Halusin kuitenkin postailla teille edullisen pikaruoan resepteineen, koska lukijoistani löytyy myös nuoria, kohta omaan kotiin muuttavia sisustajia. =D
MAKAROONIMÄTTÖ
Kahden päivän satsi neljälle hengelle
700g naudan paistijauhelihaa
1,5 pss makaroonia / 600g mitä tahansa pastaa
mausteita oman maun mukaan, itse laitoin aromisuolaa ja paprikaa
Työvälineet: iso kattila, paistinpannu ja lasta sekoitukseen.
Paista jauheliha pannulla ja mausta oman maun mukaan.
Keitä makaroonit / pastat kattilassa kypsäksi ja valuta.
Sekoita jauheliha pastan joukkoon.
Tein ison satsin, koska tänään teemme jäljelle jääneestä makaroonimätöstä makaroonilaatikkoa. Mättö vaan univuokaan ja munamaito joukkoon.
Isoon vuokaan menee 3 kananmunaa ja noin 8dl maitoa sekä ripaus suolaa. Nämä siis sekoitetaan keskenään ja kaadetaan makaroonien päälle. Paisto uunissa 200 asteessa noin 40min. :)
Bon appetit! =D
Hihii! Ja mä kun luulin ett olen ainoa ketä tekee "makaronimössöä" :D Hienoa huomata etten ole ainut. Meillä tää mössö on kiire/laiskotuspäivien ruokaa, muuten tykkään kyllä tehdä ruokaa ja kokeilla ja keksiä kaikkea uutta. Itse mausta lihan aina mustapippurilla, suolalla ja paprikalla. Tossa aromisuolassa on hulluna lisäaineita, kannattaa kokeilla ihan vaan myllystä merisuolaa. Sitä ei tartte edes niin paljon :)
VastaaPoistaJep, tuo E621 eli natriumglutamaatti erityisesti lukeutuu niihin lisäaineisiin, joita ei lapsille varsinkaan kannata tarjoilla (linkitetty mm. oppimisvaikeuksiin, ADHD:hen ym., syöpään). Puhdasta merisuolaa/himalajansuolaa vaan keinotekoisten arominvahventeiden tilalle :) Meillä myös syödään makaronisotkua laiskoina päivinä, tosin tuohon nähden ihan ituhippiversiona :D Mukana kasviksia, punaisia linssejä, kalkkunan jauhelihaa, reilusti mausteita (mm. savupaprikaa), munamaito tehdään kaurakerman ja luomukasvisliemen sekoitukseen ja makaronikin on täysjyväriisistä (gluteeniton). Tytön lemppariruokaa, heti kalaruokien jälkeen.
PoistaPäivi: Tuon on nimenomaan laiskojen päivien pikaruokaa, mutta tervellisempää kuin esim valmiit pakastesapuskat tai mikropizzat :) Kätevästi saa myös kahdelle päivälle hieman erilaiset ruuat, vaikka ainekset onkin samat molemmissa. Makaroonilaatikko on herkkua! :)
PoistaOlen aika expertti ruoka-aineissa ja tiedostan aromisuolan haitat. Itselläni on kuitenkin se vatsahaava ja en voi käyttää oikein mitään mausteita. Siksi pieni hippu tuota aromisuolaa, että ruoka maistuisi edes joltakin. Mies lisää omaan lautaseensa omat mausteet, esim mustapippuria ja lisäsuolaa. Tytölle on napattu oma satsi tuosta sivuun ennen maustamista, hän syö siis täysin maustamatonta ruokaa. =D
M: Ava syö maustamatonta ruokaa ja olen tosi tarkkana muutenkin ruuan suhteen. Tuo aromisuola on ainostaan sen takia, että minulla on vatsahaava enkä voi paljoa (oikeastaan mitään) mausteita käyttää. Aromisuolaa on lisätty tuohon suuren kattilalliseen alle puoli t-lusikallista, jotta olisi edes vähän makua. Paprikaa toinen pieni ripaus. Mies maustaa omalla lautasellaan lisää, laittaa siihen mustapippuria ja suolaa esim. =D
PoistaTuo meidän käyttämä pasta on kuitupastaa ja vatsaystävällistä, herkkua suorastaan ;) Tosi harvoin syödään mitään pelkkää vehnää muutenkaan. Meillä tuo makaroonimättönen päätyy makaroonilaatikoksi seuraavana päivänä, joten siksi teemme yleensä ihan tuon perinteisen "kouluruoka" version, se on HYVÄÄÄ... naminam. :)
Tuttu resepti meidänkin keittiössä. Mies söisi sitä vaikka joka päivä :D Ihanaa kun laittaa aurajuustoa sekaan tai ihan perus koskenlaskiaa :) ja purjoa <3
VastaaPoistaFanni Pauliina: Aurajuusto on namia, mutta aiheuttaa masulleni närästystä. Ja mies ei tykkää siitä yhtään. Omalle lautaselle olen välillä murustellut sitä mukaan ja hapankorpun kanssa tykkään kanssa auraa nautiskella. Vitsit kun tuli nyt nälkä. =D
PoistaNam! Kyllä maistuisi! Mä en juurikaan tee ruokaa nykyään enkä kyllä muistakaan millon olisin viimeksi tehnyt. Syön niin vähän päivän aikana, pääosin kylmiä ruokia.
