maanantai 18. kesäkuuta 2012

Täydellisen laminaatin metsästys

Meidän remonttihan siirtyi tulevaisuuteen, niin keittiön kuin lattiankin suhteen, sillä olemme etsivällä kannalla ja harkitsemme vakavasti vaihtoa isompiin neliöihin. Toistaiseksi eteemme ei ole tullut, kuin yksi kohde, ja sen tarjouskilpailuun emme ehtineet mukaan.

Keväällä kuitenkin kerkesin tilaamaan muutamia parketti- ja laminaattinäytteitä Erikoisparketti.fi-verkkokaupasta. Haaveilimme miehen kanssa aidosta lankkuparketista, mutta näillä näkymin sitä ei voida asentaa nykyiseen kotiimme. Jos päätämme tähän jäädä asustelemaan, on todennäköistä että asennamme laminaatin vanhan parketin päälle (joka on siis ihan ok kunnossa).

Kiiltävän valkoinen lattia olisi unelmieni täyttymys, mutta laminaateista ei löydy tarpeeksi kiiltävää vaihtoehtoa. Olemassa olevan parketin maalauttaminen aiheuttaa puolestaan niin paljon vaivaa (mm. muutto sijaiskotiin tavaroineen), ettemme siihen hommaan lähde.

Tässä kuitenkin kaksi kärkisijoilla keikkuvaa laminaattia PARADORilta:
(kuvissa vertauksen vuoksi myös ruokapöydän- ja tuolinjalka sekä tulevat maalisävyt)

PARADOR Trendtime 6 Tammi - hopeanharmaa laminaatti 
KL32





PARADOR Click´in 8-32 Arctic Pine 1-sauvainen laminaatti KL32






Molemmat vielä vieretysten maalilastujen kera:



Onneksi valintaa ei tarvitse vielä tehdä ja voimme jäädä pähkäämään tätä asiaa rauhassa.
Ensisijaisesti kuitenkin toivomme, että löydämme hyvän uuden kodin sopivalla hinnalla. Jos sitä ei löydy, palaamme näihin mietteisiin uudemman kerran. :)

25 kommenttia:

  1. Sävyt ovat ehkä lähempänä toisiaan jälkimmäisessä vaihtoehdossa, mutta jotenkin tykkäsin ensimmäisestä laiminaatista hieman enemmän. Sopivat keskenään nekin sävyt, mutta ehkä kontrastia olisi enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irina: Itse en osaa päättää kumman valitsisin jos se nyt pitäisi tehdä. Periaatteessa tuo vaaleampi olisi parempi, koska kuitenkin haen hyvin vaaleaa perusilmettä sisustukseemme, mutta tuo hopeanharmaa houkuttelisi myös... Huh, onneksi ei ole ajankohtaista. :)

      Poista
  2. Moi. Klikkauduin juuri lukijaksesi. Olin kyllä kerran aikaisemmin käynyt täällä, mutta kun en heti silloin liittynyt lukijaksi niin sitten se jäi. Jokin aika sitten mietin, että mikä se blogi oli, jossa oli kivoja juttuja ja niin ihanasti kaikki valkoista, tämähän se, onneksi löysin tänne uudelleen! :o)

    Tuo laminaattin valinta on kyllä vaikea, koska molemmat ovat tosi hyviä vaihtoehtoja. Tuosta maalinsävystä "Laasti" on kyllä sanottava, että se on tosi hyvän sävyinen pehmeä harmaa. Olen käyttänyt sitä nyt kahdessa suunnittelukohteessa, ja on aivan ihana. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helene: Ihana juttu, että löysin uudelleen!!! Ja kiitos lukijaksi klikkautumisesta! <3 <3

      Itselläni sormet syyhyää tuon maalin kimppuun, mutta emme aloita maalausprojektia ennen kuin olemme joko päättäneet jäädä tähän tai löytäneet uuden kodin. Laasti ja Kalsiitti ovat molemmat todella kauniin pehmeitä sävyjä. <3 <3 <3

