keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kukas täällä blogin takana oikein kirjoittelee... :)

IIIk, vähänkö nyt mua jännittää....
Päätin sitten rohkaistua ja "tulla ulos kaapista", edes hitusen. ;) On paljon kivempaa, että saa edes puolittaisen nassun, jonka yhdistää kirjoittajaan. Tai näin itse ajattelen blogien lukijana. :)


Tässä miun naamavärkkiä, olkkoo hyvät!!! 


Uusia lukijoita on tullut viimeaikoina hurja määrä ja kertauksen vuoksi pieni yhteenveto siitä, mistä Oma Koti Valkoinen on tehty. :)

Olen 29-vuotias Miia, innokas harrastelijasisustaja. Asustelemme Helsingissä mieheni, tyttäreni (Ava 2-v) ja koiramme Miffen kanssa. Kotimme on kerrostalokolmio, kooltaan 80m2 ja se pitää sisällään avokeittiö-olohuoneen, kaksi makuuhuonetta, kylpyhuoneen saunalla, eteisen of course ja lasitetun 15m2 kokoisen länsiparvekkeen. Parasta kodissamme on huonekorkeus, 285cm. Se on harvinaista herkkua 2000-luvulla valmistuneissa kerrostaloissa ja ehdoton plussa. :)

Blogin aiheet pyörivät pääsääntöisesti sisustusasioissa, mutta kuten olette huomanneet, kirjoittelen välillä myös muista omassa elämässäni ajankohtaisista jutuista, kuten vaatteet, kengät, ruoka yms. arkiset jutut.

Nyt jatkan työntekoa tunnin verran ja sitten treffaamaan ihania ystäviä herkullisen kahvin ja pullan merkeissä. <3


Mukavaa päivää kaikille! <3 <3

79 kommenttia:

  1. Ihanaa, että tulit kaapista ulos kaunokainen! <3

    VastaaPoista
  2. Ei vitsit vähänkö siisti juttu. Kiva nähdä sun naamavärkkisikin :)

    VastaaPoista
  3. Oi blogin takaahan paljastui oikea kaunotar! Kiva kun uskaltauduit näyttäytyä meille =)

    VastaaPoista
  4. Mutta miksi, oi miksi silmänne on niin tutunnäköiset? No jos me tunnettaisiin niin varmasti olisit sen sanonut jo aikoja sitten. Itse kun näyttelen omaa naamavärkkiäni vähän liiankin useasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi: Ainakaan itselläni ei ole vielä sytyttänyt, mutta pakko kyllä myöntää että siekin olet hirmu tutun näköinen..... :) Ja asutaanhan me aika lähekkäin, joten senkin puolesta olisi ihan mahdollista, että oltaisi tavattu. =D

      Poista
  5. Kiva nähdä kuka täällä kirjottelee!:)

    VastaaPoista
  6. Mukava nähdä kuka täällä kirjoittelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janica: Näin hyvä vastaaotto, niin kohta päädyn näyttämään nassuni kokonaan! ;)

      Poista
  7. Moikkis vaan :) Olipa kiva "tavata" sut :)

    VastaaPoista
  8. Oikea kaunotarhan se siellä ruudun takana kirjoitteleekin :) Rohkea olit! Mukavaa päivää sulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -I-: Mua jännitti niin kovasti, vaikkei tuo kuva ole edes koko naamataulusta. Hih. ;) Ihanaa päivää sinulle myös! <3 <3

      Poista
  9. No heipä hei! Kivaa kun esittäydyit! Mukavaa päivää sinnekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J: Heipsan! *vilkutusta* ;) Kivaa päivää sinulle J! <3 <3

      Poista
  10. Olet kyllä aivan eri näköinen mitä oon kuvitellu :D kohteliaisuutena ota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosyln: Jaiks, toivottavasti et säikähtänyt liikaa! HIHii ;) Otanotan.... =D

      Poista
  11. Niin nättinä kuvassa. :) Ja on kyllä tosiaan harvinaisen korkeat huoneet uudiskohteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa: Kaunis kiitos! <3 Meidän talo valmistui 2002 ja on kyllä ihme, että on näinkin korkeat huoneet. Tosin ne ei ole mitään verrattuna keskustan jugend-taloihin ja niiden 4m korkeuksiin, mutta kuitenkin. :)

      Poista
  12. Jee, tervetuloa "ulos kaapista" <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Celina: Oli kyllä niin jänskää, mutta näin ihana vastaanotto ollut niin kyllä kannatti! :)

