maanantai 29. elokuuta 2011

Roope

Tasan viikko, kellolleen. 7 päivää, 168 tuntia tai 10 080 minuuttia. Miten haluaakaan ajankulun laskea. Ikävä on kova mutta suurin suru helpottaa päivä päivältä. Elämä jatkuu....

Tänään saamme Roopen takaisin kotiin, uurnassa. Sytytän kynttilän ja annan itkun tulla jos on tullakseen. Välillä on jo jaksanut nauraakin, erityisesti Roopen tempauksille joita se aikoinaan järjesti. :)

Pienenä se mielenosoituksena pissasi sänkyyn, tahallaan, ilkikurinen ilme nassussa. Roopella oli myös hassu tapa jota kutsuimme "pikapääköksi", nopea kurkistus ja päänheilautus kera lentävien korvien. Hassu höpönässu! <3

Äiti, mul on kuuma....

Roopen lempipaikka <3

Roope trimmauksen jälkeen (huh, aikaa tuohon turkkiin menee noin 4 tuntia per koira) :)

Asento nimeltään "LAHNA" :)


"Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani,
niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa kukaan ei ole estävä.

Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän.
Älä anna surusi estää sinua,
sillä tänä päivänä ennen kuin koskaan ennen
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.

Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta.
Tulevaa ei kannata surra.
Et haluaisi minun kärsivän.
Kun aika koittaa, anna minun mennä.

Vie minut sinne missä he auttavat minua,
mutta pysy luonani loppuun asti.
Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.

Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat,
se on ystävyyttä, jota minulle osoitat.
Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut,
niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt.

Älä sure sitä, että sen täytyy olla sinä,
jonka päätös on tehtävä.
Olemmehan olleet niin läheisiä - me kaksi, näinä vuosina.
Älä anna sydämesi turhaan itkeä."

Jouluna 2010

"Pellavainen pää vaipui käsivarsilleni, silmät raukeat
taisivat tähytä jo muille rannoille.
Vielä viiksi värähti, vahva on sydän.
Liekki sammui väristen, peittelin, maan syliin
laskin kyynelin ja suudelmin matkaan lähetin.
Tuli aurinko kurkistamaan harmauden keskeltä.
Tiesin, hän perillä oli. Kello raksuttaa tyhjää,
tyhjää aikaa, minun ikävääni.
Ystäväni on poissa, puolet minusta!"

"Tummuessa illan,
luona sateenkaarisillan, kun auringon viimesäteet taipuu,
niin moni koira uneen vaipuu.
On päivän leikit jääneet taa,
ne onnelisna nukahtaa.
Nähden unta ystävistä,
perheestä ja hetkistä yhteisistä."


<3

11 kommenttia:

  1. Kyllä se ikävä varmaan helpottaa päivä päivältä. Onneksi on niitä kivoja muistoja, joita voi ajatella, kun oikein ikävöi. Tuli taas itsellekin niin surullinen olo, kun luki sun mietteitä. Koetahan jaksaa!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis runo. Mulle tuli kanssa itku.
    Ajatukset on kanssasi. Varmasti on kovaa aikaa.

    VastaaPoista
  3. Voimia ja jaksamista surun keskellä! Nyt on Roopella hyvä olla ja teillä kauniita muistoja yhteisistä vuosista hänen kanssaan!

    -I-

    VastaaPoista
  4. Voimia sinulle ja perheellesi. Itkin todella paljon kun luin tänä aamuna blogiasi ja kuuntelin tätä kaunista laulua. Itse olen saman tilanteen edessä. Minulla on 17 vuotta vanha tipsu ja hänellä on tämän kesän aikana tapahtunut muutosta ja nyt hän on alkanut "vaeltamaan" öisin ympäri kotia. Päätös on todella vaikea ja tunnen kyllä sisimmässäni nyt jo nuo sinun tuskasi. Ehkä luin tämän kauniin kirjoituksen ihan eri tavalla kuin monikaan muu kun ajattelen ja tuskailen vaikeaa päätöstä. Meidän koiralla ei ole mitään sairautta todettu ja viimeksi kun olin hänen kanssaan eläinlääkärillä ei sydämessäkään ilmennyt mitään. Ajattelin nyt tilata ajan eläinlääkäriltä koska en halua että hän joutuu kärsimään mahdollisista kivuista joita en tiedä. Ratkaisu on sitten vaan tehtävä. Niin se varmaan on että päivä päivältä se sitten helpottaa mutta vaikeaa on tämä luopumisen tuska jo etukäteenkin. Tiedän ja ymmärrän kyllä että ketään ei ole täällä ikuisesti mutta tunnen että on vaikeaa tehdä päätös oman lemmikin kohdalla.

