lauantai 7. heinäkuuta 2012

Yöllä mietitään sisustusjuttuja :)

Aah, ihanaa. Tyttö tuhisee yöunillaan omassa sängyssä, mies istuu saunan lauteilla ja koira nukkuu omaa untaan. :)

Yöaika on minun ikiomaa aikaa, jolloin yleensä teen ne parhaimmat sisustuskeksinnöt.

Harrastan sisustusseikkailua nettikaupoissa ja päädyin miljoonannen kerran Ikean sivuille Bestå-suunnitteluohjelman kimppuun. Halusin visualisoida päässäni syttyneen ajatuksen vaatesäilytyksestä Bestå-kalusteessa. :)




Miehellä ja itselläni olisi molemmilla kaksi korkeaa kaappi-rykelmää, toinen hyllyillä ja tangolla, toinen vain hyllyillä. Yksi "hylly" olisi molemmilla ulosvedettävä pöytätaso, johon saisi omissa pikku koreissaan alusvaatteet ja sukat eroteltua. Ulosvedettävyytensä ansiosta se olisi myös mukavan käytännöllinen.

Oviksi valitsin 64x60cm kokoiset, lähes neliön muotoiset korkeakiiltovalkoiset Bestå Tofta-ovet. Ne ajattelin liittää osittain toisiinsa ovien mukana tulevilla kiinnikkeillä, jolloin useampi ovi aukeaa samanaikaisesti. Ylin rivistö toimisi kausivaatteiden ja miehen rokkiaikojen muistojen säilytyspaikkana. <3

Minä jatkan asian hauduttelua täällä, ja toivotan kauniita unia kaikille! <3

12 kommenttia:

  1. En tiennytkään, että Bestålla saa ihan vaatekaapit aikaiseksi :) Hyvältä näyttää! Meillä on Pax kaapistot ja olen ollut niihin todella tyytyväinen <3 Silloin mietin myös korkeakiiltoisia ovia, mutta päädyin niihin meidän hieman romanttisimpiin oviin (http://placefordreams.blogspot.fi/2012/02/makuuhuoneen-kaapit.html)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Celina: Bestå taipuu moneksi, hih. :)

      Katselin itse myös Paxia, mutta niissä on mitat väärät, niistä ei saa rakennettua oikean kokoista (tai edes lähes). Sellainen liukuovellinen kaapisto olisi kiinnostanut, mutta höh kun koot ei täsmää alkuunkaan. Teillä on ihanat kaapit, ripaus romantiikkaa pitääkin olla! <3 <3

      Poista
  2. Kivan näköinen, tuohon mahtuisi munkin vaatteet. :)

    VastaaPoista
  3. Hih, yöaika on paras aika :) Itse olen myös aina ollut enempi ilta/yöihminen ja silloin tosiaan syntyy parhaimmat ideat! Hyvältä vaikuttaa sun kaappisuunnitelmat, eikä ole hinnalla pilattu tämä kokonaisuus!

    Kun mainitsit koiran, onkin pitänyt kysyä, miten teidän Miffe voi? Menikö hänellä ne oudot oireet ohi?

    Ihanaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -I-: Miffe voi ihan hyvin, täydet tutkimukset on tehty ja mitään vikaa ei ole löydetty. Varsinainen mysteeri siis ja sellaiseksi taitaa jäädäkin. :)

      Poista
  4. Harmi, että teidän vanhat kaapit ovat jo menneet, olisi nimittäin meilläkin eteisen kaapille tarvetta. Sellainen kysymys, että eikö 40 cm syvyys vaatekaapille ole mielestäsi liian vähän? Tykkään myös Beståsta, mutta tuo syvyys-asia mietityttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi: 40cm on juuri sopivan syvä eikä hukkatilaa jää, niinkuin 60cm syvissä. Vaatepinoissahan yleensä jää 60cm syvyisen kaapin takaosaan sellainen turha "jemma", jonne tulee sitten tungettua kaikkea. Myös kirjat, säilytyslaatikot, henkarit vaatteineen sekä meidän imurikin mahtuvat tosi hyvin 40cm syvään kaappiin. :)

      meillä 60cm kaapisto vie turhaan tilaa. :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta, nyt meillekin ehkä tulee eteiseen Bestå:) Onko sulla muuten kokemusta, miten Bestå-kaapistoissa nuo liukuovet toimivat?

      Poista
    3. Oli pakko laittaa oma kokemus tähän. Meillä on myös kotona 40cm syvät vaatekaapit ja enkä enää vaihtaisi pois. Kuten Miia kirjoitti, meilläkin jäi entisiin kaappeihin (60cm syvä) se jemmatila. Ei käytännöllistä. Nyt tuo 40cm syvä on juuri sopiva yhdelle vaatepinolle, näkee heti mitä siinä on eikä tarvitse kurkkia vaatepinon taakse. Ja minusta kun roikkuvaatteet on ns väärinpäin, vaatteet pysyy parempana. Hihat ei hankaa kaapinoviin.
      -Bella-

      Poista
  5. Kivannäköinen kaappi näyttäisi tulevan. En olekaan koskaan itse kokeillut tuota suunnitteluohjelmaa, pitäisi kyllä, sillä on varmaan helppo suunnitella kaappi juuri sellaiseksi kuin sen haluaa? :)

    VastaaPoista
  6. Minä taas haluan ehdottomasti henkarivaatteet vierekkäin 60 cm syvään komeroon, eikä päällekäin 40 cm syvään. Ensimmäiserssä vaihtoehdossa näkee yhdellä silmäyksellä kaikki roikkuvat vaatteet.

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.