torstai 5. huhtikuuta 2012

HM:n vaatepaketti saapui ja pettymys on SUURI

Voihan kökkö sentään. Tilasin siis itselleni muutaman vaatteen tuossa reilu viikko takaperin ja innolla odottelin mitä kaikkea kivaa sieltä saapuukaan. Ihan turhaan... Höh. :´(


Tässä raporttia:


Joustavat slimmit tummansiniset pillifarkut. Ohutta kangasta, TODELLA pientä kokoa. Jäivät polviin, joten en saanut edes testattua miltä olisivat päällä näyttäneet. Koon valitsin sen mukaan, mitä jo valmiiksi kaapista löytyy (Zaran housuja tosin), mutta ei mahdu, ei millään. Nyt on kyllä niiiiiin läski olo, vaikka kiloja onkin karissut jo aika paljon. Yhyy. :`(


Toiset samasta ongelmasta kärsivät farkut, eli aivan liiiiiiiiiiiian pienet pöksyt. Muuten olisivat olleet tosi ihanat nämä mustat hieman vahapintaiset joustavat farkut.



Mekko / pitkä toppi. Sinistä ei tullut, punainen taittoi oranssiin ja valkoinen oli luonnonvalkoinen. Musta vaikutti haalistuneelta. Koko TOSI suuri. Lisäksi roikkui päällä ja etumus venyi rintojen alle, eli todella avonainen. Palautukseen siis nämäkin. Harmi, sillä materiaali oli ihanan pehmoista...



Lisäksi tilasin kaksi pakettia varrettomia sukkia. Laatu näissä on todella surkea. Mitähän on valmistuksessa oikein tapahtunut?!???
Olen nimittäin jo vuosia käyttänyt H&M:n perus sukkia ja laatu on aina ollut mitä parhain. Eli nyt en saanut edes sukkia... Arvatkaa vaan ottaako kupoliin????!!!! ÄRGH & RÄYH! :-(


No, elämä on, vai miten se meni. Ehkä en turvaudu H&M:n valikoimaan enää toiste, tulee vaan pahapaha mieli (ja läski olo)


Ja kevennys! =D


Mukavaa pääsiäistä ja rentouttavia vapaapäiviä kaikille! <3

19 kommenttia:

  1. No hei. Tuo oli odotettavissa. Itse sovitan liikkeessä yleensä ja sitten jos oikeaa kokoa ei löydy niin tilaan ne netistä jos siellä on. Nuo mustat housut tilasin itselle un kaupassa oli liian lyhyet. Oli hyvät mutta satuin ostamaan korallit pökät zarasta ja yhdet mustat legginssi/housut jo omistan joten ne menee palautukseen. Oikeastaan koko paketti menee, koska paidat oli aika kamalia päällä. =( Oonkohan koskaan vielä itselle vaatteita h&m tilaamalla saanut. Aina tilaan ja menee palautukseen.

    VastaaPoista
  2. no pienemmästäkin sylettäis!!
    noh, kyllä se siitä, ei aina voi onnistua... sinussa ei mitään vikaa vaan tuotteissa!!! :)
    ihanaa pääsiäistä teidän perheelle ja aiemman postauksen tuolit on upeat!

