perjantai 3. helmikuuta 2012

Arvotaan Tivoli Audion model 1- pöytäradio omavalintaisessa värissä

ARVONTA PÄÄTTYNYT!
KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!
:)




MR Hifi juhlii 15-vuotiasta taivaltaan!


MR Hifi aloitti toimintansa ystävänpäivänä 1997, henkilökuntansa pitkäaikaisen ja intensiivisen hifiharrastuksen innoittamana. Pääasiallinen toimintamme muodostui tuolloin käytettyjen hifilaitteiden kaupasta. Kahvipannu porisi, viidakkorumpu lauloi ja toimintamme kasvoi. 


Melko pian valikoimamme laajeni myös uusien laitteiden puolelle, noudattaen alusta asti tinkimätöntä näkemystämme koskien äänentoistollisia hyveitä: laatu ennen määrää. 
Jokainen tuotteemme on päätynyt valikoimiimme perusteellisen kuuntelun, vertailun sekä kokeilun kautta. Ei ole aivan sama mistä paloista laitteisto kootaan. Ammattitaidolla koottu laitteisto on ehyt kokonaisuus, jonka äänellinen synergia on parhaassa tapauksessa enemmän kuin osiensa summa, elämys vailla vertaa.



MR Hifi, asiakkaiden keskuudessa "Mister Hifiksikin" kutsuttu yritys, sijaitsee metroradan varrella Vuosaaressa, vain viidentoista minuutin ajomatkan päässä Helsingin sykkivästä sydämestä.
Sijaintimme ei ehkä ole keskeisin mahdollinen, mutta sitä vastoin voimme tarjota rauhalliset ja viihtyisät olosuhteet perusteelliseenkin kuunteluun sekä laitevertailuun, niin hifin, kotiteatterin kuin tinkimättömimmän high endinkin parissa. 


Uusi käytettyjen myymälämme palvelee käytettyjen ystäviä omassa toimipisteessään. Mikäli et pääse itse paikanpäälle, voit käydä fiilistelemässä hifi-myymälässämme myös virtuaalisesti ja tehdä ostoksesi verkkokaupastamme.




MR Hifin Mikko tahtoi synttäreiden kunniaksi lahjoittaa yhdelle onnekkaalle lukijalleni Tivoli Audion Model 1-pöytäradion omavalintaisessa värissä!

Siispä käynnistänkin arvonnan samantien, palkintona siis yksi kappale Tivoli Audion Model 1-pöytäradiota ja värin voit vapaasti valita kahdeksasta alla olevasta vaihtoehdosta:










Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla minkä värisen radion valitsisit, jos voitto osuu kohdallesi. :)

1 arpa = kommentti
2 arpaa = kommentti + kirjautunut lukija
3 arpaa = kommentti + lukija + linkitys arvonnasta omaan blogiisi 
(Voit lainata linkitykseen minkä tahansa postauksessa esiintyvän kuvan)

Ilmoitathan monellako arvalla olet mukana!!! 
Myös anonyymit voivat osallistua arvontaan, keksimällä itselleen oman nimimerkin!

Osallistumisaikaa on kaksi viikkoa, eli 17.2.2012 klo 23.59 asti!


Voittaja julkistetaan 18.2.2012 klo 10.00!

Onnea arvontaan! :)





*Postaus toteutettu yhteistyössä MR Hifin kanssa!*

754 kommenttia:

  1. Iik! Kääk! Mun himojeni kohde. Oijoi, kolmella arvalla mukana arvonnassa ja mieluisin olisi black/silver. <3

    VastaaPoista
  2. MAHTAVA ARVONTA!

    Ehdottomasti valitsisin tuon kokovalkoisen radion.
    2 arvalla olen mukana!

    VastaaPoista
  3. Ooh, tahtoisin värin frost white/snow white ja tällä hetkellä 2 arvalla :)

    jonna.musakka@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana kolmella arvalla!
    Mieluisin olisi
    tietysti tuo Frost White/Snow White!

    VastaaPoista
  5. Frost white/snow white olis mun valinta :) Ja kahdella arvalla oon mukana!

    VastaaPoista
  6. Ehdottomasti osallistun ja kolmella arvalla! :) Ottaisin meille Frost white/snow whiten.

    VastaaPoista
  7. Onpa ihana arvonta. Jos voitan, tahtoisin värin frost white/snow white. Osallistun kolmella arvalla, eli kommentti, lukija ja linkitys blogissani http://valuakuvasa.blogspot.com
    Nyt sitten sitä linkitystä tekemään. Arvonnat linkitän aina etusivulla.

