tiistai 24. tammikuuta 2012

Haasteiden päivä, vuorossa kysely vuodesta 2011 :)

Sain jo joulukuun lopulla Jonnalta haasteen, jossa vastataan muutamiin kysymyksiin koskien vuotta 2011.


Kysely vuodesta 2011
Liitä mukaan kuvia kuluneesta vuodesta.
Haasta kolme muuta bloggaajaa mukaan. :)


1. Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?
En oikeastaan. Ainoastaan rohkeutta ja kärsivällisyyttä olen oppinut lisää, lähinnä lapsen sekä blogin kirjoittamisen myötä. :)

2. Oletko lihonut?
Pakko myöntää, kyllä olen. Elopaino on kasvanut noin 7kg joulusta 2010 ja kokonaisuudessaan pudotettavaa on reilu 10kg.

3. Oletko ottanut tatuointia / lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En ole. Minulla on entuudestaan kaksi pientä tatuointia ja lävistyksiä en edes tahdo (neulakammo)! ;)

4. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Kaikki ihanat ihmiset, jotka olen blogini kautta löytänyt!!!!

5. Piditkö uuden vuoden lupauksesi?
En tehnyt lupauksia 2010-2011, joten en. =D



6. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei. Mutta tuttava sai pikkuruisen tytön! ♥

7. Kuoliko kukaan läheisesi?
Rakas koirani Roope. Ikävä on kova. Iltaisin usein mietin, missä pikkuinen Rupsuttimeni nyt on... sateenkaarisillalla kenties....♡

8. Matkailitko ulkomailla, ja jos niin missä?
En. Ulkomaanmatkat eivät ole tällä hetkellä muutenkaan ajankohtaisia. Satsaamme kodin sisustamiseen ja remontointiin. Ehkä sitten, kun saamme kodin joskus valmiiksi, niin suuntana voisi olla New York!

9. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, joka ei onnistunut vuonna 2011?
Öööö, no tuota, UUDEN KEITTIÖN ja valkoisen lattian. Kylpyhuoneen miniremppa olisi myös kiva.

10. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodesta 2011?
24.5.2011 Ava täytti 1-v ja Roope-koiran kuolema 22.8.2011



11. Vuoden 2011 suurin saavutuksesi?
Ehdottomasti oman blogini aloittaminen 1.7.2011. Olin miettinyt sitä jo pitkään ja viimeinkin uskaltauduin blogistanian syövereihin. ;)

12. Ja suurin epäonnistuminen?
Samaan aiheeseen liittyen. Heikkoina hetkinä olen sortunut pahoittamaan mieleni saamistani ikävistä kommenteista. Vakaasti olin päättänyt jättää negatiiviset kommentit omaan arvoonsa, siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Tässä aion kehittyä tänä vuonna! =D

13. Kärsitkö vammoista?
Muutamia koti-haavereita pääsi käymään. Olen liukastunut legoon ja nilkka vinksahti, leikkasin veitsellä sormeen ja kopsauttelin useasti päätäni liesituulettimen lasiin. Myös päänsärky ja vatsavaivat ovat olleet riasana. Onneksi ei mitään tuon vakavampaa. 

14. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Ehdottomasti Eero Aarnion Tuplakupla XL-lattiavalaisin. ♥

15. Entä mikä huonoin?
Hobbyhallista tilaamani harmaa nukkamatto, josta irtosi imuroidessa nukkaa niin maan penteleesti. Se onneksi lähti palautukseen (reklamaationa), eikä jäänyt meille kaljuuntumaan... ;)
Tähän kategoriaan kuuluu myös sähkövikainen Block-valaisimemme, joka on aiheuttanut sydänsuruja kerrakseen. *sydän itkee verta* :(



16. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Normaalilaskuja ei varmaankaan lasketa? No, sitten sen täytyy olla Tuplakupla XL!

17. Mistä innostuit eniten?
Bloggaamisesta, tietysti! =D Tämä on varsin koukuttavaa puuhaa ja mitä mielenkiintoisin harrastus. Suosittelen kaikille!!! ;)

18. Verrattuna samaan aikaan viime vuonna, oletko iloisempi vai surullisempi?
Luulen, että aika tasoissa mennään. Muutamat asiat ovat nyt paremmin, kuin vuosi takaperin, mutta Roopea ei enää ole ja sitä kaipaan eniten kaikista!

19. Lihavampi vai laihempi?
Muutaman kilon lihavampi. =D

20. Rikkaampi vai köyhempi?
Ei juurikaan eroa.



21. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Olisin tahtonut nukkua HUOMATTAVASTI enemmän. :)

21. Entä vähemmän?
Herkutella. Sitä on tosiaan tullut tehtyä ihan liikaa, johan sen vaakakin kertoo! :)

22. Miten vietit joulun?
Ihan vaan kotosalla olimme perheen kesken. <3

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken, mikä se olisi?
Olisin vienyt Roopen jo aikaisemmin lääkäriin, jolloin olisimme ehkä ehtineet kokeilemaan muutakin hoitomuotoa, kuin sydänlääkkeet ja nesteenpoistolääkkeet. :(

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Sisustusohjelmista tykkään kovasti ja CSI kuuluu all-time-favouriteihin! Helppo elämän kolmas kausi jäi myös mieleeni.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Kirjat jäivät viime vuodelta aika vähiin, kun hurahdin tähän blogimaailmaan. Yhtään hyvää kirjaa en lukenut, joten vastaan, että kaikki mielenkiintoiset ja ihanat blogit! :)