      Poista
  13. Oi! Ihana ku uskalsit näyttäytyä <3 Hauska tutustua :) Kaunis nainen oot <3 Mitenhän mie oon aina kuvitellu sinun olevan vaalea, en siis blondiksi oo luullu vaan vaaleaveriköksi :) en kyllä tiä :) Halit Miia sulle <3 Mahtavan paljon lukijoita sulla! mutta en kyllä ihimettele yhtään, otat aina kaiken niin positiivisesti, sulla yhtä positiivinen elämänasenne ku mullaki <3 teillä ihana koti, sulonen tyttö ja sulonen koiruliki ja tietty tämä blogi on yks parhaimpia mitä tiän, ja sitte sie itte oot niin ihanan vallottava jo pelkän blogin ja muunki perusteella :) Haleja haleja haleja <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meän Satu: Sie olet Satu aina niin ihana!!!!! <3 <3 <3 <3 Varmaan Avan tukan väristä johtuen on tullut mielikuva, että miekin olisin vaaleampi. Mutta tuo tukka on ihan oman värinen, ei siis värjätty (paitsi latvassa jotain vanhaa jäämää voi olla). Ava on kuin ilmetty isinsä lapsena, mutta isilläkin on tukka aikuisiällä tummunut. Ollaan tummia molemmat siis. :) Kaunis kiitos sinulle Satulle ihanista sanoistani, minuu alkaa itkettää, kun olet niin kauniisti kirjoitellut. <3 <3 <3 <3 <3 Superhalit takaisin! <3

      Poista
    2. Satu: Muutama virhe lipsahti kommenttiini kun niin häkellyin siun kivasta kommentista. :) Täs korjaus! :)

      Kaunis kiitos sinulle Satu ihanista sanoistaSI, minuu alkaa itkettää, kun olet niin kauniisti kirjoitellut. <3 <3 <3 <3 <3

      Poista
    3. Minäki olin kuvitellu sut vaaleaksi mielessäni :)

      Poista
    4. <3 <3 <3 Miia <3 <3 <3 Sie oot ansainnu kaiken kehun mitä mie kirjotan :) Mahtava nähä sinut, kirjotukset ja kuvat sai nyt "kasvot" :)

      Poista
    5. Sandra: Aika monet ovat, voisikohan johtua valkoisesta sisustuksesta ja Avan vaaleudesta??? :) Onhan tässä aika iso kontrasti, kun oma tukka on tumma ja koti on lähes valkoinen.... HIHHII =D

      Poista
  14. Olin ihan varma, että olet blondi :) Ei juttujen takia ;) Kiva nähdä naama tarinoiden takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni: Hih, on mulla ollut blonditkin hiukset, montakin kertaa. :) Oma väri on kuitenkin tuo tumma ja varmaankin pitäydyn siinä rest of my life. :) Olen aika hersyväinen ja nauravainen otus, ja blondimaiseksikin joskus on kutsuttu, joten ei ihme että aattelit mun olevan vaaleaverikkö..... HIHHIIIII! ;)

      Poista
    2. No ehkä ne oli sittenkin ne jutut ;)

      Poista
  15. Neidillä on niiiin kauniit silmät!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi: Kellä? Mulla? jos näin niin ziljoona kiitosta!!!!!! ;) Ihana oot! <3 <3 <3 <3 <3

      Poista
  16. Hauska nähdä puolikas sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marita: HIh, eiköhän se kokonainenkin nassu piakkoin paljastu kun vauhtiin pääsee! :)

      Poista
  17. Kaunis bloggaahan siellä. Kuten blogisikin.

    VastaaPoista
  18. Ihana ja kaunis sinä. <3 Tervetuloa vain rohkeasti kokonaan pois sieltä kameran takaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Image: Enköhän mie tulekkin, kun lukijat ensin selviävät alkushokista! *tsihhih* ;)

      Poista
  19. Olipas mukava saada kasvot blogille. Kiva, että uskalsit ottaa sen askeleen vaikka ymmärrettävästi saattaa pelottaa : )

    Mun täytyis ryhdistäytyä, ottaa susta mallia ja siivota/karsia kans vaatekaapit : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -Sanna: Onhan tämä aika jännää, kun lähes vuoden on blogannut naamattomana ja monet ovat jo ehtineet mielessään rakentaa kuvan minusta. Aika monet ovat ajatelleet miun olevan vaalea, ja varmasti on ihan puulla päähän lyöty-olo kun täältä paljastuikin tälläinen tumma peikko. =D HIH