    VastaaPoista
  8. frost white/red aivan ihana radio

    VastaaPoista
  9. Oi mahtava arvonta, Tivoli jo meiltä löytyykin mutta toisellekin löytyisi paikka ;)

    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  10. kahdella arvalla mukana, valkoinen sen pitää olla ;)

    VastaaPoista
  11. Oi ja unohdin sanoa, että se Frost white/snow shite olis väreistä mieluisin...

    VastaaPoista
  12. Aivan mahtava arvonta!
    Jos voitan toivon saavani Classic Walnut- värisenä. Ja kahdella arvalla ollaan mukana.

    VastaaPoista
  13. Frost/snow white tietysti ja yhdellä arvalla mukana. Terkuin Minni

    VastaaPoista
  14. jo vain mie kahdella arvalla alan matkaan jos teille sophii ..ja punanen se olla pithää

    VastaaPoista
  15. Oi huippua!
    Valitsisin koko valkoisen ja kahdella mukana, jeeee!
    -päivi-

    VastaaPoista
  16. Oi vau mikä arvonta!!

    Valitsisin villinä korttina tuon Frost white/Yellow:n :)

    Minulla on 2 arpaa (kommentti+kirjautunut lukija)

    lindamarial@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Meiltä jo yksi löytyykin, mutta eipä haittaisi jos tuollainen piristävä Frost White/Yellow meille matkaisi.

    Kolmella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  18. Oi! Classic walnut miellyttäis mun silmää eniten ;> Ja yhdellä arvalla messissä!

    VastaaPoista
  19. Koko valkoinen olisi tosi ihana!
    Yhdellä arvalla tavoittelen.

    VastaaPoista
  20. Jiihaa! Jättekiva arvonta! Silver White meiltä jo löytyykin joten oisko se sitten Silver Black ;)

    Kolmella arvalla kokeilemassa onnea eli linkitän omaan blogiini.

    VastaaPoista
  21. Mahtava arvonta.Ottaisin tuon koko valkoisen.
    Kahdella arvalla mukana.

    -Pia

    VastaaPoista
  22. Kokovalkoinen radio on ollut unelmissa jo pidemmänkin aikaa. :) Yhdellä arvalla anonyymisti!

    - Terttu

    VastaaPoista
  23. Kahdella mukana! Vaikea valinta. Joko toi kokonaan valkoinen, valko-musta tai valko-hopea/harmaa...

    Päätä tässä nyt sitten :D

    VastaaPoista
  24. No voishan sitä kai tuollaisenkin kikottimen kotiinsa ottaa.

    VastaaPoista
  25. No vaikka ihan täydellä kolmella mukaan. Silver white on aika makia!

    VastaaPoista
  26. Ai hitsi mikä palkinto! :D Osallistun ehottomasti kommentilla ja lukijana kahella (2) arvalla, ja Frost White/Snow White (nam) minun mielessä :)
    Onnea arvontaan minulle :D ja kiitos arvonnasta sinulle <3 Oo, ihan runosuoni muka rupes nyt sykkiin :D

    VastaaPoista
  27. Snow white olisi valintani!

    Olen mukana kahdella arvalla. :)

    Blogistani löytyy myös valokuvakilpa, käykäähän kurkkaamassa, kivat palkinnot! :)

    http://www.pienilintu.blogspot.com/2012/02/sisustustarroja-ja-kiva-kilpailu.html

    VastaaPoista
  28. Frost White/Snow White. Kiitos; jään odottamaan ilmoitusta voitostani ;)

    VastaaPoista
  29. Hups! Unohdin laittaa sen toivomani värin... Eli black/silver. Ja kolmella arvalla mukana (poista vaikka se mun eka kommentti :D)!

    VastaaPoista
  30. Oi Oi! Mitäs täältä löytyikään.
    white/snow white olisi mieluisin jos sattuisi kohdalle.
    Yhdellä arvalla anonyymisti

    -Ulpu

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukana! :)
    White/snow white ois mieluisin! :)

    VastaaPoista
  32. Ajaton klassikko: Frost White/Snow White!

    Yhdellä arvalla mukana,
    Sanna-Leena

    VastaaPoista
  33. Ihana, ihana tivoli.

    Kaipaan niin, radiota jota kuunnella työn lomassa (teen etänä töitä) Frost White /Snow White ois niin, mun juttu L O V E !

