torstai 26. heinäkuuta 2012

Icecube-sänky ja uudet patjat

Tätä postausta väkerrän miehen koneelta käsin. Oma koneeni ei korjaantunut kovalevyä vaihtamalla. :(

Mutta iloisempiin aiheisiin. :)

Lupasin esitellä uuden Icecube-sänkymme, jonka tilasimme Palorannan verkkokaupasta. Kyseessä on saksalaisen Kare Designin tuotos, keinonahkainen, puhtaanvalkoinen, unelma. <3

Meillähän makuuhuoneen pieni koko asetti tarkat mittavaatimukset sängyn suhteen, sallitun leveyden ollessa maksimissaan 185cm ja pituuden 220cm. Icecube-sänky onkin kuin mittojen mukaan makuuhuoneeseemme teetetty (leveys 182cm, pituus 221cm).

Sänky myydään pelkkänä kehikkona ilman erillistä pohjaa, jonka voi halutessaan tilata toki erikseen. Paloranta suositteli hankkimaan sänkyyn kuuluvan, Kare Designin oman erillisen sälepohjan, mutta päättelin itse, että kyllähän nyt marketista saatava tavallinen Suomalainen sälepohja ajaa saman asian. :)
Kodin1:stä sitten sellaisen hankin ja eihän se tietenkään sopinut sänkyyn.... Palautukseen meni.

Alla olevasta kuvasta huomaatte, että tuo valkoinen metallinen tukiristikko ei ole aivan päädyissä kiinni ja pitkiltä sivuilta puuttuu tukiraudat kokonaan. Perinteinen sälepohja ei käy alkuunkaan siis. :)


Plan B piti äkkiä miettiä, jotta pääsisimme takaisin sänkyyn nukkumaan (lattialla torkkuminen ei ole kovin rentouttavaa). Tein hieman mittailutyötä ja päädyin siihen, että tuo Icecube-sänky on parhaimmillaan yhdistettynä runkopatjojen kanssa. Tänään pääsin viimein käymään Ikeassa hakemassa kaksi 80x200cm kokoista runkopatjaa.

Alla olevasta kuvasta huomaa, kuin runkopatjan alareuna on 1,5cm korkeammalla kuin valkoinen tukiranka. Millipeliä, mutta mahtui hyvin. :) Runkopatjaan on lisätty Ikean erilliset jalat, jotka nostavat sängyn 20cm korkeuteen lattiasta katsottuna.


Alla kuvia petausvaiheista valkoisilla lakanoilla.








Nuo ostamani hiekansävyiset lakanat palautan huomenna takaisin kauppaan. Kokonaan valkoisella petauksella siis mennään toistaiseksi.

Pahoittelut myös kuvien tummasta sävystä, miehen koneella ei ole kunnollista kuvanmuokkausohjelmaa.

Huomenna on pakko luovuttaa oma tietokoneeni huoltoliikkeen haltuun ja toivoa parasta. En tiedä onnistunko saamaan varakonetta mistään (tai ehdinkö oppimaan ipadin käyttöä ennen kuin kone palautuu), joten postauksia tulee hieman harvemmin ja pääasiassa ilta-aikaan.

Ihanaa helteistä loppuviikkoa kaikille!


*Sisältää mainoslinkin!* 

34 kommenttia:

  1. Aivan mahtavan ihana sänky. Todella kaunis valkoisilla petivaatteilla♥

    Meillä on 180cm leveä valkoinen puusänky. En tilannut patjoja samasta paikasta ja olikin kiven takana löytää yhtenäinen patja ja petauspatja sänkyyn. Suomessa sängyt ovat kapeampia kuin esim. Ruotsissa jossa yleinen parisängyn leveys on juuri tuo 180cm.

    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne: palorannasta suosittelevat sitä sänkyyn kuuluvaa omaa pohjaa, kun sanoin että meillä on joustinpatjat. Minä vänkäsin vastaan ja olin satavarma, että tavallinen sälepohja sopii. :) kyllä oli noloa laittaa heille viestiä, että eipä muuten sovikkaan. :)

      Kare designin oman pohjan toimitus olisi mennyt elokuulle, joten siksi mietin sitä runkopatjaa vaihtoehtona. Tuossa sängyssä on huomioitu runkopatjojen mitat, ja hyvin mahtui kaksi 80x200cm kokoista patjaa tuonne sängyn sisälle. Onni matkassa siis. :)

      Poista
  2. Se on kyllä hieno!! Näiden kuvien jälkeen mun on ehkä pakko aktivoitua taas omassa sängynpäätyasiassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja: tuo sänky on todella hyvä, kaunis ja upea ja ihana ja TÄYDELLINEN! :)

      Ja idean runkopatjat yhdistettynä vanhaan petariimme on parempi selälle kuin ne vanhat joustinpatjat (jotka menevät nyt sitten mun pikkusiskolle). :)