      Ota vaan mallia, tule sitten raportoimaan kuinka on siivous kaapeissa mennyt! ;)

      Poista
  20. Moikka Miia! Kun on noin nätti, niin uskaltaa sitä kokonaankin näyttäytyä. Lukijoita tulee varmasti lisää "kaapista tulon" jälkeen. :)

    VastaaPoista
  21. Kaunis! <3 Ja ihanat silmät! :) Kiva kun lisäsit tämän kuvan, kiva nähdä pieni paljastus sinusta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miia: Moikka tumma kaimaseni! <3 <3 <3 Ensin mietin että olisin näyttänyt koko nassuni, mutta rohkeus ei vielä riittänyt. Kunhan nyt tästä shokista selvitään, niin enköhän mä kohta kuvaile asukuvatkin ihan kokovartalo-fotoina ja voisin ehkä tehdä meikkipostausta (jota tahtoisin ihan kauheasti, mutta ei ole aiemmin voinut, kun mun ei pitänyt nassuani näytellä =D) ja tukkakriisi-postausta. :)

      Poista
    2. Kaimoja ollaan kyllä niin tosiaan ku tummapäitä molemmat! ;)<3 Joo hei kuullostaa toooooosi hyvältä! :)<3 Mäkin olen vasta alotellut blogin kirjottamista ja taitaa munkin kuvissa vasta puolinaamavärkkiä näkyä, joten ei huolta, hiljaa hyvä tulee! :) Mutta kuullostaa kyllä todella hyvältä ja meikkipostausta mielellään odotellaan ja todella myös asukokonaisuuksia! :) Ava neidin asuja unohtamatta! <3

      Poista
    3. Miia: Juuri näin! <3 <3 <3

      Ihanaa iltaa sinulle muru! <3 <3

      Poista
  22. Kivaa nähdä kuka siellä kirjoittelee. Sievä olet! :)

    VastaaPoista
  23. Wautsi, mikä kaunotar :0) Miten mä olin kuvitellut sinun olevan vaalea??? Ja mitkä silmät, todella kauniit. Ihanaa, kun tulit "ulos kaapista"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOhanna: *hörönaurua* =D Kaunotar.... Ihana olet Johanna, kaunis kiitos!!!! <3 <3 <3 Tosi monet on mieltänyt mut vaaleaksi ja on mulla ollutkin vaalea tukka monet kerrat. Nyt olen ollut tumma (joka siis oma värini) vuodesta 2009 asti. Olen saanut kasvatettua lähes kaiken värjätyn tukan pois, ja tuo kuvassa oleva väri (joka on valossa punaisempi) on ihan aito ja oma. Mulla on pieni tukkakriisi menossa, kun kaipaisin jotain uutta, mutten tiedä yhtään mitä. Laittaiiko suklaisia raitoja ja leikkaisi hieman vai... Saatampa tehdä aiheesta postauksen, nyt kun naama on jo vilautettu. :)

      Poista
  24. Jee, ihana nähdä sut <3 Miksi et jo aiemmin antanut blogillesi kasvoja, kerta noin nätti ja kaunis nainen sen takana on <3 :O)? Mulle tulee ainakin jotenkin kotoisampi tunne, siitä että näen kuka blogia kirjoittaa, joten nyt sait multa miljoona plussaa tästä <3 <3 <3 <3 <3 Kiitos muutenkin aivan mahtavasta blogista, en malta olla täältä päivääkään pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna: No kun mie en uskaltanut. :) Itsellenikin tulee paljon läheisempi tunne bloggaajaan, kun näkee kuka siellä oikein lymyää. ;) Sä oletkin ollut rohkea jo aikaa sitten ja olet niin kaunis!! Onko sulla nyt ihan vaalea tukka, kun katselin niitä lomakuvia...? Ihana! <3 <3 <3

      Poista
  25. Oivoi mikä kaunotar! :) Kyllä kaunis koti kertoo jotain sisustajastaankin.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. typeränainen: Jätti iso kiitos! <3 <3 <3 <3 Näistä kehuista menee ihan sanattomaksi, en ole tosiaankaan tottunut tälläiseen. =D *iso halaus sinulle* <3 <3 <3 <3

      Poista
  26. Heips kukkuu : )) ihana kuva kerta kaikkiaan ja mukava nähdä sua. Hei nyt pakko kysäistä kun itsellä edessä maton osto niin mistä tilasitkaan sen valkoisen muovimaton ? Ja oliko pitkä toimitus ? Mukavaa iltaa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nince: Moikkista! <3 Matto on Pappelina ja tilattu Sisustus Saganista. Toimitusaika oli pitkä, noin 5 viikkoa. Stockmann myy myös Pappelinan mattoja, mutta isoja kokoja taitaa sielläkin olla vain tilausmyyntinä, en ole varma. Ja muutamista Ruotsalaisista nettikaupoista voi ostaa myös.