    VastaaPoista
  34. Oi mikä arvonta! Oonkin aina halunnut tuollaisen pienemmän soittomasiinan kotiini, ja varsinkin nyt kun asuu pienessä asunnossa niin vanhat stereot vie niin paljon tilaa :(

    Valitsen frost white / snow white (yllätys ;))

    Ja kolmella arvalla mukana, teen pienen mainoksen blogiini! ;)

    VastaaPoista
  35. Mukana Ollaan kahdella arvalla ;) ja jos onni potkaisee,niin värinä meille sopisi snow white.. Keittiömme huutaa radiota :) Kivaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
  36. Mukana kahdella arvalla. Liityin lukijaksesi! :) Toi kokovalkoinen olis ihan unelma!

    VastaaPoista
  37. Kolmella arvalla mukana ! :)
    Tämä olisi niin ihana, kun en omista radiota tms ollenkaan eikä aina tietokonetta haluttaisi pitää päällä kuunnellakseen jotain :/

    Mikäli onni suosisi niin ensimmäinen, eli Frost/Snow white olisi miun mieleen.

    cyberesque@hotmail.com
    http://whenlifeisdigital.blogspot.com/

    VastaaPoista
  38. Huuuu, kolmella arvalla mukana!! <3 Valinnan vaikeus iskisi jos pitäisi väri valita, mutta tuo keltainen on aika pirtsakka! :D <3

    VastaaPoista
  39. Keltainen ehdottomasti! Ja yhdellä onnen arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  40. Ihana palkinto! Joten mukana ollaan kahdella arvalla :) Mä ottaisin tuollaisen Frost White/Snow Whiten. On ihana!

    VastaaPoista
  41. Ihana arvonta! Mukana ollaan kahdella arvalla. Ja Snow White olisi mun valinta :)

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukana :) Väri:Frost White/Snow White.

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla osallistun frost white/snow white pöytäradion arvontaan!
    Ja kiitos, kun jaksat kirjoitella blogiasi meidän muiden iloksi. Tykkään! :)

    -Miida-

    VastaaPoista
  44. Yksi arpa ja valintana frost white / snow white :))

    VastaaPoista
  45. Oi ihana arvonta! Kolmella arvalla mukana ja tosi vaikea valita mieleisin väri, sillä oikeastaan kaikki näyttää tosi hyvältä. Mut ehkä mä kuitenkin oon tylsä ja valitsen väriksi frost white/snow white!

    VastaaPoista
  46. Hei,

    yhdellä arvalla mukana ja valintani olisi kokovalkoinen radio! :)

    -Marde

    VastaaPoista
  47. Kahdella arvalla ja se on tietysti kokovalkoinen se ainoa oikea väri. Se sopisi ihanasti meidän keittiöön! Blogisi on tosi kiva! T: Mia, jolla yksi lapsi ja koira. Sekä mies.

    VastaaPoista
  48. 3 arvalla mukana! Mieluisin ottaisin frost white/snow white radion :)

    VastaaPoista
  49. Aamun valoon valkoiseen,
    hämyyn harsoon hopeiseen
    puheensorinaan, musiikin untuvaan,
    herään ja nukahdan
    radioaaltojen keinuntaan.

    White-snow radiovalintani.
    Iida-helmi (yhdellä arvalla)

    VastaaPoista
  50. Mukana! Kokovalkoisen tahtoisin :)

    -Anessa

    VastaaPoista
  51. Snow white ehdottomasti :)
    Kahdella arvalla mukana
    -Neenah-

    VastaaPoista
  52. Frost/snow white ja olen mukana kahdella arvalla

    VastaaPoista
  53. oijoi joi! Snow white! Yksi arpa!
    Outi

    VastaaPoista
  54. kahdella arvalla mukana! :) ja värinä tottakai snow white, aivan ihana!

    -Lotttte

    VastaaPoista
  55. Aivan ihana, ollaan puhuttu mishen kanssa just, kuinka vaikee olis löytää meidän tyyliin yhtään sopivaa radiota, sellaista kun himoteltu jo pitkään! :] Osallistun kahdella arvalla tähän

    VastaaPoista
  56. Kokovalkoinen radion olla pitää. Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  57. kokovalkoinen on syúosikkini! Yhdellä arvalla mukana. T ruuturaita

    VastaaPoista
  58. Mukana yhdellä arvalla.Värinä punainen punaiseen kamariini.Kiitos kivasta blogista.Terveisin Eila

    VastaaPoista
  59. Oih, ihana arvonta. Kokovalkoinen olisi minun valintani ja mukana olen kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  60. Kahdella mukana. Mieluisin olis varmaankin tuo white/snow white.:)

    VastaaPoista
  61. Classici sen olla pitää! Kahdella arvalla siis mukana (:

    VastaaPoista
  62. Onnea 15v!
    Ehdottomasti mukana arvonnassa; valkoinen!