      Poista
  3. Kutsuvan näköinen makkari, voisin vaikka heti köllähtää tuohon :) Mistä olet ostanut tuon päiväpeiton? Onko se valkoinen vai luonnonvalkoinen? Mä oon kissojen ja koirien kanssa metsästänyt ihanaa valkoista päiväpeittoa, Luhdalla on ollut yksi joskus aikoinaan, mutta en löydä sellaisia enää mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan Luhdalla oli ihana valkoinen päiväpeitto. Sitä sai tilata hobbyhallista. Ystävälläni on se ja kyllä harmittaa kun sitä ei enää saa :((

      Poista
    2. JOhanna: Hobbyhallissa on iso Luhdan valikoima ja luulen että heillä on juuri se mitä tarkoitat. On lähes samanlainen, kuin tuo meidän Villa Stockmann-merkkinen. Ja päiväpeitto on siis Stockmannilta ostettu ja sitä saa myös verkkokaupan puolelta. Materiaali on 100% silkkiä, ja kaikista peloistani huolimatta soveltuu hyvin lapsi ja koiraperheeseen. :) Sitä ei voi vesipestä, mutta kaikki tahrat olen saanut pois kostealla liinalla pyyhkäisemällä.

      Tiina: Viime viikonloppuna olin näkevinäni hobbarissa ainakin yhden satiinipintaisen mallin, joka oli aika lähellä tuota meidän peitettä. Saatoin kyllä nähdä omiani, mutta hyvä valikoima siellä on silti. Ja netanttilassa on yksi malli, josta joskus postailinkin. Taitetun valkoinen satiininen ruututikattu ja muhkea. :)

      Poista
  4. Makkarin tyyli on kyllä niin hienostunut. Ihan kuin joku hulppea hotelli. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. enne: Kiitoksia!!!! <3 Hotellimaisuutta haeskelinkin, joten jos SÄ tykkäät lopputuloksesta niin mä voin olla ylpeä saavutuksestani! :) Miehet on yleensä aika vaativia, vaikkei heillä kysyttäessä ole mielipidettä koskaan. HIH :)

      Hyvää viikonloppua! <3

      Poista
  5. Hyvältä näyttää :)

    Mistä parisängyn kaunis päiväpeitto on ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empula: Kiitos! <3

      Päiväpeitto on ostettu Stockmannilta ja on merkiltään Villa stockmann. Sitä löytyy myös verkkokaupasta, taitetun valkoisena ja ruskeana. :)

      Poista
  6. On kyllä upea kokonaisuus ja juuri se luksusfiilis, mitä muistaakseni haitkin. Ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni: Luxusta hain, ja olen kyllä todella tyytyväinen lopputulokseen. :) En oikeastaan keksi mitään, minkä muuttaisin (paitsi että lattialista ei ole vieläkään kiinnitetty paikoilleen =D). <3

      Poista
  7. Huokaus sentään miten ihana uusi sänky teillä onkaan! :) Meillekkin yksi tuollainen kiitos ;)
    Päiväpeitto on myös ihastuttava, mistähän se mahtaa olla kotoisin?<3
    Harmi että koneessasi on jotain häikkää, toivottavasti se saadaan nopeasti korjattua ja pääset
    taas normaaliin postausrytmiin :) Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. With A Hint Of Luxury: Päiväpeitto on Villa Stockmann merkkinen ja Stockalta ostettu. Sitä löytyy myös verkkokaupasta. :)

      Ihanaa viikonloppua! <3 <3

      Poista
  8. Ihanasti nuo Pentikin pallolampunjalat ja Cindy sopii tuohon seinän väriin, siis upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H: Varsinkin Cindyn sävy on kuin tehty tuohon seinänsävyyn. :)

      Poista
  9. Upea on! Kyllä tuonne kelpaa kellahtaa illalla :) Nämä sun ihanat kuvat toimikin mulle hyvänä motivaattorina että sain omia projekteja nytkähtämään eteenpäin, kohta on valmista täälläkin, jipii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. littleB: Hyvä että sait inspiksen omaan projektiin! :) Joko on valmis???

      Poista
    2. Ei vielä(kään...) Huonekalut ja uudet sisustusjutut on jo paikoillaan mutta päätin että esittelen huoneet blogissa vasta kun kaikki siivoukset on tehty ja voin hyvällä omalla tunnolla sanoa että valmista on :)

      Poista
  10. Ui jui miten ihana unelma tuo teidän makkari on nyt(kin), itse kyllä tykkään tuosta valkoisesta ja raikkaasta petauksesta tosi paljon, sänky on kyllä mahtava, mulla oli joskus aikoinaan valkoinen nahkasänky, mutta se ei ollut noin valkoinen, pehmeää nahkaa kuitenkin kauttaaltaan, kehikon sisälle uusien runkopatjojen löytäminen oli aika helppoa, tosin patjat piti tilata.