26. Entä musiikillinen löytö?
Nick Pitera ja Caroline Costa. Todella huikeita ja lahjakkaita ihmisiä! 

27. Mitä halusit, sait?
Tuplakupla XL, Kartellin Jollyt, Gantin juttuja, Louboutinit, uuden kameran... :)

28. Mitä halusit, muttet saanut?
Uuden keittiön. Se hankinta siirtyi tälle vuodelle.

29. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Tosi monta hyvää leffaa tuli katsottua. En osaa nimetä mitään erityisesti. :)

30. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Nautiskelin miehen tekemää aamiaista ja avasin muutaman synttärilahjan. Ihana päivä! <3



Tässähän näitä kysymyksiä vastauksineen!


Välitän tämän haasteen eteenpäin neljälle blogiystävälleni:



10 kommenttia:

  1. Apua, mullekkin. Kun edellisiinkin haasteisiin on vastaamati. Mä oon niin huono näissä :(
    Vitsi oli kivoja. Ja noi kuvat, ne vasta oli kivoja katsella, vanhoista jutuista.

    VastaaPoista
  2. Onneksi et laittanut mulle! En olisi osannut edes vastata kaikkiin kysymyksiin, hih! :D

    VastaaPoista
  3. Ooh, rakastan haasteita! Hehee. <3

    Pakko sanoa, että mua ihan vatsasta vääntää aina kun joku puhuu koiransa poismenosta. :( En osaa kuvitellakaan sitä surun määrää. Ja mun mielestä on ihan kamalaa että Ide täyttää ylihuomenna _jo_ viis vuotta! Mihin se aika on mennyt. :(

    Ja tsemppiä painonpudotukseen, samaa pitäisi täälläkin yrittää, mutta kun.. :D Olen niin perso herkuille ettei siitä mitään tule kuitenkaan, joten en edes yritä! :D Haha.

    VastaaPoista
  4. Outi: Tottakai sullekkii! :) Mä en loukkaannu, jos et jaksa tehdä tätä. =D
    Ja voithan sä tehä tän ens jouluna, vuodesta 2012 katos. On ainakin ajoissa laitettu haastetta tulemaan *tirskis* ;)

    Inanaa: Mä meinasin, että kun sullakin noita haasteita on piisannu niin skippaan sut välistä! *hih* =D

    VastaaPoista
  5. Janina: Sittenhän tämä tuli ihan oikeaan osoitteeseen! Jee! =D

    Lemmikkien ja perheenjäsenten pois menot on jotain sellaista, mihin ei sanat riitä. Mulle Roope oli kuin oma lapsi ja paikkasi monta aukkoa sydämessä aikoinaan. Ikäwä! <3 <3

    Viisihän on ihan jangsteri vielä, pikkuinen lapsonen. :) Meitin neitikoira on jo yli 6. Se tosin on niin pentumainen, ettei sitä kukaan uskoisi. Ulkonakin kun ollaan, niin ihmiset on ihmeissään, kun luulevat sitä ihan pennuksi. Miffe nimittäin pomppii tuolla hangissa ja peuhaa ja touhuaa ihan kamalasti. Kotona se leikkii Avan leluilla ja saa hepulikohtauksia. *hih* =D

    Mä olen ihan mahdoton herkkupersaus ja mun läskiherkut on juusto ja karkki. Mozzarella, feta ja Aura maistuu aina ja jokapäivä ja karkkia kans. Varmaan on kolesterolitasotkin pilvissä tällä mäyssyttämisellä. Pakko saada viimein nää "raskauskilot" pois, eihän siitä olekaan kuin 1v 8kk... =D

    VastaaPoista
  6. Onhan Idekin oikeasti ihan rääpäle, ja meiltäkin usein kysellään että onko tuo vasta pentu. =D Hyvä vaan, toivottavasti pysyy mun pienenä hauvavauvana ikuisesti! <3

    Mutta sä voit sentään aina vedota siihen että oot synnyttänyt ja niitä kiloja on niin kaaaauhean vaikea saada pois, mä oon vaan syönyt itseni lihavaks. :D Hahha.

    VastaaPoista
  7. Hei täähän oli tosi kiva haaste! Tällaisia on mukava lukea :) Ja kauniita kuvia postauksessa!

    VastaaPoista
  8. Janina: Ide on kyllä niin lutuinen pikkukaveri! <3 Ja mitä mun makkaroihin tulee, niin olen kyllä käyttänyt "raskauskiloja" tekosyynä tosi lahjakkaasti *hih* =D
    Enää ei tunnu hyvältä omassa kropassa ja siksipäs on laitettava itsensä kuntokuurilla (ja laihikselle kans) :)

    Onnen Omppunen: Kuvat on otettu joskus huhtikuu-heinäkuu 2011. :) Pieniä muutoksia havaittavissa tämän hetkiseen, hyvä niin! =D

    VastaaPoista
  9. Kiitos Miia haasteesta, täytyypä taas tarttua. Hauskoja asioita, löytyisiköhän täältä noin paljon mielenkiintoisia juttuja :)

    VastaaPoista
  10. By J: No ihan varmasti löytyy! :) Jään innolla odottamaan paljastuksiasi! *hih* ;)

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.