    -Sitruuna

    VastaaPoista
  63. Ehdottomasti kolmella arvalla mukana tässä arvonnassa ja nyt tuntuu vahvasti, että ihan kokonaan valkoinen olisi noista kaunein!

    VastaaPoista
  64. White/Silver osui ja upposi, kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  65. black/silver olisi mun valinta. Yhdellä arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  66. Niin huippu arvonta!!

    Mä ottaisin tuona Frost White / Snow White värisenä.

    Mukana ollaan kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  67. Mukana kahdella arvalla! :) ja tuo kokovalkoinen olisi aivan ihana...! Ihana on kyllä blogisikin. :)

    VastaaPoista
  68. Yhdellä arvalla mukana :) Frost white/Snow white sopis ihanasti keittiö radioks :>

    VastaaPoista
  69. Frost White / Snow White!

    Kahdella arvalla ollaan mukana, vitsi miten mahtava arvonta!

    VastaaPoista
  70. ihana arvonta.. kahdella arvalla mukana :) väri:frost white/snow white

    VastaaPoista
  71. Osallistun yhdellä arvalla! Mielelläni ottaisin kokovalkoisen radion, Snow White!
    T. Ansku

    VastaaPoista
  72. Kahdella arvalla mukana tavoitteena voittaa tuo ihana kokovalkoinen meiän kotiin! :)

    VastaaPoista
  73. Tää on ollut mun hankintalistalla jo piiitkään, mutta aina jokin "enemmän tarpeellinen" on mennyt edelle. Ehdottomasti ottaisin tuon frost white/snow whiten itselleni.

    Ilmoitteleppa, kun voin lunastaa palkintoni :0) Niin ja yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  74. Oih ja voih mikä arvonta, ihana! Kokovalkoisen ottaisin, ja kahdella arvalla oon mukana tässä!:)

    VastaaPoista
  75. Olis niin makia voittaa tollanen, niin kauan haaveillu :P ..
    Yhdellä arvalla mukana. Black/silver.

    VastaaPoista
  76. Oi mahtava arvonta! Kaikilla kolmella arvalla mukana :) Mieluisin väri on tuo eka valkoinen.

    VastaaPoista
  77. Aiiivan ihana palkinto!!! Valitsisin tuon Frost white/snow whiten <3

    Kahdella arvalla mukana :)

    sypa.blog@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Mä sekoilen taas...siis kahdella arvalla mukana :0)

    VastaaPoista
  79. Mukana yhdellä arvalla.
    Uusi radio keittiöön olisikin hakusessa :)
    Valitsisin ensimmäisen vaihtoehdon; Frost white/snow white.

    - Kaz

    VastaaPoista
  80. Huisin hienoja :) Kokeillaanpa siis arpaonnea ja jos voitto osuu kohdalle niin valitsen sen täysin valkoisen :) on niiiiiiiiiin hieno!

    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  81. Mahtava arvonta -tätä on himoittu!
    Kokovalkoinen olisi meille just passeli. Yhdellä arvalla innolla mukana Anakonda

    VastaaPoista
  82. Snow White tottakai!!! Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  83. Oi, ihania noi kaikki! Mutta Classic Walnut sopisi tän hetkiseen sisustukseen:)

    Yhdellä arvalla mukana Rosmarine

    VastaaPoista
  84. Yhdellä arvalla mukana, mieluisin olisi kokovalkoinen.

    VastaaPoista
  85. Mukana kahdella arvalla :)

    Valitsisin Frost White/Snow White!

    VastaaPoista
  86. Jos voittaisin valitsisin frost white/snow white. Aivan ihania kaikki :)
    Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  87. Kolmella mukana :O) Mä niiiin tarvisin uuden pöytäradion mun omaan huoneeseen, on kiva kuunnella musaa samalla kun ompelen ja Snow White se olis ehdottomasti :D!!!

    VastaaPoista
  88. Kaksi arpaa! Mukana ollaan todellakin :) Ois ihana saada uuteen kotiin uusi radio. Jos voittaisin, ottaisin ton ihan valkoisen.

    VastaaPoista
  89. Voi että, tuo olisi unelmien täyttymys ja ehdottomasti frost white/snow white värisenä. Kolmella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  90. Mukana ollaan! Classic Walnut ehdottomasti.

    VastaaPoista
  91. Kahdella arvalla osallistun ja värinä olisi... Tykkään niin täysvalkoisesta että keltaisesta ( yllättävää kyllä).

