olikin sitten mukavan raikasta kipaista iho kananlihalla ja hampaat kalisten sitä hakemaan. :)

Ja vastaus on ei, meillä ei ole muun värisiä pyyhkeitä kuin valkoisia, HIH HII :D! Täytyyhän kaapin sisällönkin "mätsätä" muuhun sisustukseen.... :) 
(Ai minäkö neuroottinen?!? :) No, en kai sentään... Omasta mielestäni valkoinen pyyhe on luxusta, tulee ihan hotellit ja kylpylät mieleen, siinä syy...)


Ja käppyräoksat taas pääosassa. Ne tuovat tunnelmaa ja kestävät hyvin kosteaa ilmaa. Ja piilottavat hieman noita rumia putkia. (On hienoa että nykyään putkistot tehdään pintavetoina, helppo tehdä tulevaisuudessa putkiremonttia kun ei tarvitse seiniä pahemmin purkaa. Mutta kauniit nuo putket EIVÄT ole. Esteetikon silmää särkee. :)


Ja suunta ulospäin! Saunaan käynti tuosta lasiovesta. :) Ja eikös olekin kivat nuo kellastuneet listat tuossa kh-oven ympärillä? Eivät kylläkään korostu noin paljon paljaalla silmällä katsottuna (vrt. salama). Lattialämmityksen lisäksi on tuo pieni patteri tuossa pyyhkeiden alla. Kuivuupahan kosteat pyyhkeet sitten nopeammin...


Ainiin, pesutornikin tilaan muuten mahtuu. Sijainti on tuossa saunanoven vasemmalla puolella. En erikseen niitä jaksanut alkaa kuvaamaan. 
Pesutornimme on aikansa elänyt, 8-vuotta sitten hankittu 6-kg Electrolux-setti (kiitos siskokulta! <3). Yllättävän kauan on toiminut ja pelittää edelleen. Tosin olemme varautuneet ostamaan uuden tornin vuoden sisällä. Ja LG:n settiä olemme katselleet... 

Olemme miettineet paneelikaton malaamista valkoiseksi. Onko kellään kokemusta, miten ja millä tuotteilla se olisi parasta tehdä? Ja onko tietoa kellään ihanalla lukijalla kosteutta kestävästä kristallisesta plafondista? Muutaman olen löytänyt, mutta niissä IP-luokka 21. Riittääkö se, onko tietoa?

Tässä esimerkki siitä millaista valaisinta kaavailin kattoon:

No onpas huono kuvanlaatu! Tämä valaisin siis Valoshopin-verkkokaupasta!

Tulipas pitkä juttu, toivottavasti jaksoitte lukea! (ja ehkä vastata noihin visaisiin kysymyksiin, jos vaan tiiätte jottain) :D

Tänään tulossa vielä postausta "Miian vaatekaapista". :)