keskiviikko 15. elokuuta 2012

Valmistautumista lauantain kemuihin :)

Hui, kun jännittää jo valmiiksi. :)
Lauantaina kotonamme järkätään sisustuskutsut, jonka jälkeen ilta jatkunee varsin iloisissa merkeissä iltaa istuen ja ihanien ihmisten seurasta nauttien. <3 En ole yli kolmeen vuoteen päässyt viettämään bileiltaa aikuisten kesken ja tämä on todellakin tarpeen minulle. ;)

Paikalle on tulossa vajaa 20 hengen porukka, joista puolet on minulle uusia kasvoja. Stressiä siis pukkaa, niin sisustus- ja siivousrintamalla, kuin tarjoilujen ja juomajärjestelyjen puolesta. Tukkakriisikään ei ole selätetty ja vaatevalikoimaa tuntui supistuvan silmissä, kun piti jotain kivaa, kaunista ja mukavaa pukea päälle. KÄÄK! :) Mutta ihanaa silti, on jotain mitä odottaa. <3

Astioita meillä on vain kahdeksalle, joten lisävahvistusta piti hankkia. En kuitenkaan kokenut järkeväksi kasvattaa astiamääräämme, joten turvauduin mahdollisimman tyylikkäisiin kertiksiin.


Tämä setti on vaivalla etsitty ja ostettu useasta eri kaupasta. Pöytäliinat tulevat erilliseen buffet-pöytään ja ne löysin Tiimarista. Samoin kuin servetit. Lautaset ja pikkulusikat löytyivät Prismasta. Haarukat ja veitset vuorostaan Tigeristä. 


Vielä olisi etsinnän alla kahvikupit ja snapsilasit, sekä kimaltelevan hopeiset pienemmät servetit.
Shampanja- ja viinitarjoilu hoidetaan todennäköisesti omista laseista, koska kertakäyttöisenä ne ovat aika kamalan näköisiä. :)


Kuvissa näkyvät myös Bestå-sarjaan kuuluvat Inreda lasitelineet, joista saa näppärästi ripustettua jalalliset lasit roikkumaan. Teline pujotetaan hyllylevyyn sivusta ennen hyllyn paikalleen asentamista, eikä täten tarvita ruuveja eikä meisseleitä. :)


Tarjoilujen suhteen päädyin keveään salaattipöytään, jossa kreikkalaista- ja kanacaesar-salaattia, muuta pientä naposteltavaa sekä makeannälkään ylläriherkkua ja annoskokoisia tiramisuja. NAM! <3


Kuvasin teille myös hieman juomapuolta sekä Bestå Inreda viinipullotelineet. Yhteen telineeseen mahtuu kuusi pulloa ja telineen kaltevuutta voi säätää.


Sisko käväisi eilen kylässä ja toi minulle hehkuttamiaan Lidlin siivousliinoja. :)
Pakko on kyllä myöntää, että näillä siivoaminen luonnistuu superhelposti. Tuoksu oli yllättävän miellyttävä sitruunainen, ei liikaa Ajax Lemonin tyyppinen jota kammoan. ;)



Päiväni kuluukin nyt siivotessa paikkoja kuntoon ja odottaessa posteljoonin tuomaa hiustenpidennyspakettia. Päätin itse värjätä tukkani loppuun ja samalla sävytän pidennyshiuksetkin. Voin postailla teille tästä erikseen, jos kiinnostusta riittää. :)

Ihanaa päivää kaikille! <3

22 kommenttia:

  1. Ostitko minkä laiset pidennykset? Itselläni on kaapin perällä klipsupinennykset ja ne ovat olleet suosikkini pidennyksistä, kun voi laittaa nopeasti päähän, sitten kun siltä tuntuu. Eikä tarvitse nukkua ne päässä tai pestä. Paljon pitkäikäisemmätkin siis ovat ja minusta kuluttavat vähemmän omaa tukkaa:)

    T. Eräs parturi-kampaajaksi "huvikseen" opiskellut:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minttu: Minäkin "huvikseni" aikoinaan kampaajaksi opiskelin, mutten siitä sitten uraa lähtenyt rakentamaan. :)

      ostin vaaleat klipsipidennykset dreamhairilta, pituus 60cm, kihara, sävy 613, eli sellainen pissainen perus blondi. ;) Meinaan sävyttää sekä oman tukan että pidennyksen Lorealin kahdella eri värillä. 10.13 ja 9.13. teen ohuita raitoja niillä ja luon hieman sellaista luonnollista vivahdetta niihin. Tuo pehmeän beigeen vivahtava sävy on tosi kaunis ja sitä omassakin päässä nyt osittain jo on. <3

      Latvan tummuus on tällähetkellä 8 ja 9 väliltä, joten luultavasti vetäsen nopean käsittelyn latvaan superblondella ensin. :)

      Poista
    2. Juu sama täällä, ei ollut ihan minun juttuni se ala:)

      Kuulostaa hyvältä, nuo minunkin taitaa olla Dreamhairilta. Voisi sitä jossain vaihessa kaivaa ne kaapin kätköistä ja kokeilla, jos sitä hurahtaisi jälleen;) Ne tosin ovat mustat ja oma tukka on tällä hetkellä siinä 4 paikkeilla, eli se vaatisi värjäyksen.

