maanantai 27. elokuuta 2012

Innostuin Beståilemaan miehen avustuksella :)

Tein tuossa äsken suunnitelman bestå-suunnitteluohjelmalla miehen toiveiden mukaisesti. :)

Hän on kanssani samaa mieltä, että nykyinen matala kombo on huono ja saa meidän olkkarin näyttämään kääpiöiden asuttamalta. Hih, mikä vertauskuva. :) Mutta mies on ihan oikeassa, huonekorkeutta kun löytyy 285cm ja kun kaikki kalusteet on matalia, niin se näyttää hassulta.

Tälläinen oli miehen visio tulevasta kokonaisuudesta:


Tv-kaappi jäisi tuohon keskelle, joten katselumukavuus olisi hyvä.
Ja erinomainen ehdotus mieheltä oli, että ostaisimme 2 kpl 180cm leveää ja 64cm korkeaa kaappia, joten ne saisi tuohon päälle asennettua ilman seinään kiinnitystä ja porailua, koska lepäisivät puolikorkeiden alakaappien päällä. :) Nerokasta ja käytännöllistä täläiselle muunteluhaluiselle kuin minä. :)

Mies ihan mittasi, että tuplakuplan M-kokoinen lamppukin mahtuu yhteen tuollaiseen tyhjään koloseen. Ihanan huolellinen. <3

Tuonne kaapin päälle muuten olisi tulossa led-valonauhaa, sitä samaa jota löytyy meidän sängyn päädystä. Sillä saisi ihanan epäsuoran tunnelmavalon aikaan, ilman että se heijastaisi telkkariin.

Itse lämpenin tälle ehdotukselle. Mitä mieltä te olette? :)



PS. Jos joku ei enää löydä uudistetulta Ikean nettisivulta Bestå-suunnitteluohjelmaa, niin alla linkki:

http://www.ikea.com/ms/fi_FI/rooms_ideas/planner_besta/index.html

19 kommenttia:

  1. Joo, hei toi ois kiva :D Mulla oli joskus sama fiilis meidän olkkarissa että jotain "korkeeta" tarvii saada huoneeseen, meilläkin näytti ihan hassulta kun kaikki oli niin "matalaa" :D Mua on alkanut häiritseen toi meidän matala tv-taso, kun telkkari on kuitenkin seinällä, en tiä mitä sille tekis :)

    Mut joo, siis tuo teidän idea on ihan loistava <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna: Se on totta, että jos kaikki tilassa olevat kalusteet on matalia, niin huoneen symmetria ei toimi. Saisiko sille tv-tasolle toisenlaista funktiota? Onko teidän telkkari kuinka alhaalla? Jos siihen tasolle laittaisi jotain kaunista esinettä (valokuvaa, kynttilää, jotain) ja tuunaisit sitä jotenkin sivupöytä-tyyliseksi?? :)

      Poista
    2. On tuossa yli puoli metriä telkkarin ja tason välissä, mut kun siinä tasolla könöttää vielä kotiteatterin kajarit, ne tarvis saada seinälle siitä niin sit vois laittaakin jotain nättiä esinettä :) Tarviipa miettiä sitä! Tasoo ei voi siirtää kun siellä on piilossa Dvd-soitin ja muuta töllössä kiinni olevaa ;)

      Poista
    3. Minna: Hifilaitteet ja kaiuttimet on kyllä kinkkisiä. :) Täytyykin kurkata sun blogiin ja tiirailla illalla ihan ajan kanssa kuvia teidän olkkarista. Jos vaikka keksisin jonkin idiksen... :)

      Ihanaa päivää mussu! <3

      Poista
    4. Apuaa, ei oo kuvia olkkarista :) Kun poistin sillon ne kaikki kuvat :) Voin laittaa illalla kuvaa jos löydän kamerasta <3 Mukavaa päivää muru <3

      Poista
    5. Minna: Niin muutes, juu laita vaan mulle kuveja jos jakselet sen sun sormen kanssa. :) Ja tuli muuten mieleen, että mitäs jos sitä tasoa jatkaisi leveämmälle? tekisi sellaisen Valanti-tyylisen tason jossa on sitten mahdollista pitää esillä kaikkea ihanaa. Ja tv kaiuttimineen jäisi ikäänkuin sivuosaan, vaikka ovatkin esillä seinällä. Mä yritän selittää tätä sulle sitten illalla paremmin. Nyt ei oikein sanailu juoksu pääkopassa. :)

      Poista
    6. Joooooo :D Mä löysin kuveja ;) Laitan sitten kun saan maalattua :D <3

      Poista
  2. Kyllä niitä suunnitteluohjelmia sai hetken hakea.