VastaaPoistaInanaa: Tuo on nopee ja helppo tehdä vaikka valmiiksi odottamaan nälkää. :) Itse tykkään syödä salaatteja tosi paljon, mutta välillä lämminruoka on ihan huippua. :)
PoistaMeillä tämä on nimella mässykkö. :D Hyvää on, grillimaustetta ja paprikajauhetta. :)
VastaaPoistasatu: Grillimauste on herkkua, mutta mun masu ei siitä tykkää.... Harmi, sillä saa tästä mässystä tosi hyvää. =D
PoistaÄiti teki tätä aina joskus. Mukaan lisäsi vielä pakasteesta sekavihannespussin! Hyvää oli :D
VastaaPoistaHeidi: Meilläkin oli kotona joukossa herne-maissi-paprikaa. Namia! Äitin ruoat on ihan parhaita! <3
PoistaNiin tuttu herkku täälläkin :0) Kiva kuulla, että mättöä syödään muillakin...
VastaaPoistaPitäisi kotiin hankkia muutama uusi Gantin tyyny vielä, koskas Stokkalla mahtais taas olla -20% ale? Nyt juuri oli, mutta harmikseni haluamani värit oli heti loppu ja jäin nuolemaan näppejäni ;( Toivottavasti pian, en malttaisi oottaa
Johanna: Luulen että pian taas tulee. Löytyisiköhän muista verkkokaupoista niitä tahtomiasi värejä? jos vaikka olisi joku alekamppanja menossa.... :)
PoistaLöytyy joo, Sisustus Fannyssa olis kaikki mitä haluaisin, mutta ei mitään alekampanjaa....
PoistaJohanna: Toivottavasti pian tulisi stockalle se kamppis ale, nythän on vaan kosmetiikka -20%... Pidän silmät ja korvat auki ja tulen heti postaamaan, kun seuraavan kerran on kodintuotteet tai omavalintaiset tuotteet alessa. =D
PoistaHihih! Meilläkin tehdään samaista jauhelihan ja makaroonin sekoitusta, tosin meillä se kulkee nimellä "Makaroonimössö". :D Sama idea kuitenki ja helppo tehä!
VastaaPoistaMabn: Helppoa ja hyvää ja edullista! Mikäs sen parempaa. =D nam!
PoistaHehe, tuttu resepti. Itse tosin maustan enemmän, paaaaaljon paprikaa ja valkosipulia ja jeeraa ja mustapippuria ja chiliä. Laitan myös sekaan tomaattimurskapurkin ja kaurakermaa.
VastaaPoistaMeillä tuota syödään tosin liian usein. Kiireessä mietin että mitämiitä tuosta jauhelihasta teen ja jotenkin ne kätöset taikoo tuon mätön aina. Itse en siihen kyllästy mutta kauhulla odottelen milloin mies ja lapsi alkaa vinkkejä heittelemään että hei äiti josko muutakin syötäis...
Anonyymi: Meilläkään ei näy kyllästymise merkkejä ja tuota voisi ahtaa napaansa niin paljon kuin sitä vaan on. =D Valkosipulia me lisätään joskus joukkoon, lähinnä silloin jos sattuu kaapista löytymään. <3 Se on namia!
PoistaTäällä ruuan nimenä on Pultsari. ;)
VastaaPoistaMausteena yleensä valkosipuli, soijakastike, mustapippuri, paprikajauhe ja jauhelihamauste.
Tanja: Ihana nimi ja onhan tuo kyllä ihan pultsarin ruokaa *hahhhahhhaaa* ;)
PoistaMeillä tämä on kulkenut lapsuudenkodista asti nimellä makaronipöperö. :D Mies taitaa joskus kutsua makaronisötkötykseksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. On kyllä parasta pikaruokaa heti Big Macin jälkeen. ;D Meillä sekaan paistetaan myös sipulia ja maustetaan aromisuolalla, mustapippurilla, paprikalla ja joskus ripauksella valkosipulijauhetta. Päälle ehdottomasti Heinzin kepsuttia! Nams! :p--
VastaaPoistaPäpä: Sötkötys on suloinen nimi. =D Kuka voisi kieltäytyä syömästä sötkötystä? ;) Om nom nom, big mac on aivan parasta herkkua. Mä olen vaan nyt kovalla kuntokuurilla ja big macit ovat haaveita vain. Mulla on niin huono itsekuri, etten voi sallia edes pientä herkkuhetkeä itselleni. :)
Poistahej! kirjottelen ihan ekaa kertaa ja minä kokeilin tuota makruruokaa ja tykkäsin, aromisuolaa on myös ilman sitä kiellettyä N-glut. ainakin Meiralla, ostin siä ihan tämän postauksen tekstien innottamana. olisko mahdollista tähän plokiin kerätä helppoja ja kivoja ruoka ohjeita, muissa on niin hirveen vaikeita että en osaa niitä tehdä. kiva plogi
VastaaPoistamette
mette: Meillä tehdään yleensä tosi helppoja ruokia. Mies tosin joskus intoutuu hieman spesiaalimpiin kokkauksiin parhaan ystävänsä The Kokin inspiroimana. Voin tehdä aina silloin tällöin näitä kokkaus-postauksia toki! Hyvä että maistui! <3 <3 <3
PoistaMonet valmistajat on alkanut poistamaan tuotteistaan n-gluttia ja se on hyvä juttu. Meilläkin tuo aromisuola on jo jonkin ikäinen, kovin paljoa ei sitä käytetä. Täytyykin varmaan päivittää tuo uuteen, n-glutamaatittomaan. =D