      Poista
  3. Olen ehkä vähän jäävi, kun meillä on tuo Arctic Pine.. :) Mutta siitä pidän ja suosittelen teillekin! Koti näyttää niin valoisalta ja avaralta, kun lattia on valkoinen. Ja valkoisen laminaatin kanssa sopii vaaleat puukalusteetkin (esim. valkolakattu tammi), jos tulevaisuudessa sellaisiin ihastut. Helposti siis yhdisteltävissä monenlaiseen huonekaluun/maaliin/jne. Kumpikin toki kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M: valinta olisi vaikea, lähes mahdoton jos se pitäisi nyt tehdä. Molemmat tosiaan ovat mieleeni ja sopivat myös keittiösuunnitelmaan, joka tähän nykyiseen kotiin on tehty. Kääk, ehkäpä tuo vaalea kirii kärkeen... :)

      Poista
  4. Tuo jälkimmäinen näyttää samalta mitä meidän kodista löytyy, ja tykkään!:) On valoisa ja avara mutta samalla lämmin ja kodikas! Toivotaan että löydätte sen unelmienne kodin kohtuuhintaan pian!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saara: Sitä mekin miehen kanssa toivomme. :) Valoista ja avara ovat miun lempisanat, vaaleampaan varmaankin kallistuisin...... jos nyt pitäisi päättää. :)

      Poista
  5. Tuo jälkimmäinen etenkin näyttää tosi kivalta ja kauniilta sävyltä! Laitoin sen itsellenikin ylös uutta kotia ajatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -I-: Vaaleampi Arctic Pine on saanut murskavoiton äänissä ja itsekkin sitä makustelleena taidan antaa sille 50,5% äänistä (harmaa saa 49,5%). :)

      Poista
  6. Meille tilattiin Erikoisparketista PARADOR Click´in 8-32 Arctic Pine 1-sauvainen laminaatti. Pidän uusista lattioista valtavasti ja toimitus tuli kuten pitikin. Pidän tuosta sävystä valtavasti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna: Hyvä kuulla palautetta erikoisparketista. Itse olen vasta tilannut näytepaloja, mutta nekin on toimitettu sovitusti ja todella nopsaan. :)

      Tuo vaaleampi on kerännyt selkeän äänienemmistön ja itsekkin siihen varmaan päätyisin, nyt kun olen lukenut teidän ihanien mielipiteitä! <3 <3 <3 <3

      Poista
  7. Meille tilattiin Erikoisparketista PARADOR Click´in 8-32 Arctic Pine 1-sauvainen laminaatti. Pidän uusista lattioista valtavasti ja toimitus tuli kuten pitikin. Kamala keltaiseksi mennyt parketti jäi vaalean ihanuuden alle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna: Meilläkin jäisi kellastunut tammiparketti tuonne laminaatin alle, ja myyntitilanteessa saisi uusi omistaja sitten päättää pitääkö laminaatin lattiassa vai kuoriiko vanhan tammiparketin esiin. :)

      Poista
  8. Meillä on remontin tarjouspyyntövaihe meneillä, ja samalla joudutaan miettimään tuota lattiavaihtoehtoa. Meillä on tällä hetkellä tammiparketti, ihan kohtalaisen kuntoinen ja vaihto laminaattiin tuntuu... ikävältä downgreidaukselta. Olemme saaneet ihan kohtalaisia tarjouksia parketin hiomisesta ja lakkaamisesta valkoiseksi korkeakiiltoiseksi. Sitten en ole varma miten se sopii taas materiaalina lapsi- ja kissaperheeseen. Vaikeita nämä materiaalivalinnat.

    Ja kyllä, samaan aikaan kun remontin suunnittelu etenee, katselen jatkuvasti saisiko mistään lisää neliöitä luopumatta niistä kriteereistä mitä nykyinen asuntomme tarjoaa, eli mm. keskeisen sijainnin ja oman pihan ja saunan. I so hear you. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva G: Vanhan parketin lakkaus tai maalaus on toki ekoteko sinällään, mutta aika helposti maalipinta sitten naarmuuntuu. Toki jos ajan patina on haluttu, ei se haittaa. JOs taasen tahtoo uutta maali- / vahapintaa vastaavan tuloksen pysyvän vuosia, on se sitten toinen juttu. Maalarimieheltä kuulin, että öljymaali kellastuu hyvin voimakkaasti suorassa auringonpaisteessa (parissa vuodessa) ja meillä paistaa aurinko sisälle asti kesäaikaan klo 05-23 välisen ajan. Ja se hemskatin hajuhaitta, jonka vuoksi on oltava vähintään kuukausi poissa kotoa...