    VastaaPoista
  5. Kikka: <3 <3 <3 Muistan kuinka itse tein päätöksen Roopen viimeisestä päivästä. Se oli kamalaa. Toivoin koko ajan että ihme tapahtuu ja lääkäri keksisi jonkin parannuskeinon. Mutta en voinut enää katsoa vierestä kun toinen selvästi kärsi ja oli tuskissaan. Eläinlääkärin meille kotiin saapuessa Roope iloisena jaksoi vielä heiluttaa häntää ja teki tuttavuutta. Tuli niin epätoivoinen olo, eihän tämän tarvitse päättyä vielä, eihän... :(
    Roope on aina pelännyt eläinlääkäriasemia joten oli kuin taivaanlahja kun saimme tutun kautta eläinlääkärin meille kotiin käymään. Roope sai nukkua pois omalla paikallaan, turvassa (kuullostaa tyhmältä tuo turva-sana kun toinen ei kuitenkaan enää herännyt). :(
    2 ekaa päivää olin todella ahdistunut, itkin vain, jopa hysteerisesti välillä (meidän tyttö oli siskolla hoidossa). Rintaa puristi ja henki ei kulkenut. En ollut nukkunut moneen yöhön jo ennen sitä päivää kun lopetus tapahtui ja valvoin vielä monta yötä siitä eteenpäin. Tuntui että tein itsekin kuolemaa. Mutta sitten se pahin helpotti. Ihan yht´äkkiä. Tuli jotenkin rauhallinen olo, ihan kuin Roope olisi tullut kertomaan että sillä on nyt kaikki hyvin, en osaa selittää. Vieläkin välillä itken, ja olen antanut itselleni luvan surra. Tyttö kyllä ymmärtää. Tulee halaamaan ja sanoo "Poopo" ja näyttää Roopen kuvaa. Hymyilee. Se helpottaa oloa. Me muistelemme Roopea joka päivä ja höpsöttelemme ja joskus nauramme ihanille muistoille. Kyllä tämä tästä, päivä kerrallaan, vauvan askelin. Roopella on nyt hyvä olla. :) Päätös oli vaikea ja itsesyytökset kauheita, sekin helpottaa kun tajuaa ettei toisen ole hyvä kärsiä. Koira piilottaa omat kipunsa viimeiseen asti, sellaisia ne on! Ihania ja rakkaita ystäviä sekä elämänkumppaneita, lapsia! <3 <3 Voimia sinulle ja hauvallesi, olette mielessäni! <3

    VastaaPoista
  6. Nousi kyyneleet silmiin, voimia ja jaksamista sinne.

    Perheenjäsenestä luopuminen on aina niin hankalaa !

    VastaaPoista
  7. Miialle! Minäkin jouduin eilen syntymäpäivänäni luopumaan tästä omasta rakkaasta tipsustani. Ikävä on sanoinkuvaamaton ja suunnaton.Se tuli kuitenkin korkeasta iästä huolimatta niin äkkiä ja luopumisen tuska sattuu,sattuu ja sattuu.....Kotimme tuntuu niin tyhjältä ilman häntä, mutta nyt hänellä ei ainakaan ole enää minkäälaista kipua.

    VastaaPoista
  8. Kikka: Voi ei :(. Olen niin pahoillani... <3 <3 <3
    >------------näin iso hali-------------<

    Ainoa lohduttava tekijä on se ettei hauvoillamme ainakaan enää ole kipuja. Itselläni suru jo hellittää, ikävä ei koskaan. Itseäni helpotti puhuminen, puhuminen ja puhuminen... Muistelen paljon rakasta Roopea ja höpisen edelleen Roopelle, jos Roope vaikka olisikin vielä keskuudessamme vaikkemme sitä näe. <3

    Vain aika auttaa suruun ja sen kanssa oppii elämään. <3

    Voimia ja jaksamista sinulle Kikka! <3 <3
    Lähetän täältä ruudun takaa sinulle lämpimän halauksen... <3

    VastaaPoista
  9. voi kamala miten sai taas itkeä teidän koiranne menettäneiden puolesta :( tuntuu etten muuta oo viime aikoina täällä blogimaailmassa tehnytkään! kamala olo Miia teidän sekä Kikan puolesta :((
    meidän koiran kuolemasta on 13 vuotta ja nyt voin sanoa että aika tosiaan on ainoa, mikä auttaa. ikävä on vieläkin joskus ku oikein häntä muistelee ja vieläkin alkaa itkettää... hän oli niin ihana ja rakastettu, kiltti koira <3. mutta näin monen vuoden avulla asian on kuitenki oppinu hyväksyyn ja sen kanssa elämään.
    aivan hirmu paljon voimia teille muille <3 itkekää heti ku itkettää, se auttaa aina hetkellisesti <3

    VastaaPoista
  10. S: <3 <3 <3 Nyt on ollut kyllä sateenkaarisillalla ruuhkaisaa, monta ihanaa karvakuonoa on sinne lähtenyt... :( Ikävä on Roopea <3 <3

    Kiitos sinulle ihanalle ihmiselle! Blogisi jaksaa piristää mieltäni vaikeinakin päivinä! <3 <3
    Ja ihania Jotex-juttuja olet hankkinut! Toivottavasti saat verhot vielä tämän vuoden puolella, hih :)

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!
Uusi osoitteeni on http://omakotivalkoinen.casablogit.fi!

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.