    Onko susta tämä Bestå ohjelma vähän köpö? Olen enemmän käyttänyt sitä PAxin suunnittelua, ja se on tosi kätevä ja toimiva. minusta tässä ei ole edes kaikkia osia lisättäväksi kaappehin, ja kuvakin on tosi huonon laatunen ja jotenkin vain ei yhtään miellytä silmää ja mieltä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna: Olen leikkinut tuolla Bestålla jo niin kauan, että itselleni se on jo tosi helppo. Pax on vaikeampi minusta, mutta johtuu vähäisestä käytöstä. :)

      Bestån kaikkia osia ei ole siinä ohjelmassa, kuten se uudehko 180 leveä taso yhtenäisellä rungolla. Myös sisuksien laittaminen on joskus liian hankalaa, lähes mahdotonta. Kyllähän se voisi olla hiukkasen parempi ja toimivampi, helppokäyttöisempi, taustavärin vaihto olisi esim. mahtava lisä. :) Mutta ihanaa on se, että ohjelma ylipäätään on olemassa, toisin kuin monessa muussa "tee se itse"-sarjassa, joista on hankala hahmottaa eri osien yhteensopivuutta. :)

      Poista
    2. Joo, ehdottamasti hyvä, että näitä on. Saisi olla mm. siitä Stolmen sarjastakin tällainen, en minä ainakaan osaa edes ajatella, miten vaatehuoneeni sillä täyttäisin, tai paljonko osat vie kokonaisuudessaan tilaa kun niitä yhdistelee.

      Poista
    3. Nanna: Stolmenista olisi tosi hyvä saada oma ohjelmansa ja samoin siitä uudesta vaatteiden avosäilytysratkaisusta (en muista sen nimeä). :)

      Poista
  3. Tuohon toiseen väliin sopisi upeasti teidän hifi-laitteet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. enne: Marantzit vai? :) No juu, sopishan ne. Mies vaan meinaa viedä ne ilmeisesti toisaalle kun on suunnittelemassa jotain uutta systeemiä. HIH :)

      Poista
  4. Joo hyvältä näyttää kyllä suunnitelmat! Tuplakupla ois kyllä ihana tuolla kolossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia: Minustakin se olisi aika symppis yhdessä kolosessa. <3

      Poista
  5. Heeei, nyt kun tähän aiheeseen tartuit niin miten toimii lasten tavaroiden säilytyksessä? Leluille, peleille ja kirjoille ajattelin tälläistä ja mietinkin, että kestääkö kulutusta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janina: Meillä on ollut Bestå-kaapit Avan huoneessa ja ovat mitä parhaat myös lastenhuoneessa. Kaapit eivät kaadu niskaan, vaikkei niitä ole pultattu seinään kiinni. Kiiltävän valkoisista ovista lähtee tahrat pois kevyesti pyyhkäisemällä, myös Avan taideteokset, jotka on vahakynillä piirtänyt. :)

      Bestån sisälle on saatavilla ulosvedettäviä sisähyllyjä, kirjatukia ja kaikenlaisia säilytyspurkkeja ja laatikoita. Suosittelen todella siis! ja parasta on muuntautumiskyky myös lapsen kasvaessa, jolloin sinne voi hankkia sisään ulos vedettävää tasoa, jota voi hyödyntää piirtäessä tai tietokoneen kanssa. :) Korkeuksia on vaikka kuinka, matalin käy yöpöydästä / penkistä (oliko noin 38cm korkea) perheen pienimmillekin. Ja myöhemmin niitä voi vaikka kasata päällekkäin isompaa kirjahyllyä varten. :)

      Poista
    2. Pakko vielä kiittää vastauksestasi! Tämä oli erittäin tyhjentävä,Bestå on juuri sitä mitä me haemme siis. :)

      Poista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.