    VastaaPoista
  3. Voi surku, ihan uskomatonta, ettet saanut mitään.:( Kun itse tilasin viimeksi, ajattelin, että minulle on vain sattunut joitakin maanantaikappaleita, kun lähes kaikki olivat jotenkin ohutta kangasta. Se asia ei kuvasta näy vaan tuntuu sitten kädessä, kun tavaran saa lopulta kotiin sovitettavaksi. Ostin muksulle t-paitoja ja pitkähihaisia puseroita. Otin kyllä koko paketin ja maksoin mukisematta, mutta ihmettelin, miten osa puseroista oli niin leprua ja ohutta kangasta. Niistä melkein näkyi lävitse. Hyväksyin asian ja ajattelin, että kyllä ne menevät kesällä. Yksi normaalihintainen huppari oli hyvää ja paksua kangasta. Samoin tyynyliinat ja säilytyskorit olivat vahvaa kangasta. Mieliharmistasi huolimatta toivotan kuitenkin sinulle ja perheellesi oikein iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Eikä! Just sen paketin odottaminen ja vastaanottaminen on niin kivaa, ja sit oot joutunu pettymään tuolla tavalla.. huono henkkamaukka.. Mut joo olen kyllä ite huomannu kans, että sieltä pitää aina valita vähän isompia kokoja.. siellä siis tulee monesti läski olo. ;D Mukavaa pääsiäistä sinne sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Aina ei onnistu noi nettitilaukset. Mulle tuli viimeks maukan paketissa neljät kengät...samaa kenkää, samaa kokoo...what????

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanaa pääsiäistä myös sulle!

    VastaaPoista
  7. Just kävin H&M:llä tänään ja totesin, että olipas kerrankin kaikkea kivaa ja paljon valinnan varaa itselleni. Mä en tilaa itelleni netistä kun koot vaihteluu musta paljon samankin kaupan vaatteissa.

    Ton läakiolon tiiä, mulle se tulee aina vaatekaupoilla kun makkarat pursuaa ja yrität sulloa itteäs johku :)

    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  8. Höh! Ja ihan berberistä!! :( Hemarilla on kyllä tosi pikkuruiset koot housuissa verrattuna muihin liikkeisiin... Tuli paha mieli sinun puolesta, tiedän tosissaan tuon tunteen, kun ei johonkin mahdu. :/

    Mutta ihanaa pääsiäistä sinne kuitenkin. :)

    VastaaPoista
  9. Toi on kyllä kurjaa, onneksi voi palauttaa. Housujen ostaminen ylipäätään, voi argh. Mulla nimittäin kävi juuri noin, ostan yleensä USAssa kokoa 0 ja muuten h&m/vero moda tyypisissä paikoissa menee aina se pienin. Noh, erehdyin tilaamaan Mangolta 0-kokoa. Joo, vyötärö varmasti sopisi mutta eihän ne lantiosta menneet yli. Onneksi saa palautettua!

    Enkä enää kyllä tilaa farkkuja netistä. Mulla on liikkeessä hyvän mielen strategia. Otan ensin reilumman koon joka mahtuu varmasti, sitten jos se on liian löysä haen pienemmät ja joskus vielä pienemmät. Ei tuu sitä depistä ettei mahdu :) Ilontäytteistä ja rentouttavaa pääsiäistä sinnekin!

    VastaaPoista
  10. Voi ei, tiedän kyllä tunteen ja pettymyksen, masentavaa!
    Joskus voi saada todella skeidaa tavaraa ja ei kyllä pahemmin viitsi sen jälkeen tilata mitään. Mäkin tilasin ihan onnessani reissuun housut ja kivan paidan verhojen ohessa tosin Hobby Hallista, kun en voinut niitä vastustaa. Innoissani odotin pakettia ja tänään sen sai noutaa Postista. Ja pah! Pettymys on täälläkin suuri. Paita on kuin teltta x2 ja housut... nojoo.. ne on kyllä kivat, mutta täytyy miettiä onko hintansa arvoiset. Verhot näytti paketissa kivoilta. Uskaltanut en avata, kun en halua pilata tätä iltaa :)

    Oikein ihanaa pääsiäistä ja kivoja vapaapäiviä!

    VastaaPoista
  11. Niin samalla linjalla. Olen saanut pettyä H&M:n juttuihin jo monet kerrat! Juuri luin että Asoksella on pienimmät palatus luvut hyvien kuvien ansiosta. Rohkenen epäillä että H&M on uhkaavasti menossa toiseen ääripäähän.