      Selkeältä ja kivalta suunnitelmalta kuulostaa, tsemppiä (sotkuiseen) puuhaan!:)

      Poista
    3. minttu: Tukka saapui tänään ja oli yllättävän hyvä jopa sellaisenaan. Taitoin keltaisuutta hopea-shampoo pesulla ja silver hoitoaineella, eikä niitä tarvitse lainkaan värikäsitellä nyt sitten. Tosi hyvät ja luonnollisen näköiset niistä tuli. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Katja P-M: Kiitos! <3 Hirmuinen jännitys kyllä, kun oma pikkuinen tupa täytyy puolituntemattomista ihmisistä. Hui! :)

      Poista
  3. Oi, kuulostaa ihanalta! Ystävien kanssa ,kun ei juuri ehdi sitä kunnon laatuaikaa viettämään liian usein, joten erittäin rentouttavaa & inspiroivaa iltaa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia: Tälläinen iltameno on aivan ihanaa näin vuosien jälkeen. :) Jännityksellä jo odotan lauantaita. :)

      Poista
  4. Oo teille tulee niin kivaa, harmi etten pääse!! :(( Mutta pitäkää hauskaa minunkin puolesta! :) Habitareen raahaudun vaikka väkisin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Padmerine: Niin on! :( Mutta kyllä mekin vielä ehditään, kunhan pikkuinen masulainen syntyy ja saatte uudenlaisen elämän rullaamaan. Ihanaa! *silitykset masulle ja halaus sinulle muru* <3

      Poista
  5. Tää odottaa jo kovasti lauantaita. <3 Ihanaa nähdä kaikkia mahtavia ihmisiä... :)

    VastaaPoista
  6. Oi- ihanalle kuulostaa ja nuo hopeiset lautaset on kyllä tosi kivat, oletko koskaan tilannut Hellapoliisilta
    tarjoamisia, olin serkkuni tupareissa ja siellä oli Hellapoliisin salaatteja ja joku piirakka, visuaalisesti kauniita todella hyvänmakuisia :) Kivaa lauantaita teille kaikille!
    Mulla on ollut nuo "Litin" siivousliinat käytössä ja olen ollut tyytyväinen niihin, kätevät koiraperheessäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuisku: Hellapoliisin blogia olenkin aina silloin tällöin lukenut. En ollut huomannut, että häneltä voisi tilata mitään herkkuja, om nom.... :) Täytyykin käydä visiitillä ja kysäistä josko tekisi herkkuja meille pikkujouluihin (en ole lainkaan ajoissa, enhän =D).

      Poista
  7. Kuulostaa ihanalta kyllä kaikki, harmi etten pääse :(
    Tsemppiä valmisteluihin ja huippuhauskaa iltaa teille kaikille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia: Niin onkii, nyyh. :´( Mutta kyllä mekin vielä ehditään treffaamaan porukalla ja hieman isommalla varoajalla. :)

      Poista
  8. Nuo Lidlin liinat ovat huippuja. Olen käyttänyt monta vuotta noita ja nykyään en oikein kestä tiskirättejä, tuntuvat jotenkin likaisilta. Ei kyllä ole ekologisin vaihtoehto, mutta minkäs teet. Huomasin, että viinikaapissasi on varsin hyvä skumppa ja Tuo Zenaton Lugana on ikisuosikkini. Muutenkin näyt olevan samoilla linjoilla kanssani noissa viinivalinnoissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija: Itse olen korvannut perinteiset tiskirätit mikrokuituliinoihin, jotka pesen aina käytön jälkeen. Tavallisia rättejä en enää kotiin huoli, yöks. :)

      Itse olen aika kokematon viineissä, mies on valinnut meidän juomat. :) Mies on siis ilmeisesti hyvin valinnut, nam :).

      Poista
  9. Voin kuvitella kun kiva teillä tule olemaan. Mä en varma uskaltais tulla. Vai uskaltaanko.. äääää.. :D
    Voisin tulla ikkunan taakse kurkkimaan :D

    VastaaPoista
  10. Niin jännää, mutta niin kivaa! Täälläkin jo kovasti odotetaan lauantaita :)

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.