torstai 10. toukokuuta 2012

Unelmien kello - ihmiselle joka ei asusta itseään koruilla :)

En ole kovinkaan inspiroitunut korujen käyttäjä. Aika kummallista sinällään, koska kuitenkin haalin ympärilleni kaikkea kaunista ja tunnustaudun myös varsinaiseksi kimalle-harakaksi, "jos se kiiltää, se on mun" =D.


Olen alkanut viime vuosina heräämään asusteiden käyttöön, joita myös korut ja kellot ovat. Ne viimeistelevät asun kuin asun ja ovat myös oleellinen osa juhlapukeutumista. Koruja minulla ei ole nimeksikään, kellon olen omistanut viimeksi 12-vuotiaana. Siispä otinkin ihan sydämeni asiaksi etsiä itselleni näyttävä asuste, eli kello. :)


Ja kyllä, taidan olla pahasti mainoksen orja, koska kaikista maailman kellovaihtoehdoista tykästyin eniten Michael Korsin MK8077-mallin "blogikelloon". =D









Parasta tässä kellossa on suuri koko, joka ei jää huomaamatta. Kultainen väri sopii sormuksiini ja on mielestäni hopeaa tyylikkäämpi ja "aikuisempi" vaihtoehto (makuasia, josta en kiistele ;)). 
Yksinkertainen ulkonäkö mahdollistaa kellon käytön myös arkiasussa, eikä siten ole liian juhlava minulle. Tässä kellossa on kaikki kohdallaan.

Täytyykin ihan vakavasti harkita tämän kellon ostoa, sillä kesällä olisi muutamatkin kinkerit, jonne tarvitsisin ehdottomasti jotakin ranteeseen sujautettavaa. :)

Millaisia kelloja teillä on?

13 kommenttia:

  1. Kaunis kello :) Mulla on Puman kullanvärinen kello jossa näyttö on ihan täynnä timantteja ja se remmikin on kokonan kultainen ;O) Harmikseni en vaan osaa pitää kelloa kädessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna: Mäkään en tiedä osaanko kelloa käyttää. Hyvähän sellainen on olla olemassa, jotta voi ranteen asustaa edes jollakin (juhlissa nyt ainakin). Mutta ajattelin ainakin yrittää. :)

      Poista
  2. Ihana kello! :) Mä oon kellofani, mulla on monta joita vaihtelen fiiliksen ja vaatteiden mukaan. Joulupukki muisti mua valkoisella Tommy Hilfigerin isotauluisella kellolla jossa kellotaulussa on paljon bling blingiä :))) Sitte mulla on musta ja kullan värinen Espritin kello ja vielä teräksinen Tommyn kello..... Jokaista "perusväriä" siis. Ja voisin ottaa vielä monta kelloa.... ihana aihe ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milnuska: Sulla onkin hyvä kokoelma kerättynä. :) Mä aloitan ensin yhdestä ja jos sitä tulee käytettyä seuraavan parin vuoden aikana paljon, saan luvan itseltäni ostaa toisenkin. :)

      Poista
  3. Toi on livenä vielä kauniimpi. ;)

    Mulla on (harakka minä!!) ihan kauhian ihana Guessin bling-bling kello, rakastuin siihen ihan täysin ensimmäisellä silmäyksellä ja ostin sen heti. Tässä hieman kuvia;

    http://imageblackandwhite.blogspot.com/2011/11/rakkaimmat-koruni.html

    tuolla on nähtävästi muitakin kimalluksiani. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IMAGE: Minäkin katselin Guessin kelloja, mutta vältän ostamasta blingiä korujen suhteen. Olen aika tavanomainen pukeutuja ja luulen etten tulisi sitten käyttäneeksi jos välkettä on liikaa. :) Silti ihailen kovasti timantteja ja blongiä. Ja Ihana kello tuo sinunkin!!!!! <3

      Poista
  4. Laitan vielä sulle tännekin, eli saat tehdä postauksen ja lainata kuvia mun blogista, kiitos paljon <3!!! :O)

    VastaaPoista
  5. :D no tuskin se kulta nyt aikuisempi oo. Mulla ei oo mitään keltakultasta, koska se ei vaan sovi mulle jotenkin. Ja sit taas itelle tulee nimenomaan kaikesta keltasesta kullasta sellanen feikkiolo, jotenkin valkokulta ja platina vaan on mun silmään ainakin arvokkaamman näköstä. Ehkä toi kaikenmaailman rihkama ja tietynlaiset keltakullan (yli)käyttäjät on sen niinku pilannu. Eniveis, tosiaan makuasia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joan: Tuo oli nimenomaan mielipidekysymys ja itse olin nuorena ehdoton hopea-fani. :) Kulta jakaa mielipiteet aika hyvin, mun sisko esim tykkää enempi hopeesta, eikä itselleen tahdo kultaisia koruja. Minä en taas enää tuosta hopeasta niin välitä, enkä nikkeliallergisena sitä voi paljoa käyttääkään. Valkokulta on kaunista, mutta se sotketaan usein hopeaan. Olen itse tälläinen ruskea-beige-kulta-tyttö, vaikka sisustus sitten onkin ehdottomasti hopea, kromi ja harmaa. =D

      Poista
  6. Oijoijoi, mä sain just eilen oman Korsini ja olen täysin rakastanut! Meinasin eka nukkuakin se ranteessa. ;) Kelloa voi käydä kurkistamassa mun blogista: http://whitefresh.blogspot.com/2012/05/onks-kengat-hyvin-nakyyks-kello.html

    VastaaPoista
  7. Michael Korsin iso kultainen kello löytyy minultakin, vähän eri mallia vaan :)

    VastaaPoista
  8. MK:n kultainen Jet Set Sport Watch löytyy ranteesta ja on kyllä ihan lemppari <3

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.