    VastaaPoista
  12. Kiitos teille kaikille ihanille kommenteistanne! <3 <3 <3 <3 Miten enää pärjäisin ilman teitä ja ihania tsemppausviestejänne??? =D

    H&M:stä en ole itselle oikein koskaan muuta ostellut kuin perus trikoota ja sukkia, ne on toimineet yleensä hyvin ja hintaansa nähden olleet laadukkaitakin. Nyt kyllä kävi varsinainen hasardi noiden housujen kanssa ja enää en ikinä osta H&M:n pöksyjä. NIIN JUST! ;) En nyt ihan kamalan isokokoinen ole, mutta henkisesti olo tuntuu 100 kiloiselta, varsinkin kun mies nauroi vieressä kun yritin hampaat irvessä kiskoa ja pomppia housuja jalkaan. *Hih* :) Ei auttanut vaikka sinisissä farkuissa oli 3% joustoa mukana, hyvä että mahtui edes pohje puntista sisään. Kyllä saa olla kaponen ja sorjasäärinen neito, joka mahtuu nuihin pöksyihin missään koossa. =D

    Kiitos kiitos kiitos! Ootte ihania ja nyt mulla ei enää ole niin paha mieli! *iso hali kaikille* <3 <3 <3

    VastaaPoista
  13. hö mulla kävi niin että tilasin ellokselta farkut jotka oli liian isot, vaihdoin pienempään ja ne oli aivan liian tiukat! hyvä jos meni pohkeiden yli. koot taitaa vaihdella ihan miten sattuu, ei kannata olla pahalla mielellä :)
    hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  14. Minen tilaa enää ikinä vaatteita sieltä, kaikki ollut yhtä kakkaa (jo vuosia takaperinkin). Mutta onneks on H&M HOME :)

    VastaaPoista
  15. Voih, sulle kävi sama homma kun minulle! Eilen tuli tilaamani paketti paljon ihania vaatteita, mutta todellisuudessa päälle sovittaessa mikään ei tuntunut sopivalta tai mukavalta.. jossain olikin aivan eri väri kun mitä netissä näkyi, palautukseen lähti minultaki suurin osa, vain muutama jäi!..

    VastaaPoista
  16. Mä kans odottelin kesäksi saapuvia pinkkejä ja sähkönsinisiä farkkuja. Kummatkaan ei sitten mahtuneet päälle. Yhdet pinkit jäi jälkitoimitukseen ja innoissani niitä odottelin viimeisenä toivona, kunnes tuli sähköposti vaan tylysti, et ei toimitetakaan, loppuunmyyty. Ihan tyhmä H&M :/

    VastaaPoista
  17. Älä masennu! Toi eka kuva on sellanen, että noi farkut ei mahtuis varmaan mun 20 kiloa painavalle 8v. tytöllekää ;)

    VastaaPoista
  18. Kiitoksia kommenteistanne! <3 <3 <3 Housut on vaikea tilata nettikaupoista, jos ei ole sovittanut samaista housua jo kaupassa. Itselläni on alakroppa koon suurempi kuin ylävartalo ja reidet on hieman pyöreämpää mallia (ei siis sellaiset kauniit tikut ;)). Zara woman-malliston stretch-farkut on aika hyvät päällä, tosin heilläkin on mallikohtaisia eroja. :)

    VastaaPoista
  19. Aika jännä, että sulle on käynyt housujen kanssa noin. Mulla on nuo samat mustat housut tilattu H&M:n verkkokaupasta ja ne on kyllä ihan normaalia kokoa, samaa jota käytän vaikkapa vero modan tai zaran housuissa. Muutenkin H&M:llä on mun mielestä jopa vähän reilummat koot housuissa kuin muualla. Mutta uskon kyllä, että sua harmittaa. Onneksi H&M:lle on helppo palauttaa eikä tarvitse maksaa ennen kuin on sivutellut rauhassa kotona. :)

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.