    VastaaPoista
  92. Tuon kyllä kaunis! Ja tietysti koko valkoisena frost white/snow white, kun blogisi löydettyä aloin sisustaa omaa valkoista kotiani :)

    2 arvalla mukana

    VastaaPoista
  93. Iiiik, löytyy mun haavelistalta ^_^
    Ehdottomasti Frost white / white värissä, hih :)

    huudot10@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla! Väreistä kauneimmat ovat punainen ja vihreä. Piristävät kovasti kylmää ja koleaa talvea.

    jopsa.salminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  95. Yhdellä arvalla ja valkoista valkoisella!

    VastaaPoista
  96. Mahtava arvonta, joten kahdella arvalla mukana.
    Frost White/Snow White olisi valintani.

    VastaaPoista
  97. Frost white/snow white ehdottomasti mulle! :) Kahdella arvalla olen mukana!

    VastaaPoista
  98. White silver ja 2 arpaa, kiitos! :)

    Jäin noin kuukauden päivät sitten kunnolla koukkuun blogiisi. Teillä on ihana koti ja meillä menee maku yksiin. :D

    VastaaPoista
  99. Snow White tottakai! :) Ois aivan ihana omalle yöpöydälle, ku tykkään kuunnella aamulla radioo ja kölliä sängyssä. :p ja mukana oon kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  100. Frost white/white:) Ja 2 arvolla mukana.

    VastaaPoista
  101. Frost white/snow white olisi mun valinta!! Tämä soitin on han mieletön..

    Niin ja yhdellä arvalla mukana

    -Sameli

    VastaaPoista
  102. Yhdellä arvalla mukana ja kokovalkoinen ois ihanin,vuosien haave. -Marjo V.-

    VastaaPoista
  103. Upeat värit ja upea muoto tässä radiossa. Olisipa vaikea valinta, mutta saattaisin päätyä frost white / green -vaihtoehtoon, koska se on niin kertakaikkisen keväisen herkullisen näköinen.
    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  104. Juuri se mitä olen kaivannut! Yhdellä arvalla mukana ja toiveissa olisi frost white -cittis

    VastaaPoista
  105. Haluaisin kokovalkoisen ja olen mukana kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  106. Oi kun kiva arvinta! Haluaisin frost white/ snow white. Kahdella arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  107. Voi apua! Kääk! Frost White / Green ois niin nam!
    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  108. Herranenaika valkoinen tänne ja heti :) Ihan mielettömä upea arvonta!!!
    Kaikilla kolmella mukaan tottakkai!

    VastaaPoista
  109. Olen nyt vasta tutustunut blogiisi, aivan ihana koti! Saanut jo paljon vinkkejä omaan asuntooni ;) ja mahtava arvonta juuri sopivasti, olisi aivan ihana omistaa tuo white/silver, vaikka valinta olikin vaikea tämän ja tuon kokovalkoisen kanssa..;) ja osallistun siis yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  110. Kahdella arvalla mukana! Ja minun valintani olisi ehdottomasti Frost white/snow white! :)

    VastaaPoista
  111. Eksyin blogiisi juuri. Ollaan remontoimassa taloa ja tulin perjantai illan ratoksi hakemaan inspistä netistä. Hakusanoiksi googleen "valkoinen koti" ja tämä blogihan sieltä ilmestyi!
    Ollaan miehen kanssa puhuttu, että uuteen keittiöön tulee sitten joku tuollaisen arvottavanakin olevan tapainen radio. Tuo Classic Walnut olisi juuri oikeanlainen radio meidän ikivanhan talon uuteen keittiöön, henkimään vanhaa aikaa ulkonäöllään, piristämään aamukahvihetkiämme. :)
    Yhdellä arvalla osallistun, näin alkuun!

    VastaaPoista
  112. Mahtava aronta! Jos arpaonni suosii, niin tuon valkoisen ottaisin.
    -k-

    VastaaPoista
  113. Yksi kotoa jo löytyykin, mutta tuo frost white/ snow white sopisi vielä loistavasti kotiimme.

    Katri S.

    VastaaPoista
  114. Osallistutaan kahdella arvalla, ja mun värivalintani olisi black/silver :)

    VastaaPoista
  115. frost white/snow white ois ihanin ja kahdella arvalla mukana

    VastaaPoista
  116. Oi mikä palkinto - ja blogisi on ihana löytö!

    Uutena lukijana kahdella arvalla onnea kokeilemassa (ja ehdottomasti valkoinen jos sellainen ihme kävisi, että onni potkaisisi).

