keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Viimeinen postaus makkarista :)

Tajusin justiinsa, että meidän makuuhuone on VALMIS! Pienintäkin yksityiskohtaa myöten. :)

Jouluvalon siirsin seinähyllylle lasimaljaan ja siinä se saa nököttää kevään aurinkoisiin päiviin asti. Tähtityynyjä karsin pois muutaman (vain kuvan ottoa varten) ja nuo jäljelle jäävät saavatkin pysyä paikoillaan vielä joulun jälkeenkin. <3

Itse olen tyytyväinen lopputulokseen. =D Edes pähkinänvärinen sängynrunko ei haittaa enää.



Tämä saakin jäädä tämän vuoden viimeiseksi makkari-postaukseksi. :)

Ensi vuonna keskityn täysillä uuteen keittiöön, uuteen eteiseen (hox!) ja olohuoneen ja ruokailutilan yhteensovittamiseen. Muutamia hankintoja aiomme tehdä, suurin niistä se keittiö =D. Todennäköisesti seinäpinnat saavat uutta maalia yllensä remontin yhteydessä, ehkäpä astetta tummempaa ja rosoisempaa harmaata tällä kertaa. Kevääksi ostoslistallamme on myös helppohoitoinen Pappelinan metallinhohto-valkoinen matto sekä modernit valkoiset keittiön pienkoneet.

Värikartta Tikkurilalta


Olemme pahasti myöhässä joulujärjestelyissä, siivoukset tekemättä, ruoat ostamatta ja osa lahjoista paketoimatta (muutama myös ostamattakin!).
Siispä toivotankin jo tässä vaiheessa teille kaikille:

RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2012! :)

Rakkaudella,

Miia

15 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, vaikka itse tykkäsein ehkä himpasti enemmän kun nuo valot olivat romanttisesti sängynpäädyssä :) Vaikka turvallisemmat nuo ovat varmasti kupissa.

    VastaaPoista
  2. Ooh, on se vaan niin kaunis toi teidän makkari <3 LOVE IT!!! Hei ei hätiä joulun kans, me mennään vasta perjantaina ostaan kaikki lahjat, yhtään ei oo siis hankittu, kaikki muut on kyllä jo :D Tulee taas vaan se ongelma, että mitä kenellekin ostais...! <3 Mitäh???? Mitä teidän täydelliselle eteiselle nyt vielä tehdään???

    VastaaPoista
  3. Jonna: Mä tykkäsin kanssa kun ne valot oli päädyssä, mutta mies oli huitonut viime yönä unissaan ne valot keskelle sänkyä. ;) Vaikka ne polttimot ei kuumene lainkaan, niin silti tuli sellanen OU NOU-fiilis... ettei vaan syty tulipalo yms.. :)

    Minna: kiitos muruseni! <3 Meillä keittiörempan yhteydessä puretaan se eteisen ja keittiön välinen pikkuseinä ja eteinen saa uuden ilmeen. Peilit jää edelleen paikoilleen, mutta maali menee uusiksi ja myös kattoa fiksataan. Ja valaistukseen ja sähkörasioihin tulee muutoksia. Iso projekti siis tiedossa. 2vkoa täytyy varata aikaa, että saadaan kuntoon... :)

    VastaaPoista
  4. Oikein ihanaa Joulua ja mukavaa Uutta Vuotta sinnekki <3 <3

    VastaaPoista
  5. Valostui tuo teidän makkari nyt. :) Helpottavaa varmaan, jos tuntuu että makkari olisi valmis?! Ja miten sua ei nyt sängyn väri häiritse? :D Mä oon nyt aivan hämmennyksissäni täällä tästä kaikesta. Oli jotenkin lopun alun tuntua tuossa postauksessa, hih!

    VastaaPoista
  6. Älä ny makkaripostauksia lopeta kun se on niin pirun kaunis huone. Saan olla kateudesta vihreä millaisessa sopissa saatte yöpyäkkään :)
    Hei onko teil samaa harmaan sävyy koko kämpässä? Ja mikä harmaa toi makkarin harmaa o? Mä ajattelin repästä ja vetää sablona-kukkien päälle harmaata maalia, niin ei olis niin levoton eteinen.