      Jos matolla on kiire, niin vinkkinä kuulin muutamalta lukijalta, että Askossa on ollut samannäköinen matto myynnissä. Sieltä saisi heti mukaan. :)

      Poista
    2. Heiii ja kiitokset vinkistä ; ) tarkotuksena olisi laittaa matto meidän lasitetulle parvekkeelle ja laittaa se muutenkin ihan uuteen uskoon. Sellainen pienempi ja kapeampi matto sopii siihen loistavasti ja yksi vaihtoehto oli myös muovimatto tähtikuviolla mutta katsotaan mitä löytyy, mikä mielyttää silmää ja minkä saa mahd.nopeasti : )

      Poista
  27. Luulin että olet vaalea ja aivan erinäköinen! hauska miten sitä mieltää toisen ihan erilaiseksi jos ei ole nähnyt. Nyt on vaikea tottua tähän :D mutta todella kaunis!! ja ihana kuva-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenna: Tosi monet ajattelevat samoin. :) Toivottavasti totut, kun mie olen tälläinen tumma maahinen. HIH =D Ja kiitos! <3 <3 <3 <3

      Poista
  28. Minäkin olin ajatellut sinut vaaleana, mutta tumma nätti tyttöhän olitkin :) Upeaa, kun rohkenit esitellä itsesi. Sinulla on myös aivan ihanan suloinen pikkuinen tyttö, tulee aivan mieleen oma pikkuinen silloin joskus vuosia sitten :)
    Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia: Hih, et taida olla ainut! ;) Varmaan Avan vaaleus ja supersiniset silmät antavat sellaisen mielikuvan että äitikin olisi vaalea, mutta tuo on oma hiusvärini ja luulen että Avakin alkaa tummua vanhetessaa. :) *halaus sinulle Pia* <3 <3 <3

      Poista
  29. Luulin niin, että olisit blondi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. enne: Et ole ainut! HIH ;)

      Olen kyllä monesti kertonut olevani tumma, mutta se on jotenkin mennyt ohi lukijoilta. Toivottavasti et nyt pettynyt kauheasti. ;)

      Poista
  30. Mamma myöhänenkin haluaa halata sinua söpöläinen, kyllä noin kauniista nassusta voisi näyttää sen toisenkin puolen :) Ihana(t) silmä(t) sulla, onko ne ruskeat?
    ☼ ڿஇtஇڿ‎

    VastaaPoista
  31. Mukava kun näytit nassusi, edes puolittaisen sellaisen.
    Olin kuvitellut että sulla on blondi tukka ja sellasta säkkäräkiharaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frisco: Tosi monet on ajatellut minut vaaleana. :) Miehän olen sitten aivan vastakohta sinun mielikuvalle, koska omaan raivostuttavan piikkisuoran tukan ja tumman sellaisen. :D

      Poista
  32. Ette oo kyl mitenkään hyödyntänyt tuota huonekorkeutta!? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOan: Jos tarkoitat korkeita kalusteita niin ei olla sen suhteen hyödynnetty. Toisaalta isot peilit ovat aika korkealla ja ovat kuin lisäikkunat. Meillä tuo huonekorkeus korostuu parhaiten, kun kalusteet ovat "sopivan" kokoisia. Jos keittiöremontin tänne päädymme itsellemme tekemään, ei seinäkaappeja tai korkeita kaappeja tule lainkaan. Ehkä kuullostaa sinusta hassulta, mutta se jos mikä kasvattaa kuutioita kotoamme. :)

      Ja esim. olohuoneen kattovalaisin valintamme ei ole paras mahdollinen normi 245cm korkeisiin huoneisiin, varsinkaan jos taloudessa asuu yli 180cm asukas. Eli tässä on kyllä hyödynnetty ainakin. :)

      Millaista hyödyntämistä olit itse ajatellut? Ideoita otetaan mielellään vastaan, jos ne eivät koske lattiasta kattoon asti olevia kaappeja. :)

      Poista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.