    VastaaPoista
  117. Ehdottomasti lukijanasi ja linkittäjänä mukana ihanassa arvonnassa 3 arvalla:) Nyt tuli voitto, pakko tulla!!

    VastaaPoista
  118. IHANA arvonta ja ihana blogi =)
    Jos voittaisin valitsisin ehdottamasti tuon Frost white / Snow white värin. Se onkin keikkunut haave listallani jo ikuisuuden mutta en ole raskinut sitä kotiuttaa... Yhdellä arvalla mukana.
    --Sofi--

    VastaaPoista
  119. Kokovalkoinen olisi minun valintani... Olisin kolmella arvalla mukana, mutta en tiedä osaanko linkittää tätä joten kahdella sitten :)

    VastaaPoista
  120. Upea arvonta! Lukijalle kaksi arpaa ja palkinnoksi valitsisin frost whie/snow white!

    VastaaPoista
  121. Kokovalkoinen miellyttää eniten silmää :) Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  122. Voi herranenaika, PAKKO OSALLISTUA!!!

    Classic walnut on mun mieleen, koska se sulautuu ympäristöönsä, vaikka paikasta toiseen muuttaisikin.. :-)

    Olen mukana kolmella arvalla! Blogissani linkki tähän arvontaan täällä: http://typeranainen.blogspot.com/
    osallistuminen tämän nimimerkin alla.. :-)

    VastaaPoista
  123. Tosi mahtava palkinto. Yhdellä arvalla mukana. Frost white/snow white olisi ihana. Toivottavasti onni suosii :)

    Päivi

    VastaaPoista
  124. Upeaa, wou, mikä palkintojen palkinto!!!!
    Ihana, olen himoinnut tätä Frost White/Snow Whitea jo kauan, jos onni on myötä,niin pliiiis sellainen minulle, kahden arvan taktiikalla liikenteessä :)
    Koettakaahan tareta paukku-pakkasessa!

    VastaaPoista
  125. Vau, ihana arvonta! Olen tuota kokovalkoista radioo unelmoinut jo pitkän tovin! Peukut pystyyn! :)

    Kaisa

    VastaaPoista
  126. Toivottavasti onni potkasee!
    Ehdottomasti täysin valkoisen haluisin :)
    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  127. Liityin lukijaksi, eli olen kahdella arvalla mukana!

    Jos voitan, mieluisin väri olisi white/silver.

    VastaaPoista
  128. Voi mikä arvonta *pyörtyy*...

    Olen pitkään seurannut blogiasi mutten ole kirjautunut...nyt korjasin tilanteen =)

    Kahdella siis mukaan tähän huippuarvontaan. Jos onni suosii ottaisin tuon valkoisen ihanuuden...

    Mukavaa ystävänpäivää sinulle ja lämpöisiä ajatuksia hurjien pakkasten takia.


    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  129. Aivan ihana ja toivottu olisi Frost white / Snow white -väri! Ja kolmella arvalla olen ehdottomasti mukana. Linkitän mahtavaan kiilpailuusi osoitteessa http://kauniskahvihetki.blogspot.com

    VastaaPoista
  130. Oih! Osallistun kolmella arvalla ja tuo frost white/snow white on täydellinen!

    VastaaPoista
  131. IIIIIIKKKKSSS, tuollaista ollaan pitkään himottu, kun asunnostamme uupuu radio!! Tahtoisin tuon Frost white / snow white värisen ;) !!!!

    Mukana kahdella arvalla ❤

    VastaaPoista
  132. Vau mikä palkinto. Valkoisen ottaisin. Kahdella arvalla mukana:)

    VastaaPoista
  133. Olen mukana yhdella arvalla, ja valintani on valkoinen.
    t. Sipe

    VastaaPoista
  134. Yhdellä lähden koittamaan, kun keittiö kaipaa radiota. =) Tuo white/silver olis valitsemani väri.

    VastaaPoista
  135. Yhdellä arvalla mukana ja täysin valkoisen haluaisin :) Ihana blogi :) Terv. Sanna

    VastaaPoista
  136. 2 arpaa, frost white/snow white :)

    VastaaPoista
  137. Kahdella arvalla mukana ja valkoinen olisi tavoitteena!

    VastaaPoista
  138. Yhdellä arvalla tavoittelen white/silver radiota.