    Ihanaa arjen Luxusta isolla "ällällä" <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuisku: Olisi pitänyt vaan uskoa, kun Paloranta sanoi että tavallinen sälepohja ei välttämättä sovi siihen. :) Mutta jääräpää kun olen, niin toitotin heille vaan, että kyllä sopii, saatte nähdä! :) Tosi noloa oli kysyä, että voisiko ne laittaa mulle tilaukseen sittenkin sen sänkyyn kuuluvan pohjan... toimitusaika oli vaan niin pitkä, että päädyimme sitten visiteeraamaan Ikeassa ja ostamaan sieltä patjat. :)

      Poista
  11. Hyvältä näyttää. Itsekin suunnittelen tuollaista hyllyä sängynpäätyyn seinälle, mutta kaipailisin siihen apuja. Millä korkeudella teillä tuo hylly on, tai miten määritit sen korkeuden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miasa: Meidän hyllyn alareuna on 167cm korkealla. Se on tosi hyvä korkeus. Yletän laittamaan sinne kuvia ja tavaraa, mutta sängyssä istuessa (pitempikään ihminen) ei lyö siihen päätään.

      Korkeuden suhteen piirsin vaan seinään pisteet, tips, tuohon hyllyt. Ei ollut mitään tarkkaa mittaa, vaan laitoin ne niin korkealle kuin yletin seisaaltaan ne saamaan (ilman tikkaita). Ainoa vaatimus oli, että niihin ei tosiaan lyö päätään kun istuu sängyllä. :)

      Poista
  12. Sänky näyttää kauniilta ja päiväpeitto on ihana. Mistä se on ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina: Kiitos!!! <3 <3

      Päiväpeitto on Stockmannilta ja heidän omaa Villa Stockmann-mallistoaan. Sitä voi tilata myös verkkokaupasta, värivaihtoehtoina taitettu valkoinen (meillä juuri tämä) ja ruskea. :)

      Poista
  13. Valkoinen petaus on kyllä kaunis, niin ylellisen näköistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöppis: Kiitos! Itse yllätyin todella positiivisesti, kun ensin ajattelin että kokovalkoinen petaus olisi tylsä. :)

      Poista
  14. Sitä vielä jäin miettimään, että eikös runkopatjan olisi voinut laittaa suoraan tuon kehikon päälle? Siinähän on jo itsessään pohja. Tosin silloinhan patja olisi ollut hiukan alempana jos sen tuollalailla ylemmäs halusitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina: Kokeilin sitä ensiksi sillä tavalla, mutta koska pitkiltä sivuilta puuttui se metallinen tukiranka, niin istuessa sänkyyn runkopatja keikahti reunasta lattiaan ja keskeltä ylös. HUi, minasi käydä köpelösti. Eli runkopatjaan on laitettava vähintään 19cm korkeuteen patjan nostavat jalat. :)

      Poista
  15. Oioi, toi sänky on kyllä makee. Ja muutenkin koko koti kuin sisustuslehdestä. Miten ihmeessä te saatte kaiken aina pysymään noin siistinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva G: Minä hoidan pyykit likapyykkiin ja pesusta kuivurin kautta takaisin kaappiin. :) Ja myös petaamisen. Sen vuoksi varmaankin yleisilme on yleensä siisti. :)

      Poista
  16. Minkä nimiset sängyt ostit Ikeasta? Ja ovatko olleet hyvät? Vai voikohan sitä näin vähän ajan jälkeen vielä sanoakkaan :) Itsellä olisi sängyn osto edessä ja mietin ikean vaihtoehtoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sansai: Me ostettiin "runkopatjat" nimellä patjakehikko, eli edullisimmasta päästä olevat joustetut puurunkoiset sängyt. Ne sopii kyllä petarin alle oikein hyvin, mutta Ikea ei suosittele niitä tuohon käyttöön vaan lähinnä jenkkisängyn alimmiksi runko-osiksi. :) Merkki on Sultan Atla, ja hinta kahdelle 80cm leveälle patjalle 250 euroa. Siihen lisäksi ostettiin kaksi teräksistä jalkapakettia (15 euroa / paketti).

      Nuo ovat tosi hyvät olleet nukkua. Oaksun petarin kanssa sänky on nyt sopivan napakka myös miehen selälle eikä jouset tunnu lainkaan. Selkäsäryt poistuivat kokonaan meiltä molemmilta, nyt kun jätettiin ne vanhat joustinpatjat pois tuosta petjakehikko-patjojen ja petarin välistä.

      Meillä oli ennen edellistä BoConceptin sänkyä 1000 euron arvoinen Höyhensaari-jenkkisänky ja kyllä lähes yhtä hyväksi voisin kutsua tätä meidän hätäistä ratkaisua. :)

      Uusi paksu petari ostetaan varmaan vuoden kuluttua ja sen ostamme suoraan Ikeasta, emme edes harkitse enää muita merkkejä. Sultan patjasarja saa todellakin meidän siunauksen ja suositukset. :)

      Poista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.