      Itsekkään en tahtoisi downgreidata tätä kotia, mutta en raaski vanhaa parkettia repiä irti uuden samantasoisen tieltä. Lankkuparketti olisikin ollut jo todellinen upgreidaus, mutta meille ei sitä voi asentaa (säädökset). Siksi henkisesti kivuttomin vaihtoehto olisi asentaa mieleinen laminaatti tuohon parketin päälle ja jos / kun myy asunnon myöhemmin, voi uusi omistaja päättää pitääkö laminaatin vai kaivaako parketin esiin. :)

      On tää välillä niin vaikeaa, täydellisyyteen kun yrittää pyrkiä, mutta vaihtoehtojakin on markkinoilla vaikka kuinka ja valinnan vaikeus iskee, oli kysymys sitten materiaalivalinnoista tai uuden kodin ostosta. :)

      Poista
    2. Meillä olohuone-keittiön vanha tammiparketti hiottiin ja lakattiin vaaleaksi, melkein valkoiseksi. Korkeaa kiiltoa ei näin saatu, mutta tosi kiva kuitenkin :) Parkettimiehen taksa (sisälsi siis hiomisen, lakkaamiseen kahteen eri otteeseen kun en ollut ekaan kertaan tyytyväinen ja vieläpä lisäparkettipaloja purettujen seinien kohdalle) oli 25e/m2, eli tuli huomattavasti halvemmaksi kuin uusi parketti - tai edes kunnollinen laminaatti. Lattia oli käyttökunnossa vuorokauden päästä operaatiosta, eli ihan kuukaudeksi ei tarvinnut lähteä evakkoon. Hajuhaitat oli myös todella pienet. Lattian naarmuuntuminen ei meitä haittaa, ainakaan vielä ei ole mitään ihan hirveitä jälkiä vaikka lapsi pikkuautoilla ahkerasti ajeleekin ;) Haaveissa on edelleen tositosivalkoinen Betolux-lattia, mutta kyllä tämäkin on aika jees!

      Meilläkin oli ensin suunnitelmissa uusi parketti ja tilattiin näytteitä Erikoisparketilta, olen myös kuullut firmasta hyvää palautetta! Noista teidän vaihtoehdoista ottaisin ehdottomasti vaaleamman, ylempi on mun makuun kovin tumma ja tunkkainen.

      Mun blogista löytyy Koti-tunnisteen alta kuvia "uudesta" lattiasta, jos tämmöinen muutos kiinnostaa :)

      Poista
    3. ONIA: Kiitos vinkistä! Muistaakseni kävin lukemassakin postauksesi jo, mutta tulempa uusintavisiitille virkistämään muistiani. Kuullostaa nimittäin varsin hyvältä vaihtoehdolta!!! KIIIIIITOS!!!! <3 <3 <3

      Poista
  9. Millä hiottiin ja valkoöljyttiin vanha klassikkoparketti, olen tosi tyytyväinen lopputulokseen.
    Parkettia en vaihtaisi mistään hinnasta laminaattiin, tietty makuasia. Laadukkaat laminaatit ovat kauniita valkoisen sävyissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arleena: En minäkään vaihtaisi, mutta laminaatin päälle asennus olisi ihan hyvä ratkaisu. Vanha parketti pysyy suojassa tallessa ja laminaatin voi vaikka pakata mukaansa pois muutettaessa... :)

      Poista
  10. Tuo vaaleampi on aivan ihana! Itsekin olemme tuumineet, kunhan se taloprojekti pääsee vain alkuu, valkoista parkettilattiaa. Alkuun mietimme aivan tummaa, mutta onhan vaaleus valttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofiina: Vaalea olisi kyllä hyvä, varsinkin kun täällä pohjolassa on hyvin pimeää talviaikaan. Saisi hyvällä valaistuksella luotua valoisan kodin myös vuoden synkimpään aikaan. <3

      Poista
  11. Itse pidän enemmän tästä Arctic Pine vaihtoehdosta, voiko lattiaanne laittaa isot laatat / klinkkerit, saisi ainakin ihan kiiltävät ja valkoiset? :)
    ڿஇtஇڿ‎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuisku: Arctic PIne onkin saanut murskavoiton ja itsekkin olen nyt päätynyt siihen että oikeassa olette! :) Laattaa ja klinkkeriä ei voi laittaa, sama probleema kuin lankkuparketin kanssa. :(

      Poista
    2. Tuisku: Syynä se, että lattian pitää olla uiva.

      Poista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.