    Elviira

    VastaaPoista
  139. Hei! Uuteen keittiöömme olisi piste iin päälle tuo ihanistakin ihanin täysin valkoinen radio! Kotikokkina olisi mahtava saada seuraa tuosta ihanuudesta keittiöön. Yhdellä arvalla siis mukana :)

    HM

    VastaaPoista
  140. Vau mikä palkinto. Ehdottomasti kisassa mukana kahdella arvalla. Väriksi valitisisin white silverin.

    VastaaPoista
  141. Upea arvonta!
    Lukijanasi kahden arvan voimin tavoittelemassa tuota ensimmäistä eli kokovalkoista radiota. :)

    VastaaPoista
  142. Oiii toi koko valkonen olis unelma, mun tulevaan pikkuseen omaan asuntoon! :)

    PS. yhdellä arvalla osallistun!

    VastaaPoista
  143. UPEA arvonta!!! Kolmella arvalla mukana. Jos voitan niin valitsen väriksi white / Snow white :)

    VastaaPoista
  144. Ihana radio!! Juuri sellainen kuin olen toivonut!! Osallistun ehdottomasti...kahdella arvalla. Kokonaan valkoinen radio olisi ihana!!!! <3

    VastaaPoista
  145. mukana kahdella arvalla lukijana tavoittelen tuota kokovalkoista radiota :)

    VastaaPoista
  146. Wau mikä arvonta!
    Harmikseni pääsen vain yhdellä arvalla mukaan mutta jos onnistaisi niin ottaisin mielellään koko valkoisen radion!
    Pakkasterkuin PIPSA

    VastaaPoista
  147. tuo kokonaan valkoinen eli frost white / snow white on tosi kiva:)
    se sopisi aivan mainiosti minun asunnon vaaleaan sisustukseen!
    ja yhdellä arvalla oon mukana.
    roosaheartit@hotmail.com

    VastaaPoista
  148. cherry silver :P se olis niiiin nam !

    VastaaPoista
  149. Oijoi, nyt on kyllä niin mahtava arvonta :) Jos arpaonni suosii valitsen kokovalkoisen radion. Ja yhdellä arvalla olen mukana :)

    VastaaPoista
  150. Voi, olen VUOSIA haaveillut omasta Tivolistani. Yhdellä arvalla mukana:( ja väri valintani olisi frost white/snow white.

    Terkuin Danise

    VastaaPoista
  151. Kokovalkoinen olisi myös minun valintani.
    Yhdellä arvalla mukana anonyymisti.

    Sanna K

    VastaaPoista
  152. Kahdella arvalla mukana! Mieluisin olisi tuo valkoinen radio.
    MerviK

    VastaaPoista
  153. Ihana arvonta! Jos vaan voittaisin ottaisin ehdottomasti tuon classic walnutin. Kahdella arvalla osallistun!

    VastaaPoista
  154. Vautsi mitä ihanuuksia! Yhdellä arvalla ollaan mukana kamppailemassa Frost white/green radiosta.

    Suvi

    VastaaPoista
  155. Vautsi mitä ihanuuksia! Yhdellä arvalla ollaan mukana kamppailemassa Frost White/Green radiosta.

    VastaaPoista
  156. Oi oi, pakko osallistua ja valkoinen on ehdoton suosikkini.
    -Pia-

    VastaaPoista
  157. Black/silver sen olla pitää ja mukana kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  158. Hei! Yhdellä arvalla mukana ja valintani on frost/snow white. terv. helluS

    VastaaPoista
  159. Yhdellä arvalla mukaan!
    Tuo musta/hopeinen olisi mun suosikki! =D

    VastaaPoista
  160. Lumenvalkoisen ottaisin :)
    Ja kolmella osallistun!
    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
  161. Ehdottomasti valkoisen tietenkin.
    t. Karlisa

    VastaaPoista
  162. Yhdellä arvalla mukana. Olis lottovoitto saada tuollainen kokovalkoinen!

    VastaaPoista
  163. Frost White/Snow White kiitos! :)
    ja 2 arpaa varmistamaan voitto kotiin!

    VastaaPoista
  164. Wautsi wau, kiva arvonta! Mukana kolmella arvalla =)

    VastaaPoista
  165. Yhdellä arvalla mukana ja ihanaa olisi saada vaihtoehto frost white/snow white!

    VastaaPoista
  166. Voi kunpa onni potkaisisi, tämä kun on ollut haaveena jo pitkään! Jos potkaisee, niin valintani on ehdottomasti Frost White/Snow White :)
    Kolmella arvalla lähden mukaan!

    VastaaPoista
  167. Ihana blogi!:) osallistun kahdella arvalla ja frost white/snow white on ehdoton suosikkini :)

    VastaaPoista
  168. White silver :)

    -.Minna.-

    VastaaPoista
  169. Osallistun yhdellä arvalla. White/silver olisi makuuni.

