perjantai 1. heinäkuuta 2011

Blogin avaus!

Olen pitkään seurannut sisustusaiheisia blogeja ja samalla miettinyt oman blogini perustamista. Muutaman vuoden asiaa kypsyteltyäni päätin rohkaistua.

Tästä se sitten alkaa!

Olen 28-vuotias, pienen tytön äiti ja kahden karvaisen koiran omistaja. Perheeseemme kuuluu myös "Uramies".
Olen aina ollut intohimoinen sisustaja. Huonekalut ja sisustusvärit ovatkin vaihtuneet tiuhaan. Väreinä on ollut sinistä, vihreää, punaista sekä musta-valkoista (ei kuitenkaan sekaisin ;D). Periaatteeni on kuitenkin aina ollut "vähemmän on enemmän".  Pidän avarasta tilasta, väljyydestä. Jotkut kuvailisivat kotiamme jopa askeettiseksi. Kokonaan valkoiseen sisustustyyliin rakastuin jo vuonna 2006 ja paluuta ei enää ole, hih.

Olen nopeasti kyllästyvää sorttia ja olenkin itseäni analysoidessani tajunnut että "must have"-kausivärien into kestää vain noin kolme viikkoa. Sitten alkaa jo tökkiä.
Toukokuun alussa innostuin limenvihreästä, oli tyytynpäällistä, kynttilää, servettiä yms. pientä. No, pakkasin viimeisenkin vihreän yksityiskohdan pois viikko sitten, en sitten jaksanut sitäkään....

Valkoinen on ja pysyy ja siitä tämäkin blogi kertoo, valkoisesta kodistamme.

Alankin nyt harjoittelemaan kuvien lisäystä ja palaan seuraavassa postauksessa kuvapläjäyksen voimin!

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

5 kommenttia:

  1. Ihana seurata alusta asti blogia, jännä nähdä miten kaikki kehittyy! Jostain syystä uskon, että tämä blogi tulee olemaan yksi suosikeistani. ;)

    t. Irina

    VastaaPoista
  2. Jee no perustithan sinä kun vähän painosti! ;) Onnea päätöksestä!

    VastaaPoista
  3. Irina: Kiitos kovasti, uutta juttua pukkaa jo viikonlopun aikana!

    Padmerine: Juu, sinähän se viimeisen sanan sanoit, kiitos kaunis. Itseasiassa blogisi toimi minulla innoittajana ja rohkaistuin kokeilemaan itsekin. Kerrohan sitten Flower-tuoleista, lähtivätkö kotimatkalle vai jäivätkö kauppaan... :)

    VastaaPoista
  4. Mukava kun aukaisit blogisi. Teidän koti näyttää todella upealta, tykkään :) Meidänkin aiemmissa kodeissa värit on vaihtunut. Sitten kyllästyin väreihin ja nyt olen taas löytänyt ne. Klikkailenkin itseni lukijaksi :D

    VastaaPoista
  5. Johanna: kiva kun tykkäät! Olenkin täällä ihastellut teidän kotia jo pitkän aikaa, erityisesti lasiruudulliset väliovet sekä takka ovat aina huokailujeni kohteena. :)

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.