    VastaaPoista
  7. Makkari näyttää oikein hyvältä! <3

    VastaaPoista
  8. Hei Miia! Hyvältä näyttää teidän makkari. Jouluvalot makkarissa ovat minun mielestäni nyt jotenkin paremmat, mutta nämähän ovat makukysymyksiä. Itselläni joulusiivoukset loppusuoralla ja muutenkin nuo joulujärjestelyt. Tarkoituksena on ottaa nuo 2 suloista lastenlasta perjantaina hoitoon jotta vanhemmat saavat rauhassa tehdä loput jouluhommansa
    kuntoon.Ostin tänä vuonna muuten toisen Maileg-joulukalenterin siis poika-versiona; ennestäänhän minulla on vuodelta 2008 tyttöversio tästä kalenterista.
    Ajatuksena on se että hankin kalenterin sinä vuonna kun lapsenlapseni syntyy joko tyttö tai poika Maileg-kalenteri johon kirjataan lapsen nimi ja syntymävuosi. Kalenterit "asustavat " täällä isovanhemmilla ja annan ne sitten joskus kun ikää on karttunut ja toivon että he säilyttäisivät nämä sitten mahdollisesti omille lapsilleen ja muistona isovanhemmista.
    Minusta on mukavaa katsoa kuinka "kalenteri"-tonttujoukko kasvaa vuosien saatossa ja miten ne asusteet sitten muuttuvat myös vuosien aikana. Toivon vaan että näitä "tonttuja" saadaan jatkossakin. Nytkin aina kun he tulevat käymään tämä 3v. menee heti kalenterin kimppuun katsomaan onko "korvatunturin tonttu" tuonut jotain kalenterin taskuihin.
    Seuraan mielenkiinnolla teidän tulevaa keittiöremonttia tuossa ohessa kun meillä alkaa joulun jälkeen makuuhuoneremontti.
    Oikein mukavaa Joulun aikaa sinulle ja perheellesi ja toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  9. Hei, olen jonkin aikaa seuraillut blogiasi. usein käyn lukemassa monta postausta kerralla vähän harvemmin ja vähän hymyilytti kun viimeksi luin, sillä meillä on ostettuna pukinkonttiin sama nukkekoti ja noita tähtityynyjäkin on huutiksesta muun muassa. Teillä on kyllä tosi nätti koti. Itse sisustelen opiskelijana minibudjetilla, että paljon olisi haaveita, mitä joskus vain toteutetaan vuokrakämppään, mutta samantyylisestä tykkään! Uuteen asuntoon muutetaan pian ja takoitus olisi siellä maalata jopa seiniä jollain harmaalla. :)

    VastaaPoista
  10. Hei!
    Ihanan näköinen, niin tähtinen makkari :) Itsellä pisti silmään hieman nuo valokuvakehykset: missä kuvat? Itse keksin aina kehyksiin vaikka mitkä kuvat, tyhjiä tuntuu jotenkin hölmöltä pitää ;)

    VastaaPoista
  11. Hieno on makuuhuone nytten (vaikka olihan se kyllä aiemminkin jo :D)! Rauhallista joulua sinnekin! :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille kommenteistanne! vastailen niihin iltasella... Nyt takaisin joulusiivouksen pariin!
    Halit! <3

    VastaaPoista
  13. Meän Satu: Sinulle kans! <3

    Inanaa: Ei jotenkaan jaksa murehtia tota sänkyä enää... ;) Jos nyt rupee tökkimään pahasti, niin onneksi on DC-Fixin muovi olemas. Tuut sit auttaan mua sen kans eix je? :)

    Outi: On tullunna postia, että makkarista ei tahdota enää lukea... ;) Ajattelin siis säästää teitä, ainakin ens vuoteen asti *tikskis* ;) Meillä on kaikki seinät maalattu. Nuo "valkoiselta" näyttävät seinät on G488 (postauksessa Tikkurilan värikartasta) ja tummempi harmaa jota eteinen, olkkari ja makkareissa on K488 (löytyy myös siitä lastusta kuva). Ei muuta kun maalihuiskut tuulemaan! =D

    Karoliina: kaunis kiitos! Mukavaa et on joku muukin kuin mie ite! ;)

    Kikka: Kaunis idea tuo Mailegin tottu-kalenteri. Taidampas hankkia meille kans sellaisen ensi vuodelle. Me vietetään joulua ihan vaan kotosalla oman pikku perheen kesken. Sukulaisia on käynyt kylässä täällä etelässä (hki). Miehellä on synttärit sopivasti aattona (24.12) joten niitäkin sitten juhlistetaan samaan syssyyn! :)
    Mukavaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta 2012 sinulle! <3 <3 <3

    Nelly: Tuo nukkekoti on tosi ihana. Vaikka meidän neiti on vielä kovin pieni, niin silti tykkää sillä puuhailla. Kova tyttö sisustamaan, mistähän lie oppinut? *hih* ;) Meidän nukkekodissa asuu autoja. =D
    Itse tykkään harmaasta kovasti, se jotenkin pehmentää ja rauhoittaa muuten valkoista kotia. Ja pienellä budjetilla on itsekin välillä menty. Esim sänky on ostettu käytettynä hintaan 250 euroa (ovh yli 1000) ja paljon myös hyödynnän Huutonettiä. Kaikki RM:n joulutuotteet ja tytön pussilakana ja tyynykin on huutiksesta. Ostan sieltä myös paljon vaatteitakin. :) Vaivaa ja aikaa kyllä vie, että tekee hyviä löytyjä, mutta oot vaan silmä kovana niin ehdit bongailemaan parhaat helmet päältä. =D

    Anonyymi: Minuu ei haittaa kuvattomuus. On meillä kuviakin, mutta niitä en esittele blogissa ollenkaan. Voihan se olla tosi hölmöä, en alunperin tullut sitä ajatelleksi kun kuvia blogiini laitoin. Samalla linjalla oon jatkanu. Taidan ottaa jatkossa kaik kehykset pois, niin ei ole sitten niin hölmöä enää! =D

    Mabn: Samoin sinne kans! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  14. Oi miten ihana asunto teillä :)

    Käyppä tutustumassa blogiimme.Tällä hetkellä käynnissä arvonta jossa palkintona on canvastaulu omalla kuvalla! (:

    http://differentstudio.blogspot.com/2011/12/sistustaulu-arvonta-canvastaulu-30x30cm.html

    - A & J

    VastaaPoista
  15. jani.t: Kaunis kiitos! Kävinkin heti kurkaamassa blogissanne. Täytyypä tulla osallistumaan arvontaan, olisin meinaan sisustustaulua vailla... =D

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.