    VastaaPoista
  170. Mahtava palkinto!!
    Ehdottomasti halauaisin tuon koko valkoisen:)
    Mukana kahdella arvalla -linkittäminen ei onnistu:(

    VastaaPoista
  171. Ihana Blogi sinulla, ottaisin ehdottomasti koko valkoisen! :)
    toivon todella että onni suosisi mnínua joskus näissä blogi arvonnoissa... :)
    -TUIJA-

    VastaaPoista
  172. Upea arvonta!
    Kahdella arvalla mukana, toiveväri punainen.

    VastaaPoista
  173. Kaikki niin herkkuja:P Joko frost white/snow white tai white/ silver

    Yhdellä siis mukana
    -Katih-

    VastaaPoista
  174. Tuota koko valkoisesta olen haaveillut keittiöön. Yhdellä arvalla mukana:)
    -KirsiH-

    VastaaPoista
  175. Koko valkoinen meille ja kahdella arvalla mukana :) Tosi kiva arvonta!

    VastaaPoista
  176. Hieno arvonta sinulla ja upee blogi!
    tulen 3 arvalla mukaan!! ja liityn uudeksi lukijaksesi.

    valitsisin jomman kummaan snow whiten tai classic walnutsin.

    oikein mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  177. 3 arvalla osallistun!

    Frost white/snow white mulle <3

    VastaaPoista
  178. Mahtava palkinto, olen himoinnut kyseistä radiota jo pitkään. Mukana yhdellä arvalla, ja jos voitan niin vihreä olisi suosikkini.
    Nimim. Shiva
    suddenconnection(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  179. Kolmella arvalla mukana. :) Valitsisin Classic Walnut, miellyttää eniten mun silmää.

    VastaaPoista
  180. 3 arvalla mukana! Tommonen Frost white/snow white ois upea. :)

    Postaus löytyy täältä
    http://thulianjewelry.blogspot.com/2012/02/pikkusen-poiketaan-aiheesta.html

    Mikäli voitan niin yhteyttä voi ottaa:
    tiketzu88@hotmail.com

    VastaaPoista
  181. hei,

    ehdottomasti Snow White=)se on niin tyylikäs

    VastaaPoista
  182. Mahtava palkinto, haaveillu radiosta jo pitkään :-)!! Frost white/Snow white olisi varmaan mieluisin (tosin lime/valk ja puna/valkoinenkin aivan ihania) .
    Kahdella arvalla !!!
    Muutama päivä sitten vasta onnistuin blogisi löytämään, ja sillä tiellä ollaan ;-)

    VastaaPoista
  183. Yhdellä arvalla. mieluisin väri valkonen.

    VastaaPoista
  184. valkoinen miellyttää eniten osallistun yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  185. ehdottomasti haluaisin tuon white/silver version!!! Osallistun yhdellä arvalla.


    anne_kinnunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  186. Toi on saatava! Kahdella arvalla lähden tavoittelemaan Frost white/snow white väristä :):):)

    VastaaPoista
  187. Kolmella arvalla mukana :) Ihania värejä kaikki, mutta puna-valkoinen ja musta-hopea viehättävät kaikkein eniten!

    ♥ Leetta

    VastaaPoista
  188. Ehdottomasti tuo klassisen kaunis frost white/snow white aivan mahtava! Yhdellä arvalla mukana!
    Nimimerkillä Rakastan valkoista

    VastaaPoista
  189. Heips! Ahkerana blogisi lukijana mukana yhdellä! Ja mieluisin meille myös tuo frost white/snow white! Mieluusti ottaisin:) Olivian äiti ja valkoisen ystävä

    VastaaPoista
  190. Yhdellä arvalla mukana aivan huikeassa arvonnassa. Mieluisin taitaisi olla white/silver.

    -Tuija-

    VastaaPoista
  191. Frost white/snow white on lemppari! Ja mukana yhdellä arvalla! ;) -Annika

    VastaaPoista
  192. Vau mikä arvonta, jee! :) Kolmella arvalla mukana. Tällä hetkellä kärjessä on musta-hopea, mutta kelpaisi myös walnut tai punainen... Tai melkein mikä vaan! :)

    VastaaPoista
  193. Moikka! Huikea arvonta ;) Yhdellä arvalla mukana ja valkoinen valkoinen olisi minun mukaani lähdössä. t.Heidi P.

    VastaaPoista
  194. Yellow olis mun makuun!:)

    -KeRaSi

    VastaaPoista